Löytyykö Sinisten häviöstä isompaa tarinaa?

Sinistä tulevaisuutta on puolueena haukuttu pettureiksi, selkäänpuukottajiksi, on puhuttu Soinin pohjattomasta himosta ministerisalkkuun ja ties mitä. On toki mahdollista, että kansa ei yksinkertaisesti halunnut nähdä petturin maineesta kärsivää puoluetta, mutta pohdin kuitenkin hetken voisiko rankan vaalihäviön tarinassa olla jotain muutakin kulmaa. Tämänkin puolueen takana oli kuitenkin ihmisiä ja ajatuksia joista hieman jutun juurta löytää.

Vihan teoria on vahva

Kun katsoo sitä määrää järkyttävää vihanpitoa joita pudonneita kohtaan on heitetty, väittäisin että vihan teorialle on vahvat perusteet. Häpeän todella suomalaisuutta tällaisina päivinä kun vaalitulos ei riitä, vaan pitää vielä uhkauksia lähteä latelemaan. Kaikessa kauheudessaan se kuitenkin osoittaa monen kansalaisen olleen äärimmäisen vihaisia sinisille ja heidän toimilleen. Siten kenties ainoa analyysi vaalimenestyksestä on kansakuntamme nuiva suhtautuminen pettureina pidettyihin. Yhtä kaikki, korostettakoon ihan varoiksi, että opetelkaa käyttäytymään! Uhkailuilla ja herjauksilla kylvää vain pahaa, myös itselleen. Puolue voi olla vaikka miten hirveä, mutta jonkin tason ihmisarvo kuuluu kaikille.

Toisaalta, siniset ulostulot olivat vaisuja. Iso lehdistötilaisuus jonka ainoana tarkoituksena oli näyttää todella halvan näköinen logo sekä kertoa että puolue on kehittyvä tai siis ei, kun konservatiivinen, tai siis ei, tai siis kyllä. Muutkin ulostulot olivat samaa tasoa. Oltiin duunareiden puolella mutta kovasti puolusteltiin pakkolakeja. Oltiin maahanmuuttokriittisiä mutta silti kovin -myönteisiä. Seassa oli sinänsä ihan fiksujakin ehdotuksia, mutta niitä tuli ja meni sieltä täältä. Ei ollut mitään selkeää keihäänkärkeä, heiteltiin vain lauseen puolikkaita ilmaan. Vaaliohjelman pitäisi olla terävä, parin avainasian selkeitä ja jämptejä. Pitää kuulla kansan huolia, etsiä niistä pari sopivaa ja muotoilla niihin helposti pureskeltava vastaus. Sinisten poliittiset linjanvedot olivat kädenlämpöisiä, niistä puuttui niin asian terävä kärki kuin myös tunteen palo. Parempi puolueen nimi olisi ollut Sininen virkamieskomitea.

Entäpä sitten henkilöt? Olen yhä sitä mieltä, että Sampo Terho oli leijonaosan ministeriajastaan yksi viime vuosien parhaita ministerejä. Itse en tunne sotilaspuolta mutta ymmärrän Jussi Niinistöllä olleen vankat kannattajansa. Muut ministerit jäivät ehkä vähän vaisummiksi, mutta näkyvyyttä oli heilläkin. Terho pesisi mennen tullen lattiaa vaikkapa LN:n Harkimolla, mutta toki jälkimmäisellä oli paitsi erään naapurivaltion tuki, myös ehkäpä tuhatkertainen vaalibudjetti. Terho myös teki saman virheen kuin puoluekin ulosantinsa osalta. Paljon oli ihan fiksujakin heittoja, mutta fokus oli hukassa. Hän sanoi kaikesta vähän.

Puolueen perustaminen on työtä

Puhun kokemuksen rintaäänellä kun totean miten vaikeaa on perustaa ja ylläpitää pienpuoluetta. Se on kovaa työtä joka on parhaimmillaan todella hyvää yhteishenkeä, pahimmillaan hemmetinmoista lillukanvarsiin takertumista. Toisaalta, ei politiikan pitäisikään olla vailla haastetta eli aivan turha valitella miten ankeaa ja vaikeaa sen tekeminen joskus on. Siniset pääsivät suoraan keskelle kovinta pelikenttää ja totta puhuen he eivät ihan hanskanneet tätä. Heillä oli hirveästi kivoja ideoita puolueen rakentamiseen, mutta ne jäivät lähes järjestäen ideatasolle. Ministereillä epäilemättä oli hyvä hallinnon osaaminen, mutta se on ihan eri homma tehdä kun apuna on virkamiehistö ja sihteerit. Nollan euron budjetilla pyörivän puolueen kanssa haaste on aivan erilainen.

