Korvasienet on syöty, raparperia pistetty kaurapuuron sekaan, nyt oli sitten kuusenkerkkien vuoro.
Pyöräilin useita kilometrejä pikitietä poispäin kaupungista ja sitten vielä hyvin vähän käytettyä metsäautotietä poispäin pikitiestä. Sellainen tie, jota ei kukaan aja henkilöautollaan. Iso kuusi, josta olen ennenkin syönyt kuusenkerkkiä odotti minua valmiina ”sadonkorjuuseen”.
Siitä vaan valitsemaan upeita vaaleanvihreitä kerkkiä (noin 20-30 mm pitkiä) ja suoraan puusta suuhun. Pureskelu ja nielaisu.
Sellainen kuusenkerkkä on pehmeä ja miedonmakuinen. Ei ole teräviä piikkejä kuten tavalliset tummanvihreät kuusen neulaset ovat. Pistelin noin viidessä minuutissa karkeasti 20 kerkkää naamaani.
Kauan, kauan sitten suomalaisilla oli monenlaisia tapoja hyödyntää kuusenkerkkiä syöminä ja juomina – minusta tämä oma tapani on paras.
Reissussa (karkeasti yhden tunnin) sain sekä ruumiinliikuntoa, henkistä virkistystä, että ruumiinravintoa. Hieno reissu jälleen.
Suosittelen muillekin.