Miksi valtiot auttavat toisiaan – jopa liittoutuvat?

Pohjimmiltaan syy siihen että joku valtio auttaa toista valtiota on siinä, että valtio toivoo sitten toisten auttavan mahdollisesti tulevaisuudessa hätään joutunutta valtiota.

Esimerkiksi Suomen kannattaa auttaa toista EUn jäsenmaata, joka joutuu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, jotta mahdollisesti sitten jotkut toiset EU-maat auttavat Suomea kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun.

Mitään takeita siitä, että toiset tulevat apuun ei tietenkään ole, mutta ainahan voi toivoa vastavuoroisuutta.

Tässä tullaankin liittosopimukseen. Demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäsenmaat ovat sitoutuneet auttamaan toista hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Siis Venäjän hyökkäys yhden NATOn jäsenmaan (esimerkiksi Viro) kimppuun tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia NATOn jäsenmaita vastaan ja kaikki NATOn jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.