En tiedä kuulemmeko sinisistä enää mitään. Kovasti heillä vielä ääntä on, mutta toisaalta se vähäkin ilmainen näkyvyys mistä he nauttivat eduskuntavaaleissa on nyt poissa. He ovat tyhjän päällä. Tietenkin heillä on mahdollisuuksia, mutta onnistuminen edellyttäisi täydellistä uudelleenajattelua. Jos he siihen pystyvät, olen aina ilahtunut nähdessäni uusia yrittäjiä demokratian kentälle. Jos voimat loppuvat, sekin on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää.

Minkä aamu toi, sen ilta vei

Sininen tulevaisuus ja kansalaispuolue tiedottivat sunnuntaiaamuna [16.12.] yhteisestä vaaliliitosta kevään eduskuntavaaleissa Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Iltapäivällä sinisten 1. varapuheenjohtaja, työministeri Jari Lindström ilmoittikin lähettämässään sähköpostiviestissä, ettei vaaliliittoon lähdetä.

— Puoluehallitus päätti, keskustelun jälkeen, että puolue ei lähde vaaliliittoon Kaakkois-Suomessa kansalaispuolueen kanssa. Lopullisen päätöksen asiassa tekee tämän tehdyn sopimuksenkin mukaisesti Sinisen Tulevaisuuden puoluehallitus ja sitä mandaattia se on nyt käyttänyt.

Vaaliliiton perumisen syistä Lindström oli vähäsanainen.

Kouvolan Sanomat

 

Noloa, Siniset!

Sininen tulevaisuus piti tiedotustilaisuuden johon kuului suuri paljastus. Se oli Ylen etusivun ykkösjuttu.

Yle etusivu

Noh, mikä se paljastus sitten oli? Puolueen linja? Uusia jäsenrekryjä?

Ehei, se oli S-kirjain. Kutsuivat sitä puolueen logoksi. Sininen S-kirjain harmailla reunuksilla.

Jos väritetty kirjain on suurinta mihin Siniset pystyvät, sori vaan mutta en näe heillä tulevaisuutta. Toki tilaisuudessa luvattiin keskustelua ja teknologiaa sun muuta, mutta siitä ei mitään koherenttia saatu irti.

Toivoisin kovasti että suosikkiministerini Terhon puolue pärjäisi ja toisi tuulahduksia puoluekentälle jossa pääosa puolueista katsoo taaksepäin. Siihen tarvitaan kuitenkin enemmän kuin noloin tiedotustilaisuus vuosikausiin.,

Ministeri Terho, pystyt aivan varmasti parempaan. Aivan varmasti.

Sampo Terho – liberaali konservatiivien pesässä

Sampo Terho on aika epeli. Paitsi että noteeraan hänet parhaaksi kulttuuriministeriksi vuosikymmeniin, hän on parin puoluetoverinsa kera profiloitunut kansalaisten tasa-arvon kannattajaksi ja tarvittaessa sangen uudistumiskykyiseksikin. Hän on usein ilmaissut haluavansa Sinisestä tulevaisuudesta jotain samaa mitä Macron teki Ranskalle – joten mitä hittoa hän tekee ultrakonservatiivien kanssa samassa vuoteessa?

Kaksi heikkoa korttia

Sampon ongelma on, että Sipilän masinoiman puoluehajotuksen myötä hänelle on jäänyt käteen kaksi todella heikkoa korttia. Toinen kortti on Timo Soini, jolla on tietyissä äärikonservatiivisissa piireissä vielä hiipuvaa vetoa. Soinin peesissä kulkee myös 70-luvulle mietteineen vakaasti jumittunut Jari Lindström ja pari muuta. Toinen kortti on maamme poliittiselta kentältä selkeästi puuttuva moderni, perinteiseen liberaaliin päin suuntaava puolue. Paitsi että kummallakaan kortilla ei äänivyöryjä metsästetä, ovat nämä kortit toistensa äärimmäisiä vastakohtia. Parhaimmillaan liberalismi ajaa vanhojen, kankeiksi ja turhiksi osoittautuneiden valtarakenteiden kaatamista yksilönvapauden ja kaikille reilujen pelisääntöjen nimissä. Se ei ole aate johon saa ihan pienellä liimapurkilla kiinnitettyä nais- ja homovihamielistä impivaaralaisuutta – eikä mielestäni kannata yrittääkään. Liike nyt myös näyttää ottaneen tämän nettiajan konservatiiviliikkeen tehtävän, joten sillä puolen tuskin haastajia enää tarvitaan.

