Greenpeacen perustajajäsen Patrick Moore on merkittävä kanadalainen tiedemies, jonka saavutuksista on enimmäkseen vaiettu.
Metsänhoitaja ja geologian tohtori on huolissaan ympäristön pelastamisen nimissä tehtävästä aivopesusta, jolla estetään järkevää ympäristöpolitiikkaa eli rajoitetaan metsien käyttöä, geeniteknologiaa, ydinvoimaa ja kemianteollisuutta.
Suurimman osan vuonna 2010 julkaistun kirjan ”Confessions of a Greenpeace Dropout The Making of a Sensible Enviromentalist” (Greenpeace-luopujan tunnustukset, eli kuinka tullaan järkeväksi luonnonsuojelijaksi) sivuista vie kertomus Greenpeacen alkuvaiheista.
Kirjassaan Moore käy myös perusteellisesti läpi syitä, miksi hänen ja Greenpeacen tiet aikanaan erkanivat.
Lopullinen ero tuli 1986, kun Moore ei tiedemiehenä voinut ymmärtää kloorin käytön täyskieltoon tähdännyttä kampanjaa.
Moore huomasi olevansa järjestön ainoa tiedemies. Greenpeace oli miehitetty poliittisilla aktivisteilla, joiden motiivi oli henkilökohtaisen uran luominen. – –
Mooren oivalluksen mukaan vihreissä ympäristöjärjestöissä vaikuttaa tätä nykyä hallitsevasti entisiä laitavasemmistolaisia, jotka väittävät olevansa oikeaoppisempia kuin muut. Näiden piirien intressinä on länsimaisen demokratioiden kansalaisten elinolojen vaikeuttaminen.
———————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt Suomen Kuvalehden artikkelia 3.10.2013, jonka otsikko on sama kuin tässä.
Artikkelin kirjoittaja Matti Hukari toimii kestävää’ kalataloutta ja biopolttoaineiden kestävyyttä koskevien sertifiointien asiantuntija tehtävissä.