Sipilä sotii urheasti työpaikkojen lisäämisen puolesta, vastustajanaan saavutettuja etuja puolustava lihava veronkiertäjä. Tai sama toisin päin: AY-liike sotii urheasti työntekijöiden tasavertaisten oikeuksien puolesta, vastustajanaan jo ennen poliittista uraa työntekijöitään vastaan sotinut ilkimys. Katin kontit sanon minä – kumpikin osapuoli iskee vyön alle, lyö heikkoa ja puolustuskyvytöntä ja molempien ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Lahdatkaa viattomat, pelastakaa syylliset
Kiitos aktiivisen kansan ja keskustelun, minun ei tarvitse kertoa millä perustein Sipilä nähdään heikompiosaisten kiusaajana. Hänellä on historia alempana olevien ihmisten kiusaamisesta joka alkoi jo hyvän aikaa ennen poliittista uraa. En tiedä onko se huomaamattomuutta vai järjestelmällistä vihaa, mutta tulos on selvää. Koska linja ei ole vuosien varrella muuttunut lukuisista virheistä huolimatta, oma arvaukseni kohdistuu jälkimmäiseen optioon. Se Sipilästä, mutta sen sijaan AY-liikkeen osalta tämä näkökulma ei nouse esille keskustelussa niin usein. Muutamat mediat ovat kuitenkin rohjenneet valaista näitä puolia joita on valitettavan monta.
Suorin vaikutus lienee monen pienituloisen ansioiden lasku, kun mahdollisuus ylitöiden tekoon poistuu. Monelle ylityöt eivät ole pakko, vaan mielekäs optio. Toki on aivan aiheellista keskustella siitä miten paljon yhteiskuntamme rakentuu ylitöiden varaan, mutta se on huoli jota ei yksikään poliittinen toimija ota vakavasti. Toinen näkökulma tulee vaikutuspuolelta. Kun bussit eivät kulje, porvari hyppää autoon mutta pienituloinen ei pääse töihin, liikuntaesteisen kyyti ei kulje, hoitoon ei pääse ja kuuleman mukaan kuoleminenkin on nyt kielletty kun hautajaisia ei saada järjestymään. Kaikki nämä vaikutukset osuvat lähes sataprosenttisesti alimpiin tuloryhmiin, eli vaikutukset ovat niin sanoakseni optimaalisesti sipilöidyt.
Sen sijaan en ole kuullut että edes yhden ensimmäistä mätää kananmunaa olisi nähty ilmalennossa Kesärannan tai Senaatintorin liepeillä. En ole kuullut viestintäkampanjasta Sipilää vastaan, en mielenosoituksesta eduskunnan portailla. Edes suoraa kritiikkiä eivät juuri kehtaa laukoa, vaan korostavat miten Sipilä – vähäosaisia kroonisesti vihaava – yhtäkkiä muuttaisi linjaansa kun AY-liike lisää toimiaan em. vähäosaisia vastaan. Minkälaisia sieniä pitää ihmisen syödä että saa tehtyä moisen oletuksen? Ei tähän valtakunnansovittelijan toimistoa tarvita vaan myrkytystietokeskus.
Jos nyt haluaisi tätä oravanpyörää vielä hieman pidemmälle katsoa, mitäpä ovat sitten Sipilän vastareaktiot AY-liikkeen tempauksiin? Kohdistaako hän vihaansa AY-liikkeen toimistoja ja pomoja kohtaan? Ehei, hän vastaa uhkailemalla työttömiä ja pienituloisia lisäsanktioilla.
Farssilla on farssin loppu
Glamouria taistoon luo molempien osapuolien täydellinen kilpikonnapuolustus. Ennen kriisin alkua, sen alussa tai sen nykyvaiheilla ei kukaan ole ollut halukas neuvotteluihin. Mistään ei voi jutella, mistään ei voi joustaa. Machomies Sipilä, machomies Rinne ja machomies Eloranta esittelevät ylpeinä hauiksiaan ja toteavat että perkule vie, minä olen suomalainen mies joka ei jousta. Mene ja tiedä näkevätkö he itsensä pyhinä sotureina vai ovatko vain ihan perinteisiä tunareita. Pää pensaassa, sormet korvissa ja absoluuttinen usko omaan ylivertaisuuteen ovat mahtava tapa päästä historiaan, joskaan ei mitenkään erityisen mairittelevassa kontekstissa.
Tragedian kruunaa se, että nyt ehdotetulla pykälällä ei todennäköisesti ole juuri merkitystä työllisyyteen. Toisaalta, ehdotus lienee perua sille että AY-liike vastusti vielä kahta verisemmin semmoisia toimia joilla merkitystä olisi. Juuri ennen esiripun laskeutumista tämän näytöksen lopussa kaikuvat entisen voittajan sanat: ”Jos minä en voita, ei voita kukaan muukaan!” Aplodeja lienee tuskin luvassa.