Siniset ovat pohjalla ja suunta näyttää huonolta. Tässä yhteydessä on ymmärrettävää että joka ikisestä oljenkorresta pidetään kiinni. Tulevien vaalien linjasta pitäisi kuitenkin päättää viimeistään eilen. Kaksilla rattailla ajelun sijaan heidän pitää mielestäni ottaa mitä pikimmiten selvä linja, hylätä toinen taakseen ja lähteä täysillä ajamaan yhtä, selkeää suuntaa. Henkilökohtaisesti toki toivon sen olevan ns. macronilainen terveen liberalismin aate, mutta realistina en tähän usko. Todennäköisempää on että he lähtevät matkimaan Harkimon änkyröintiä ja katsovat uljaasti taaksepäin. En toki omaa semmoista kristallipalloa ettäkö osaisin sanoa sen olevan poliittisesti huono valinta, voipi olla että ”persumpia kuin persut koskaan” on konsepti jolle löytyy riittävä kannatus. Sitäkään ei sovi kiistää etteikö Soini olisi ulkoministerinä melko hyvä, vaikka yhteiskunnallisine mietteineen onkin pyöristysvirheen päässä absoluuttisesta pahuudesta.

Vaan entäpä mahdolliset tulokset? Hyvä puolue on sellainen joka pystyy tuomaan haluamansa asiat esille. Erinomainen on sellainen puolue joka saa myös muut puolueet käsittelemään haluamiaan aiheita ja juuri tämän puolesta itse liputan. Se mitä kutsun terveeksi liberalismiksi voisi antaa nostetta myös vaikkapa kotipuolueeni Kokoomuksen liberaaleille aktiiveille. Asiat kuten monipuolisempi kielikoulutus, työttömien reilu kohtelu ja maahanmuuton kehittyminen avoimesti kansallisen hyödyn näkökulmasta voivat helposti saada vastakaikua monista muistakin puolueista. Vasta kun tarpeeksi moni puolue löytää aiheen, on sillä hyviä mahdollisuuksia edetä eduskunnassa riittävän korkealle. Tämä on varsin tervettä sillä demokratian pitääkin pyöriä yhteistyön voimin.

Debattia tarvitaan

Poliittinen ”keskustelu” on nykypäivänä huonompi kuin huono vitsi. Hallitus puolustaa kumppaneitaan sopimussyistä vailla järkiperusteita ja oppositio hiillostaa hallitusta joka asiasta viitsimättä edes otsikkoa lukea. Poliittiseen teatteriin ei ole saatu asiavetoista debattia vuosikausiin ja tämä heijastuu äänestäjien passivoitumisessa. Ehkäpä emme halua, ehkäpä emme uskalla tai ehkäpä media ei vain yksinkertaisesti jaksa innostaa debattiin vanhaan malliin. Toivoisin korjausliikkeen löytyvän demokratian sisältä ja siihen uusi, jollain tapaa pirteä puolue voisi vastata. Ei siksi että se on uudelle puolueelle välttämätöntä, vaan siksi että se on meille kaikille välttämätöntä. Harkimo ja Junger näyttävät jo tehneen somekonservativismillaan pienen mahalaskun – kuka yrittää seuraavaksi?

Riski vanhaan takertumiseen on toki riski joka puolella kenttää. Me katsojatkin voimme jäädä ikuisesti katkeraksi sinisille Soinin ja Sipilän käsikirjoittamasta poliittisesta farssista, jonka Lauri Nurmi toi kansan tietoon kiitettävänä mediatekona. Toisaalta voimme myös hyväksyä nykytilan ja katsoa eteenpäin. Olivat taustat mitkä vaan, Sinininen tulevaisuus on täällä tänään – kenties vielä huomennakin. Voimme kaikki osaltamme vaikuttaa siihen, mitä roolia he tulevat esittämään näytelmässä nimeltä Suomi.

Sinisten kohellukset ja selviytymiskamppailu

Tämän blogin alkup. otsikko oli
Sinisten kellokkaalla puurot ja vellit sekaisin!

Nyt siihen on lisätty kommentti Sinisten keskuudessa leviävästä paniikista ja sen myötä vaaliliittohaaveista. Kuis meiän käy tulevissa vaaleissa?


Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara yrittää auttaa lahjakasta turvapaikanhakijaa pysymään Suomessa: ”Jos voisin, myöntäisin hänelle sisuviisumin”
Näin otsikoi eilinen Aamulehti:
Jatka lukemista ”Sinisten kohellukset ja selviytymiskamppailu”

Sampo Terhon arvaus: kivi vai purje?

Ensin haluan onnitella Sampo Terhoa siitä, että hän on kirkkaasti paras kulttuuriministeri maassamme aikapäiviin. Hän on valmis paitsi puhumaan kulttuurista, myös tekemään sitä ja hyväksymään kulttuurin tapahtumisen ilman byrokratiaa ja julkisvallan holhousta. Tätäkin isompi haaste hänellä on kuitenkin puoluejohtajana jossa koko puolueen olemassaolo riippuu enemmiltä osin muista puolueista.

