Avainsana: uskonto

Julkaistu

Uskonnon ja rasismin vaikea suhde

Kesän-syksyn harrastusprojektini on tutkia rasismin olemusta monilta eri kannoilta. Pian huomasin että viikon sijaan tähän pitää varata kuukausia. Yksi monista kulmista mihin matkalla törmäsin on uskonnon ja rasismin monella tapaa vaikea suhde.

Ongelma yksi: uskonto länsimaisessa yhteiskunnassa

Kaikkiin laajalti käytettyihin rasismin määritelmiin on kirjattu, että yksi sen muoto on syrjintä uskonnon perusteella. Tämä ei oikein osu yhteen länsimaiden, esimerkiksi EU:n arvojen ja lakien kanssa. Täällä uskontoon liittyminen tai siitä eroaminen on nopea, pikainen prosessi, joka vertaantuu kaupan kanta-asiakaskortin hankkimiseen. Toisin sanoen, uskonto on yksinkertainen henkilön valinta, de jure. Erityisen vahvaa akrobatiaa ei aasilta tarvita jotta päädytään vertaileviin kysymyksiin: pitäisikö henkilön syrjiminen Plussakortin omistamisen vuoksi myös laskea rasismiksi? Juridisesti katsoen kyse on vastaavasta asiasta.

Historia osin selittää tämän outouden rasismipykälissämme, mutta historiaa paljon paremmin sen selittää ongelma numero kaksi, alla.

Ongelma kaksi: uskonnon rasismin mahdollistajina

Viimeisen vuosituhannen aikana islam ja kristinusko ovat toimineet orjuuden ja kaiken sen ympärillä olevan äärimmäisen vihan, syrjinnän ja rasismin mahdollistajina. Molempien uskontojen osa orjuuden tukemisessa, kehittämisessä ja oikeuttamisessa, kuten myös orjien kohtelun äärimmäisessä julmuudessa on valtava. Hieman lähemmästä historiasta löytyy vaikkapa rohingojen kansanmurha Burmassa, jossa puolestaan buddhalaisuus toimi hirveän rikoksen tukijana, suunnittelijana ja toteuttajana.

Pienemmässä mittakaavassa uskontokunnat saarnaavat yhtenään syrjintää monissa muodoissa. Juutalaiset ja islamilaiset liputtavat seksuaalisen vähkivallan puolesta. Kauaa ei tarvitse hakea suomalaista kristittyä pappiakaan, joka mieluusti pistää ihmisiä eriarvoisiin lokeroihin synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuen. Yhä useampi uskontokunta ympäri maailman rajaa toimintaansa ihonvärin perusteella, milloin sanoin ja milloin väkivallan avulla. Tässä on enemmän kuin vähän rasismia.

Uskontokuntien pääjehut tietävät, että viha myy. Siksi heille on tärkeää suojella itseään kritiikiltä lobbaamalla lainsäädännön nykylinjan puolesta. Kun olet rasisti uskonnon nimissä, olet yleisesti kritiikin yläpuolella tämän ansiosta.

Johtopäätös

Johtopäätös on selvä: yksi isoimpia rasismia mahdollistavia, tukevia ja pahentavia voimia maailmassa ovat uskontokunnat. Niin ei tarvitsisi olla. Rasismi ei ole uskon tai uskonnon edellytys. Jokin kaunis päivä meidän on käytävä vakava keskustelu perustuslain 6 ja 7 pykälän välisistä prioriteeteista, sekä vastaava keskustelu vähintään EU-tasolla. Muuten emme ikinä pääse rasismista eroon.

Julkaistu

Uskokaa jo!

Jälleen on Päivi Räsänen tutkinnassa uskonnon varjolla harjoitetusta homofobiasta. Päivin muitakin soveltavia raamatun analyysejä on tutkittu oikeuslaitoksessa viime aikoina. Kansa pitää tilannetta absurdina, minä pidän sitä hätähuutona lain selkeytykselle. Kumpi voittaa: laki vai uskonto?

Tätä päätöstä ei voi lykätä

Suomessa on pääpiirteittäin ollut terve suhtautuminen valtion ja uskonnon välillä aika pitkän aikaa. Kehitys on kehittynyt ja valtionkirkko on pysytellyt menossa mukana. Viime vuosina tilanne on kärjistynyt: samalla kun yhä useammat akateemisetkin mielipiteet kannattavat jumalanpilkan (uskonrauhan rikkominen) poistamista rikoslaista, ovat syyttäjät innostuneet etsimään loukkaantuneita henkiolentoja kissojen ja koirien kera. Etsintä on nähdäkseni kovin valikoivaa ja jopa maltillisimmat asiantuntijamme ovat pitkään kyselleet miksi vain kristityt lahkot ovat joutuneet silmätikuiksi.

