Kerronpa pienen tarinan havainnostani verkkosivun mainostuksista, kun kävin lukemassa Suomen Kuvalehteä verkosta tänään. Jutun tarkoitus on ennen muuta rohkaista kehittymään, sillä olen kovin huolissani tahdista jolla ulkomainen verkkomainonta jyrää kotimaisen. Ehkäpä tästä löytyy korjauskeinojen pieni siemen?
Hei, tuo näyttää jännältä
Olin siis (ihan maksullisena tilaajana) lukemassa SK:n tuoreinta antia. Kuten olen tottunut, hyvä osa sisällöstä oli laadukasta ja kiinnostavaa. Vain yksi juttu alitti mielestäni riman ja tätä laatu-sotkusuhdetta voi pitää vähintään loistavana suorituksena maamme kärkimedioiden joukossa. Jatkakaa samaan malliin!
Toivoisin, että tilaajille mainostus olisi vähän hillitympää näin yleisesti, mutta ei se nyt NIIN kauheaa ollut. Jutun välissä huomasinkin yhtäkkiä mainoksen joka kiinnosti. Siinä puhuttiin rakenteilla olevista uusista asunnoista naapurikuntaan. Aina joskus muutto käy mielessä joten klikkasin sitä. Tunne oli melko hölmistynyt kun asuntorakentajan sivuston sijaan päädyinkin autokaupan sivuille, jossa kerrottiin miten elämäni paranisi ostamalla bemari – ehkä yksi turhimpia (ja vaarallisimpia) asioita maan päällä.
Ajattelin että okei, ehkä siellä oli vain bugi. Uudelleenklikkaus ei auttanut. Jatkoin lukemista ja ajattelin että ehkä tuo mainos tulisi uusiksi vastaan ja sitten toimisi. En ketullakaan muistanut rakennusfirman tai kohteen nimeä niin en voinut oma-aloitteisesti etsiä. Mutta miten kävi? Yksi tahaton visiteeraus autokaupan sivulle ja jokainen artikkeli oli täynnä sataprosenttisesti sitä koko ihmiskunnan kiroamaa bemarimainosta. Eikä siinä vielä kaikki, mainospaikkojen määrä per juttu tuplaantui. Bemari, bemari, bemari, bemari, bemari. Koska olen mitä diplomaattisin persoona, en kerro teille mihin ja missä asennossa voitte työntää bemarinne.
Vaikka auton omistankin ja uudenkin joskus aion hankkia, todennäköisyys sille että haluaisin netistä ostaa auton on likimain sama kuin sille, että kepulainen puhuisi totta. Nyt kuitenkin Otavamedian maanmainio mainosjärjestelmä on lukinnut tietoihinsa että olen bemarihullu. Koitin vieläpä ladata sivuja uudestaan ja käydä uusiksi parin tunnin päästä, mutta sama tauti jatkui. Lopputulos: mainoksen teho laski ja kunnioitukseni kyseistä mediataloa kohtaan myös. Ehkäpä ensi kerralla tilaankin The Economistin?
Vähällä paljon
Useissa verkkokauppaprojekteissa työtä tehneenä, ja paljon verkkokaupoista oppineena, olen alkanut vihaamaan verkosta ostamista sydämeni pohjasta. Silti ymmärrän tietenkin että mainoksia pitää myydä ja tiedän kokemuksesta, että joskus näen myös minua kiinnostavia mainoksia. Etenkin jos kyse on immateriaalituotteista, saatan jopa klikata ja hankkia.
Keskimäärin kuitenkin nettimainos on minua kiinnostava noin pari-kolme kertaa vuodessa. Tänään olisi voinut olla yksi osuma harvinaiselle listalle, mutta Otavamedia päätti toisin. Sääli.