Vähän kevyemmästä aiheesta kiivaiden politiikkapuheiden lomaan. Usein illalla yöunta tavoitellessani olen ihmetellyt kovasti muumimukien suosiota eli mikä saa aikuiset ihmiset keräilemään niitä, maksamaan jopa satoja euroja kappaleelta. Valmistajan ja kaupan raadollisen mielenkiinnon aiheeseen ymmärrän sitäkin paremmin. Uusia mukeja tulee kuin luita suden persiistä ja mukifanit ryntäävät kilvan ostamaan.
Niin tai kai se raha on monella keräilijälläkin liikkeellepaneva voima, kuin lottovoittoa odotetaan että juuri omien mukien hinta lähtisi huimaan nousuun. Vai olisiko heitäkin joille onnea tuottaa katsela ja hypistellä mukejaan ja niisä pölyjä pyyhkiä kuin konsaan sielunsa vanhojen rahojen keruulle myynyt ihminen.
Toivottavasti mahdollisissa lukijoissa ei ollut joukossa muumimukien keräilijöitä etten vaan olisi loukannut tai kyseenalaistanut heidän harrastustaan.
Itse olen Tove Janssonin ihailija, hän oli suuri taiteilija, ihmisen sisintä ymmärtävä ja lämminhenkinen. Lapsille aikanaan tuli paljon luettua muumitarinoita, siinä samalla sivussa oma ymmärrys ihmisyydestä kirkastui kirjailijan viisaista puheista.
Astiakaapissamme on yksi muumimuki, joku sen joskus tuliaiseksi tuonut. Siitä en suostu iltateetäni juomaan vaan mukista, savisesta uniikkikappaleesta johon savenvalaja on jättänyt osan sisimmästään.