Peruskysymys on tämä: onko Suomessa uskonto lain ylä- vai alapuolella? Voiko uskonto kieltäytyä noudattamasta maallista lakia vedoten pyhiin teksteihin? Onko uskonrauha pätevä tekosyy syrjintään? Saako naisia jättää palkkaamatta, saako seksuaalivähemmistöjä syrjiä, saako väkivaltaan kehottaa, saako ihmisryhmiä herjata vapaasti? Tätä kaikkea tapahtuu jatkuvasti ja jos valtakunnansyyttäjän toimintaa katsoo, vaikuttaa että vastaus edellisiin heitetään nopalla. Se ei ole kestävä tie. Se ei ole reilua uskoville eikä uskonnottomille.

Jos tämä keskustelu itsessään ei olisi tarpeeksi vaikea, sitä varjostavat tiukat ideologiset taistot. Hieman, mutta vain hieman kärjistäen, vasemmalla laidalla katsotaan että islamin nimissä saa tehdä mitä vaan mutta kristityt pitää saada kuriin. Oikealla laidalla kristinusko on erehtymätön, mutta islam on saatava kuriin. Tämä ei ole terve lähtökohta kompromisseja edellyttävälle päätökselle. Lakeja voi olla vain yksi,

Herätys! Raamattukielto!

Haluaisin raamattukiellosta puhuville henkilöille todeta tähän väliin jotta höpö höpö! Vaikka uskonnot olisivat alisteisia maalliselle laille, voisit aivan vapaasti kertoa Jeesuksen tai Muhammedin tarinoista, kuten voit kertoa Hitlerin tai Gandhin teoista ja puheista. Ei sitaattioikeutta ole kukaan poistamassa, tai kieltämässä niitä miljoonaa muuta kirjaa joissa on nykyopin mukaisesti ikävää sisältöä. Tälläkään hetkellä tarinamme Päivi ei ole epäiltynä yhdestäkään ”Jeesus sanoi, että” -alkavasta ulostulosta.

Halutessamme voimme katsoa asiaa aika helposti. Voitko tehdä tai sanoa uskontokunnan sisällä jotain, mikä on sen ulkopuolella laitonta? Tällä hetkellä vastaus on jyrkkä ehkä. Miten olisi selkeä kyllä tai ei?

Julkaistu

Rauhan uskonto

Hetkinen, luuliko joku että tämä blogaus puhuu islamista? Ei suinkaan, sillä otsikko on jotain mitä olen oppinut uskontokriitikkona jo herran aikaa sitten ennen kuin islamista kuulinkaan. Availen tässä vähän omia havaintojani uskontokriittisyydestä pitkältä ajalta. Asiaan liittyy myös video.

Vihaa ja valtaa kristittyjen lahkoista

Alunperin näin ongelmia uskonnollisissa porukoissa sellaiseen aikaan kun islam ei näkynyt katukuvassa. Tiesin siitä silloin vain sen mitä koulussa oli opetettu, se ei ollut pinnalla. Sen sijaan kristittyjä uskonlahkoja oli ikävällä tapaa kovassa vauhdissa. Pariin kertaan osui henkiseen tähtäimeeni jehovantodistajat, jotka tunnemme erittäin väkivaltaisena lahkona. ”Kristittyjä saa herjata miten vaan ilman seurauksia” sanoo islam-kriitikko, ”höpön höpön” sanon minä. Tottakai väkivaltainen lahko vastasi väkivallalla, joku Aamulehden blogeissa ollut ehkä muistaakin yhden jälkipuidun tapauksen. He kostavat kritiikin väkivalloin.

Lestadiolaisryhmät ovat myös tuttu ilmiö, käyttäen vahvaa väkivaltaa ja poliittisia erivapauksia. Juha Sipilä oli tuttu tapaus. Yle toi aikanaan esille miten ennen pääministerin uraa hän jatkuvasti, törkeästi laiminlöi työntekijöidensä turvallisuutta, saattaen heidät jatkuvaan hengenvaaraan. Kyseinen
Seurauksia ei koitunut, koska uskonveljet hoitivat asian. Kyseinen tutkivan journalismin ohjelma lakkautettiin pian Sipilän noustua valtaan. Tuoreempi esimerkki on tutkimus lestadiolaisten talousverkostoista – erinomainen tutkimus, josta piti sensuroida yritysten nimet ennen julkaisua. Jäljelle jäi rampa ankka.