Ei Halla-ahon perintö vaan…

Sinisten menneisyydessä kuin mahdollisessa tulevaisuudessakin on kyse maahanmuuttokriittisyyden ykkösnimestä Jussi Halla-ahosta ja hänen noususta Perussuomalaisten johtoon. Välittömien vaikutusten näkökulmassa siniset valitsivat Audin pehmeät penkit, mutta pitkässä juoksussa sininen elintila riippuu toisella tapaa Halla-ahosta. Kysymys on tämä: onko Halla-aho, tai ”halla-aholaisuus” riippakivi joka vie pohjalle, vai onko se purje joka vie nousuun. Jos Halla-ahon linja ei miellytä kansaa, on sinisillä kaikki mahdollisuudet varastaa ns. isänmaallisen kansanjoukon äänet pitkässä juoksussa. Jos sen sijaan Halla-ahossa on vielä nostetta, sinisten arvaus meni väärin ja tulevaisuus jää näkemättä. Jokerivaihtoehto on että molemmat jatkavat ja alkuun nousevat, potkien hiekkaa toistensa kengille ja vähitellen vieden toisiltaan niin uskottavuuden kuin kannatuksenkin. Sitten vietettäisiin kahden puolueen hautajaisia.

Sitä minä kovasti ihmettelen että miten tämä kaikki uppoaa mediaan. Jälleen tänään sai Timo Soini rakkautta ja ymmärrystä mediassa, kuten hän on saanut jo pitkään. Toisaalta siniset koittavat olla imagoltaan ”persut ilman pelleilyä”, mutta toisaalta puolueen de facto kummisetähahmo on iät ja ajat osoittanut paljon Halla-ahoa kovempaa suvaitsemattomuutta niin naisiin kuin seksuaalivähemmistöihinkin. Jussi Halla-aho on rikkonut lakia ja käyttäytynyt harkitsemattomasti, se on selvä, mutta tekeekö Jussin vihaaminen henkilöstä automaattisesti pyhimyksen? Tätä en jaksa ymmärtää, enkä myöskään sinisten imagoa tältä osin. Puolueessa on Tiina Elovaaran kaltaisia sydämellisiä, humaaneja ihmisiä, mutta samaan pieneen pakettiin mahtuu myös Soini. Kyllähän näin toimin ääniä saa, mutta miten ihmeessä siitä saa uudelle puolueelle selkeän imagon?

Peli jatkukoon

Ylen radiouutisten perusteella toriväen ymmärrys sinisten suuntaan on puutteellista. Reaktio on ymmärrettävää, paljastihan perinteinen tutkiva journalismi selkäänpuukotusoperaation koko tarinan. Tavallaan silti jokin pieni osa sisälläni myös ymmärtää sinisiä. Vaikka persuissa on paljon aivan fiksua väkeä, on öyhöttäjien painolasti vaan yllättävän raskas taakka. Ymmärrän halun yrittää luoda salonkikelpoista isänmaallisuutta, EU-kritiikkiä ja maahanmuuton reformia, mutta ymmärrän myös että se harvoin toimii. Puhun kokemuksen rintaäänellä tässä kohtaa. Tunteellinen minäni haluaisi uskoa että Sampo vie joukkonsa tähän tavoitteeseen, mutta looginen puoleni arvioi sen olevan tuhoon tuomittu yritys.

Yhtä kaikki, pelin nimi on politiikka ja säännöt ovat kutakuinkin selviä. Sininen tulevaisuus on hyväksytty kentälle pelaajaksi ja säännöstö nimeltä demokratia suo heille tilaisuuden näyttää taitonsa. Tuomitkaamme tai palkitkaamme heidät tekojen perusteella. Peruutuspeilissä voi näkyä mustaa, vaan ei semmoista kuoppaa olekaan mistä suomalainen ei ylös pääsisi. Päätän tämän pahimpaan kliseeseen mitä keksin: elämme jännittäviä aikoja.

Soini – väärin meni Tampereella

(KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA)

Sinisten smurffien Tampereen puolue-kokouksesta Hesarin mukaan:

~ Soini piti kokousta hyvänä ja näki siinä kasvun edellytykset. ”Linja on hyvä, mutta puolueen pitää olla kiinnostava. Pitää olla sanoma, voita leivän päällä”, hän sanoi tarkoittaen lisää populismia ja reippaita ulostuloja.
”Sampo, sälvät auki.”

Timpsukka, se on salpa – salvat! Sälpä on maankuoren mineraali.

”Linja on hyvä”? Joidenkin tietojen mukaan juuri linjasta ei ole vielä mitään käsitystä.