Sampo Terho – liberaali konservatiivien pesässä

Sampo Terho on aika epeli. Paitsi että noteeraan hänet parhaaksi kulttuuriministeriksi vuosikymmeniin, hän on parin puoluetoverinsa kera profiloitunut kansalaisten tasa-arvon kannattajaksi ja tarvittaessa sangen uudistumiskykyiseksikin. Hän on usein ilmaissut haluavansa Sinisestä tulevaisuudesta jotain samaa mitä Macron teki Ranskalle – joten mitä hittoa hän tekee ultrakonservatiivien kanssa samassa vuoteessa?

Kaksi heikkoa korttia

Sampon ongelma on, että Sipilän masinoiman puoluehajotuksen myötä hänelle on jäänyt käteen kaksi todella heikkoa korttia. Toinen kortti on Timo Soini, jolla on tietyissä äärikonservatiivisissa piireissä vielä hiipuvaa vetoa. Soinin peesissä kulkee myös 70-luvulle mietteineen vakaasti jumittunut Jari Lindström ja pari muuta. Toinen kortti on maamme poliittiselta kentältä selkeästi puuttuva moderni, perinteiseen liberaaliin päin suuntaava puolue. Paitsi että kummallakaan kortilla ei äänivyöryjä metsästetä, ovat nämä kortit toistensa äärimmäisiä vastakohtia. Parhaimmillaan liberalismi ajaa vanhojen, kankeiksi ja turhiksi osoittautuneiden valtarakenteiden kaatamista yksilönvapauden ja kaikille reilujen pelisääntöjen nimissä. Se ei ole aate johon saa ihan pienellä liimapurkilla kiinnitettyä nais- ja homovihamielistä impivaaralaisuutta – eikä mielestäni kannata yrittääkään. Liike nyt myös näyttää ottaneen tämän nettiajan konservatiiviliikkeen tehtävän, joten sillä puolen tuskin haastajia enää tarvitaan.

Siniset ovat pohjalla ja suunta näyttää huonolta. Tässä yhteydessä on ymmärrettävää että joka ikisestä oljenkorresta pidetään kiinni. Tulevien vaalien linjasta pitäisi kuitenkin päättää viimeistään eilen. Kaksilla rattailla ajelun sijaan heidän pitää mielestäni ottaa mitä pikimmiten selvä linja, hylätä toinen taakseen ja lähteä täysillä ajamaan yhtä, selkeää suuntaa. Henkilökohtaisesti toki toivon sen olevan ns. macronilainen terveen liberalismin aate, mutta realistina en tähän usko. Todennäköisempää on että he lähtevät matkimaan Harkimon änkyröintiä ja katsovat uljaasti taaksepäin. En toki omaa semmoista kristallipalloa ettäkö osaisin sanoa sen olevan poliittisesti huono valinta, voipi olla että ”persumpia kuin persut koskaan” on konsepti jolle löytyy riittävä kannatus. Sitäkään ei sovi kiistää etteikö Soini olisi ulkoministerinä melko hyvä, vaikka yhteiskunnallisine mietteineen onkin pyöristysvirheen päässä absoluuttisesta pahuudesta.

Vaan entäpä mahdolliset tulokset? Hyvä puolue on sellainen joka pystyy tuomaan haluamansa asiat esille. Erinomainen on sellainen puolue joka saa myös muut puolueet käsittelemään haluamiaan aiheita ja juuri tämän puolesta itse liputan. Se mitä kutsun terveeksi liberalismiksi voisi antaa nostetta myös vaikkapa kotipuolueeni Kokoomuksen liberaaleille aktiiveille. Asiat kuten monipuolisempi kielikoulutus, työttömien reilu kohtelu ja maahanmuuton kehittyminen avoimesti kansallisen hyödyn näkökulmasta voivat helposti saada vastakaikua monista muistakin puolueista. Vasta kun tarpeeksi moni puolue löytää aiheen, on sillä hyviä mahdollisuuksia edetä eduskunnassa riittävän korkealle. Tämä on varsin tervettä sillä demokratian pitääkin pyöriä yhteistyön voimin.