Islam – jotain samaa, jotain erilaista

Islamin sektejä kritisoidessa on jotain samaa – siitäkin tulee kritiikin sanojalle seurauksia. Yksi ero on siinä, että islamin edustajien kanssa voi keskustella rakentavasti, he myös ymmärtävät haasteita, siinä missä kristittyjen lahkojen edustajat eivät keskustele. Toinen ero on siinä, että islamin kostotoimenpiteet suorittaa pääosin islamiin kuulumaton toimija. On meillä toki yksi islamin ja islamismin kritiikin kostaja, joka tulee laitoksen sisältä ja käyttää sekä poliittista että median valtaa kostotoimenpeiden suorittamiseksi. En aio antaa hänelle enempää ilmaista mainosta tässä.

Yksi kiintoisa kaksinaismoralismin merkki löytyy myös islam-kritiikin kostotoimenpiteistä. Asiallista, perusteltua islam-kritiikkiä harjoittavat tahot (vrt. ”öyhöttäjät”) tuppaavat usein olemaan myös laajalti ihmisoikeuksien kannattajia, esim. seksuaalivähemmistöjen osalta, aivan kuten pääosa kostotoimenpiteiden suorittajista. Kuitenkin nämä sateenkaarimieliset koston suorittajat käyttävät äärimmäisen vahvaa homofobiaa, transfobiaa yms. ilmiselvää vihapuhetta osana kostotoimenpiteitään. Se on strategisesti tehokasta, mutta jaksaa ihmetyttää.

Vapaus olla ilman

Tämä yhteiskunta ei ole vielä sisäistänyt perustuslaillista oikeutta olla myös ilman uskontoa. Radikalisoitumisvaarassa oleville väkivaltaisen uskonnon jäsenille tarjotaan aina hoidoksi lisää uskontoa, eikä koskaan ajatella parhaaksi poistaa ongelmallinen uskontokunta hänen elämästään. Turvapaikanhakijan kotoutuksessa henkilö joka haluaa jättää uskonnon, nähdään pahana, eikä häntä auteta. Maahanmuuttajan on oltava meitä parempi uskovainen, se on johonkin kiveen kirjattu. Ja se on valetta. Myös maahanmuuttajalla on oikeus olla ilman uskontoa.

Ja vielä hetkeksi otsikkoon. Jehovantodistajat ovat aina kehuneet olevansa rauhan uskonto ja väkivallattomia. Siitä on pitkä aika, kun heidän myötä opin, että väite ”rauhan uskonnosta” on aina absoluuttista, haisevaa hevonvappusatasta. Se on mainoslause. Ymmärrän että kansalaiset joskus uskovat mainoksiin, mutta journalisteilta haluaisin edellyttää enemmän.

Julkaistu

Kristinusko on epäyhteensopiva yhteiskunnan kanssa

Otsikon sitaatti on lainattu brittiläiseltä työtuomioistuimelta, joka totesi lääkäri David Mackerethin potkujen olleen aiheellisia. Hän oli ilmoittanut pomon kysyessä, että ei käyttäisi naispuolista nimitystä miehen näköisestä potilaasta, vaikka potilas niin toivoisi. Näissä potkuissa ei sinänsä ole mitään kovinkaan yllättävää ja moinen asenne ei liene lääkärille hyväksi, mutta potkujen perustelut ihmetyttivät.

Joustamaton lääkäri vai sota uskontoa vastaan?

Mielestäni järkevän lääkärin tulisi kohdella potilaitaan kunnioittavasti ja on selvää, että tämä henkilö ei siihen kykenisi. Brittilän laki tuntuisi olevan aika selvä tästä aiheesta myös. Toki tuntuu surulliselta tuhlata koulutetun, osaavan henkilön työpanos tällaisen asian vuoksi, mutta näkisin että myös transihmisillä on oikeus kunnioittavaan kohteluun. Ikävä tulos, mutta en voi asettua tämän lääkärin puolelle tässä. Kokonaisuutenaan lääkäri ei mitenkään kiistänyt sukupuolidysforiaa, intersukupuolisuutta tai muita lääketieteellisiä ilmiöitä, mutta hän päätti asettua opiskeluaikojensa tulkintoihin modernin lääketieteen sijaan.

