Kokemus vastaan koulutus – jaa muistosi

Ryhdyin tässä päivänä muutamana ihailemaan tapaa, millä harrastuspiireissä kohtasi tekemällä opittu taito, aiempien tekijöiden neuvomat toimintamallit sekä akateemisesti opetetut neuvot. Parhaimmillaan näitä yhdistämällä päätyy mestariksi. Tajusin, että aihepiiri kiinnostaa ja toivon nyt kanssablogaajilta tarinoita ns. vanhanaikaisen osaamisen sekä modernin koulutuksen kohtaamisista töissä, harrastuksissa ja missä vaan.

Pari ajatusta alkuun

Keskimäärin toivon, että minua hoitava lääkäri on alan koulutuksensa käynyt. On myös hyvä juttu että bussikuskilla on ajokortti. Monessa muussa hommassa kokemus voi jopa jyrätä koulutuksen. Rakentamisen puolella on moni omiin silmiinsä luottanut toiminut paljon fiksummin kuin heikosti tutkittua teoriaa noudattava luokkansa priimus. IT:stä voisin sanoa myös pari sanaa, mutta toisaalta voisin myös olla sanomatta.

Vaan entäpä nämä klassiset tapaukset? Firmassa 50 vuotta työtä tehnyt kaveri jolla on hädin tuskin koulusta saatu luku- ja kirjoitustaito, mutta työ sujuu kahta nopeammin ja taidokkaammin kuin kaikki koulut käyneeltä? Tai saman vastakohta: vanha toimija on käyttänyt tuntitolkulla aikaa sellaisen työn tekemiseen, mihin uuden ajan neuvoilla ei tarvitsisi käyttää kuin pari minuuttia. Olemme varmasti monet kohdanneet tällaisia ja olen kiinnostunut kuulemaan niistä.

Joskus vuosikymmeniä käytetty työtapa on löydetty, tutkittu ja haukuttu pohjamutiin. Tässä ei niinkään kohtaa koulutus vastaan kokemus, vaan vanha koulutus vastaan uusi koulutus. Kun vanha haastetaan, on saatettu löytää uusi ja parempi, tai todettu lopulta että se vanha tapa oli sittenkin parempi. Painovoimapohjainen ilmanvaihto ei tiettävästi ollutkaan niin huono idea? Milloin on käynyt niin, että vanhassa olikin vara parempi?

P.S. Kysyin ajatuksia myös Linkedin-palvelussa, mutta olisi pitänyt muistaa ettei kukaan siellä lue viestiä, ellei siinä ole ainakin puolta tusinaa mitäänsanomatonta trendisanaa mukana. Pahoittelen, tämä ei ole fantasista digitalisaatiota, monikanavaista lähestymistä eikä tässä kosketella tiedolla johtamisen megatrendejä. Sori siitä.