Vähän puolueellisempi kristillinen media tarjosi sitaatteja työtuomioistuimen päätöksestä. Tämä on se mistä huolestuin. Työtuomioistuin oli todennut kristinuskon olevan epäyhteensopiva ihmisarvon kanssa. Edelleen he totesivat kristinuskon olevan riittämätön pohja kunnioitukselle/arvostukselle demokraattisessa yhteiskunnassa. Kuten arvata saattaa, uskonnolliset lobbausryhmät ovat kovin lämpöisinä tästä aiheesta. Totta puhuen niin olen minäkin, joskin arvelen että vähän eri syistä.

Voiko väite pitää paikkansa?

Tietyin varauksin ostan ajatuksen siitä, että tiukan uskonnollinen tulkinta on epäyhteensopiva nykyaikaisen oikeusvaltion kanssa. Pidän erittäin huolestuttavana korostaa tässä kristinuskoa, sillä useista eri uskonnoista löytyy vastaavan kaltaisia tiukkoja rajauksia sukupuolten osalta. Jos tuomitset yhden uskonnon kivikautiset ihmiskäsitykset, on parempi tuomita ne kaikki. Huomioiden minkälaisessa nesteessä brittilä on uskonnollisten vähemmistöjensä kanssa, voisin veikata että universumi olisi räjähtänyt jos tuomioistuin olisi sivulauseessakaan maininnut muita uskontokuntia. Se ei silti muuta lähtökohtaa. Mielestäni uskonnon paikka on ihmisen sydämessä, ei maallisen lain veto-oikeuden haltijana.

Uskontojen vetovoima on luonnollisesti kovaa eikä globaalissa mittakaavassa laskua näy. Uskontojen asema informaatioyhteiskunnissa ja jatkuvasti muuttuvissa ihmisoikeusnäkökulmissa on haaste joka ei katoa työntämällä pää pensaaseen. Tämä tapaus on yksi muistutus siitä. Kuka rohkenisi nostaa kissan pöydälle?

Julkaistu

Liiallisen syntyvyyden rajoittamisesta ei puhuta

Nykyisin on aivan mahdoton haloo lähes joka tuutista:

  • Lihan syöntiä pitää muka vähentää;
  • Yksityisautoilusta pitäisi muka siirtyä julkiseen liikenteeseen;
  • Ei muka saisi lentää minnekään;
  • Turpeen polttamisesta pitää muka luopua;
  • Hiilen käyttö energiantuotantoon pitää muka lopettaa;
  • Jne., jne.

Kumma kyllä en ole huomannut päättävässä asemassa olevilta poliitikoilta aloitetta, että syntyvyyttä pitää rajusti vähentää siellä, missä syntyvyys ylittää kuolleisuuden – eli väestö kasvaa korkean syntyvyyden vuoksi.

Pitäisi katsoa tilastoista missä maissa väestö kasvaa liian korkean syntyvyyden vuoksi ja ryhtyä nopeasti koviin toimenpiteisiin syntyvyyden vähentämiseksi. Esimerkiksi pakollinen sterilointi yhden lapsen jälkeen, ellei suostu vapaaehtoiseen sterilointiin, jolloin saisi merkittävän ”palkkion”.

Esimerkiksi Afrikassa taitaa olla jokaisessa valtiossa liian suuri syntyvyys. Toisaalta taitaa lähes jokainen Afrikan valtio saada hyvin suurta kehitysapua. Kehitysavun ehtona voisi olla syntyvyyden rajoittaminen.

Afrikka ei suinkaan ole ainoa maanosa, jossa korkea syntyvyys on ongelma, mutta Afrikka taitaa olla pahin. Myös Etelä-Amerikassa, Väli-Amerikassa ja lukuisissa Aasian valtioissa on sama ongelma.

Uskonto on usein osa sitä ongelmaa. Jotkut uskonnot kieltävät ehkäisyn ja abortin. Niinpä lapsia sitten tulee kuin liukuhihnalta, tai kuin kanitarhassa.

Euroopassa ei yleisesti ottaen syntyvyys ole suuri ongelma, paitsi siinä mielessä, että esimerkiksi Suomessa syntyy liian vähän suomalaisia lapsia. Ilmastovouhottajat pelottavat nuoria suomalaisia perheitä olemaan tekemättä lapsia – mutta vaikkapa Afrikassa niitä tehtaillaan siitäkin edestä.

Miksi poliitikkomme eivät uskalla puuttua tähän suurimpaan ongelmaan, vaan näpertelevät tyhjänaikaisten pikkuasioiden kanssa?

Julkaistu

Uskonto voi opettaa kunniaväkivaltaa

Luin Ylen koskettavan tarinan nk. kunniaväkivallasta. Se on vain yksi kertomus asialle jota tapahtuu täälläkin yhä enemmän. On hyvä nostaa ongelma esille jotta ymmärrämme sen, mutta ongelman kriittistä tarkastelua ei voi tehdä laput silmillä. Jos emme ole valmiita myöntämään uskonnon osuutta ongelmaan, emme voi koskaan toimia tehokkaasti ongelmaa vastaan.

”Perheen uskonnossa naista ei lähtökohtaisesti alisteta”

Väliotsikon mukainen lausahdus oli tässäkin Ylen jutussa. Vastaava heitto on lähes jokaisessa jutussa jossa vähemmistöuskonnon sisällä on kärsitty. Islam, lestadiolaisuus, juutalaisuus, Koivuniemen kultti, mikä vaan – uskonto todetaan välittömästi viattomaksi ja keskitytään pahoihin ihmisiin. Tietenkin pahoinpitelijä on aina syyllinen eikä uskonto ole oikeudessa puolustus. Vaan mikä tekee pahoja ihmisiä, mikä tekee pahoinpitelijöitä? Mikä saa ihmisen vahingoittamaan läheistään? Syitä on varmasti useita, mutta väitän että uskonto on yksi merkittävimmistä.

Kuten olen monta kertaa todennut, uskonto on ihmisen luoma laitos joten se on tasan niin hyvä tai paha kuin ihmiset sen hallintoportaissa. Uskonto voi antaa voimaa mutta myös ottaa sitä. Uskonto saattaa antaa pahoinpitelijälle mukavan tuen väkivallalleen. Tässä kohtaa uskonto saattaa voimaannuttaa syyllistä uhrin sijaan. Uskonnolla todellakin on käsi piparipurkissa olkapäätä myöten. Se ei ole viaton. Aivan kuten uskonnoista voidaan löytää syyt sielunrauhaan, niin voidaan myös johtaa täysin suora syy-yhteys huomattavaan määrään lähisuhde- ja muutakin väkivaltaa.

Minua ei kiinnosta tipan vertaa montako kertaa uskonnollinen johtaja x tai uskonnollinen kirja y puhuu rauhan puolesta, jos tosiasia on että uskonnolliseen laitokseen kävelee sisään rauhallinen ihminen ja sieltä kävelee ulos omaa lastaan pahoinpitelevä väkivaltarikollinen. Ja näin käy. Ja näin pitää sanoa. Uskonnolla on osuus monessa hyvässä, mutta myös liian monessa pahassa. Uskonto ei ansaitse suojelua sen paremmin päättäjiltä kuin medialtakaan. Uskonto on vain organisaatio, ihmisen rakentama korttitalo. Kaikkea uskonnon tekemää pitää voida kritisoida täysin vapaasti ja rajatta – mutta toki mieluiten perustellusti, rakentavasti ja viattomien ihmisten kunniaa loukkaamatta. Papit ja imaamit ovat laitostensa toimitusjohtajia ja jos he kouluttavat ihmisistä pahoja, näiden ihmisten pahuudesta pitää voida puhua yhtä suoraan kuin alaisiaan kiusaavasta pomostakin.

On epäkorrektia suvaita väkivaltaa

Sanovat että on korrektia ja kohteliasta suojella uskontoja. Minä väitän että on epäkorrektia ja suvaitsematonta suojella pahaa tekevää organisaatiota. Toki tämän voi tehdä asiallisesti. Ei jokainen uskonnon jäsen ole paskiainen eikä heitä saa herjata. Jos yritys sikailee, katsomme yrityksen johtoon. Jos uskonto sikailee, katsokaamme sen johtoon, sen sanomiin, sen toimintoihin, konsulttikielellä prosesseihin. Jos uskonnon oppikirjaan on kirjoitettu että ihmisen sukupuoli määrittää hänen siviilioikeudet, sen kirjan saa haukkua maan rakoon sillä kirjalla ei ole kunniaa jota loukata.

Lopulta kysymys on sangen yksinkertainen, eli kumpi uskonnonvapaus on tärkeämpi: ihmisen oikeus valita uskontonsa tai olla ilman, vaiko uskonnon oikeus valita ne lait joita se haluaa noudattaa. Ihmisellä on kunnia, uskonto on kunniaton. Vain ihmisen teot voivat määrittää uskonnon arvon – eivät puheet, eivät kirjat, eivät imagokampanjat.

Julkaistu

Lontooksi: Eurooppa ja uskonto

Onko kristinusko osa Eurooppaa? Tätä olen pohtinut montakin kertaa. Kyllähän kristinuskolla on merkittävä osa historiaamme ja nykypäiväämme, mutta kun täällä on kolme suurta ja satoja pienempiä versioita siitä ja eri kristinuskon ryhmät ovat usein merkittävästi eri mieltä keskenään jopa perusasioista. Entäpä uskonnonvapaus – miten se toimii lain tai käytäntöjen kannalta? Näitä pohdin tuoreessa videossa englanniksi.

Laki okei, käytäntö huonompi

Lainsäädännön kannalta uskonnonvapaus on suhteellisen tyydyttävässä hapessa. Erinomaiseen on matkaa ja etenkin jumalanpilkkaa ei enää tarvitsisi lainsäädännöissämme kantaa. Tilanne on kuitenkin käyttökelpoinen, ei huono. Käytännöissä sen sijaan on tilanne paljon heikompi. Emme suo uskonnonvapautta herkästi ihmisille. Emme tahdo suvaita ihmisiä jotka haluavat erota uskontokunnastakaan, etenkään jos se uskontokunta on änkyrämmästä päästä. Huonosti käy niin islaminuskoiselle kuin lestadiolaisellekin joka haluaa erota uskonnostaan ja toivoo ymmärrystä yhteiskunnalta. Turha toivo.

Uskonto pitäisi käsittää sinä mitä se on: se on ihmisen luoma, inhimillisten tarpeiden ympärille perustettu, ihmisten rakentama ja ihmisten edelleen kehittämä, aivan yhtä maallinen kuin kylän kirjakerho tai torin grillikioski. Uskonnossa ei ole mitään pyhää tai yliluonnollista, eikä se ansaitse mitään erioikeuksia verrattuna muihin yhdistyksiin tai yrityksiin. Usko on toki asia erikseen. Usko inspiroi taidetta ja tunteita, mutta se ei voi elää sanoina. Sen paikka on sydämessä, eikä sitä voi mikään laki tai diktaattori sieltä pois kammeta.

Tehkäämme mitä lupaamme

Meidän olisi syytä muistaa että Euroopassa on todella uskonnonvapaus. Meidän kannattaa myös muistaa että uskonto, kuten mikä tahansa ihmisen luoma organisaatio, voi olla hyvä tai paha. On tapauksia joissa juuri uskonto on ongelma ihmiselle, jopa syy radikalisoitumiseen. Ratkaisu ei saa olla lisärahaa uskonnolle joka ongelman aiheutti, vaan ihminen pitää auttaa irti siitä ja kiinni elämään.

Lopulta olisi tärkeää nähdä ihmiset ihmisinä. Maahanmuuttokriitikko näkee tulijan vain pahana islamistina, kun taas vastapuoli näkee tulijan vain islamilaisen rauhan lähettiläänä. Kumpikaan ei näe ihmistä. Kannattaisi.

Julkaistu

Blogilupaus 2019

Moni on todennut ihan aiheesta että uuden vuoden lupaukset ovat pöhköjä – parempi vain elää hyvin kalenteriin katsomatta. Toisaalta, tämä on hyvä tekosyy tehdä ajatuksia tulevaan joten tehdään päin.

Kovat tavoitteet

Minä olen päättänyt, että ensi vuoden aikana otan blogeissa ja muutoinkin tutkimusaiheeksi jotain, mistä Yleisradio on vähän raottanut verhoa, mutta josta keskustellaan yhä turhan vähän. Se on jotain, jolla on potentiaalia tehdä paljon hyvää Euroopassa, auttaa yhteiskuntaa haasteiden yli ja vähentää vastakkainasettelua.

Se jokin kulkee monella nimellä. Jotkut puhuvat euroislamista. Jotkut puhuvat islamin reformaatiosta. Rakkaalla lapsella on useitakin nimiä, mutta kaikkia yhdistää sama perusidea: halu mukauttaa islamin traditioita yhteensopivaksi länsimaisen yhteiskunnan kanssa. Halu tuoda islamin parhaat puolet ja yhdistää ne nykyajan käsityksiin yleisestä tasa-arvosta, rauhaisasta yhteiselosta ja sukupuolten tasavertaisuudesta. Merkittävä osa ajatusta on myös Saudi-Arabian ja Iranin vihaisen vallan vähentäminen.

Pelkkä kritiikki ei auttanut eikä auta

En koe, että minulla on enää mitään netottavaa islam-kritiikillä. Ravistelen tyhjää askia eikä sieltä tipu enää edes pölyä ulos. Kritiikki kuitenkin voimistuu halki Euroopan ja mitä se saa aikaan? Katutappeluita, vihanpitoa, herjausta, joidenkin teorioiden mukaan jopa radikalisoitumista molemmin puolin.

Noh, minä vihellän pelin poikki osaltani. Nyt kokeillaan jotain muuta, jotain joka voisi jonkin asteisella realismilla taata ystävälliset suhteet naapurin, kollegan tai uuden ystävän kanssa.

Toivottavasti opin jotain.

Julkaistu

Kotoutetaan syrjäytyneeksi

Yksi suosikkiohjelmiani radiossa, Ylen Horisontti ei pettänyt taaskaan. Ohjelmassa valt. yo Seida Sohrabi pui muun lomassa uskonnon merkitystä kotoutukseen, käyttäen pohjalla sekä pakolaistaustansa kokemuksia että mittavia opintoja aiheesta. Hänen mielestään uskonto on kotoutuksen ongelma eikä hän allekirjoita nykylinjaa jossa uskonto on kotoutuksessa tärkeimmässä roolissa.

Vallastahan siinä kyse

Olemme lukeneet ja kuulleet kaikki tarinat lestadiolaisista, Koivuniemen klaanista ja muista maamme tiukoista uskontoryhmistä. Tiedämme, että tällainen uskontokunta pyrkii tiukasti kontrolloimaan ihmisten elämää. Tiedämme niinikään lukuisista tutkimuksista ja dokumenteista pitkin Eurooppaa että moskeijoissa ohjeistetaan uusia tulijoita olemaan integroitumatta ja varomaan länsimaisia arvoja. Kun yhdistämme nämä taustat ja Seidan kaltaisten ihmisten opit, pystymme hahmottamaan kokonaisuuden turvapaikanhakijan tai pakolaisen edessä. Ei tämä ole uskontokysymys vaan äärimmäisen maallinen valtakysymys. Yhteiskuntaan integroituva henkilö ei ole enää uskontokunnan ohjattavissa ja se on näille uskontokunnille akuutti uhka.

Rahastahan siinä kyse

Kunnia jokaisen pyhäksi pitämille asioille on aksiooma, mutta rahan pyhyyteen en usko. Monet uskonnolliset yhteisöt sekä niiden vanavedessä toimivat järjestöt ovat löytäneet mahtavat tienestit integroitumis- ja kotoutustöistä. He ovat markkinoineet itsensä välttämättömiksi toimijoiksi. Kotimaan ja EU:n uutiset vilisevät tietoa huijauksistaa, välistävedoista ja muista kikkailuista, mutta emme koskaan ole kyseenalaistaneet itse lähtökohtaa. Meille on itsestäänselvyys että uskontojohtoinen kotoutusmalli on kriittisen tärkeää ja siten sitä on aina rahoitettava. Jos mallille kysytään perusteita, ne saadaan samalta taholta joka nauttii ilmaisesta rahasta. Ikiliikkuja on keksitty.

Ihminenhän siinä unohtuu

Minua häiritsee ajatus siitä, että turvaa hakeva voi olla uskovainen vain keskeltä pyöritetyn rahan ja maallisen vallan voimin. Minua häiritsee ajatus siitä, että moni heistä on paennut julmaa uskontoa vain joutuakseen sen armoille uudessa kotimaassaan. Minua häiritsee ajatus siitä, että emme näe tulijoita yksilöinä ja ihmisinä vaan ainoastaan uskontonsa edustajina. Ennen kaikkea minua häiritsee kuinka teemme tällaisia laajoja oletuksia vailla tutkimusta, vailla terveen tieteellistä asennetta. Jos kotosuomalainen haluaa irti uskonnosta, kehumme ja tuemme häntä. Jos maahanmuuttaja haluaa irti uskonnosta, pidämme sitä outona ja ikävänä. Mihinkä se tasa-arvo nyt katosi?

En usko salaliittoihin, mutta uskon tyhmyyden tiivistyvän joukossa. Ennen Seidan radioesiintymistä ei monikaan ollut uskaltanut kyseenalaistaa himmeliämme. Tämä himmeli on vuosikymmenten ajan tuottanut huonosti kotoutuneita, huonosti työllistyviä ja pahasti syrjäytyviä ihmisiä lukuisista maahanmuuttajaryhmistä. Ehkäpä olisi korkea aika terveelle kritiikille.

Julkaistu

Paheksutaan kaikkia uskontoja

Kari Salminen kirjoitti 4.9. Aamulehden Jumala vai Darwin -artikkelissaan monia ajatuksia tieteen politisoitumisesta. Jutun lopussa muistutetaan myös miten uskontokriitikko voi hetkessä muuttua yleisönsä suosikista ykkösviholliseksi, kun hän kohdistaa samat kritiikit uskonnon A sijasta uskontoon B. Asiaa aikani sulateltuani ja ihmeteltyäni pohdin miten meillä on jatkuvia haasteita hyväksyä samoja kriteerejä eri uskontojen analysointiin – joten mitä jos vain paheksuttaisiin niitä kaikkia?

Uskonto on uskonto.

Lopulta kaikissa uskonnoissa on aika lailla samat pelisäännöt. On rikasta mytologiaa, on perinteisiä neuvoja ja oppeja puettuna uskonnollissävytteiseen kirjallisuuteen. Uskonnothan eivät oikeastaan ole keksineet mitään sisältöä, ainoastaan hyvän tavan saada ihmiset kuulemaan ja lukemaan niitä. Uskonto on hieno kattaus ja tyylikäs esillepano, onnistunut lööppi tai vaikka sitten klikkiotsikko. Se on tapa saada myytyä ihmisille jotain. Nykypäivänä raha tulee useimmiten peliin heti alusta pitäen, mutta yhtä lailla perinteinen poliittinen valta on mukana väkevästi. Uskonto on tapa kontrolloida valtaa ja omaisuutta, enemmän tai vähemmän, tyylillä tai toisella.

Tekeekö sitten uskonto hyvää? Väitän, että ei. Väitän, että ihmiset tekevät hyvää uskonnon varjolla. Oli se sitten seurakunta tai yhteisö, sen jäsenet eli ihmiset haluavat tehdä jotain hyvää. Väitän, että ihminen jolla on halu tehdä hyvää, löytää tavan tehdä hyvää yhtä lailla uskonnon varjolla kuin ilmankin sitä. Ihminen on ihmiselle ihminen, siitä se lähtee, kaikki se hyvä jota tapahtuu pitkin poikin temppeleissä, kirkoissa, moskeijoissa, rukoushuoneissa sun muissa. On uskonnosta kiinni kuinka pyyteetöntä ja armollista se apu saa olla. Joskus se on tiukempaa, rajatumpaa ja ehdollisempaa, joskus avoimempaa. Yhtä kaikki, perustyö on samaa, erot ovat nyansseissa. Kaikki hyvyys mitä uskonnosta löytyy on ihmisen hyvyyttä.

Turhuuksien turhuus

Väitän siis, että uskonto on turhaa. En väitä, vaadi tai ehdota että uskonnon pitäisi olla kiellettyä. Väitän vaan, että se ei ansaitse juridista erityisasemaa, eikä mahdollisuutta asettua kritiikin yläpuolelle. Ennen kaikkea väitän että tämä pätee tasaveroisesti aivan jokaiseen uskontoon. Joka ikiseen. Minun on turha niitä nimetä tässä, koska ne ovat vain nimiä. Ei ihmisenkään hyvyys tai pahuus tule nimestä, sillä nimen voi antaa tai ottaa mustekynän sutaisulla. Samalla mustekynän sutaisulla voimme poistaa uskontojen erityisaseman laista ja antaa jokaisen ihmisen päättää antaako hän sille erityisaseman sydämessään.

Uskonnot ovat osa perinteitämme. Mitkään muut perinteemme ja tapamme eivät tarvitse erityissuojelua. On puhtaasti maallinen, kaupallinen ja poliittinen päätös että jonkinmuotoiset organisaatiot saavat meistä ylivallan. Siitä päätöksestä on aika jättänyt.