Debattia tarvitaan

Poliittinen ”keskustelu” on nykypäivänä huonompi kuin huono vitsi. Hallitus puolustaa kumppaneitaan sopimussyistä vailla järkiperusteita ja oppositio hiillostaa hallitusta joka asiasta viitsimättä edes otsikkoa lukea. Poliittiseen teatteriin ei ole saatu asiavetoista debattia vuosikausiin ja tämä heijastuu äänestäjien passivoitumisessa. Ehkäpä emme halua, ehkäpä emme uskalla tai ehkäpä media ei vain yksinkertaisesti jaksa innostaa debattiin vanhaan malliin. Toivoisin korjausliikkeen löytyvän demokratian sisältä ja siihen uusi, jollain tapaa pirteä puolue voisi vastata. Ei siksi että se on uudelle puolueelle välttämätöntä, vaan siksi että se on meille kaikille välttämätöntä. Harkimo ja Junger näyttävät jo tehneen somekonservativismillaan pienen mahalaskun – kuka yrittää seuraavaksi?

Riski vanhaan takertumiseen on toki riski joka puolella kenttää. Me katsojatkin voimme jäädä ikuisesti katkeraksi sinisille Soinin ja Sipilän käsikirjoittamasta poliittisesta farssista, jonka Lauri Nurmi toi kansan tietoon kiitettävänä mediatekona. Toisaalta voimme myös hyväksyä nykytilan ja katsoa eteenpäin. Olivat taustat mitkä vaan, Sinininen tulevaisuus on täällä tänään – kenties vielä huomennakin. Voimme kaikki osaltamme vaikuttaa siihen, mitä roolia he tulevat esittämään näytelmässä nimeltä Suomi.

11 vastausta artikkeliin “Sampo Terho – liberaali konservatiivien pesässä”

  1. Tyyppi teki vikaliikkeen mennessään Sinisiin. Tämän vuoden jälkeen on pelkkää historiaa..

  2. Sampo Terho on poliittinen tuuliviiri. Olen seurannut hänen esiintymisiään persuna EU-parlamentaarikkona ja sittemmin Soinin perintöprinssinä, joka tehtävä kusi pahemman kerran.
    Terho ajattelee vain itseään ja puuhuu aina, kuin vaalitilaisuuksissa asioista, jotka ovat viturallaan.
    Terho on päättänyt olla ammattipoliitikko ja silloin kansanedustajan tehtävä on välttämätön. Saavuttaaksen sen nyt, kun sinisten kannatus mataa pohjalukemissa on vain annettava paljon lupauksia, joka tarkoittaa , että on oltava politiikan helppoheikki. Persuihin, myös entisiin ei kansa luta, joten ennustan Terholle työpaikan etsintää.

  3. No en pidä oikeasti minään muuna kun ääri oikeiston loikkarina koko sinistä puoluetta terv tepivaari

  4. Viimeinen uuvatti sammuttakoon valot Smurffimaasta. Sampo nyt ei Halliksen ex-fanipoikana oikein vakuuta enään.

  5. En kiistä kommentteja siitä että Sampo on ollut melkoinen opportunisti.

    Mutta se ei muuta sitä että hän on kulttuuriministerinä ainakin kolme tähteä viidestä saamassa. Se on kolme enemmän kun muutama edellinen. Hän on puhunut ja osin myös toiminut hyvin vastuullisesti ja järkevästi siinä hommassa.

    Ei tule joka vuosi tilaisuutta että voi kehua yhtään poliittista tekoa, varsinkaan hallituksen osalta. Kun se tilaisuus tulee, käytän sitä.

  6. Meikämanne on sen verran liberaali, että suhtaudun sekä omaan että muiden konservatiivisuuteen liberaalisti. Ainoastaan suomalaisiin vuosisatoja kohdistunut syrjintä ja sen ultrakonservatiivinen jatkumo vähän vit…. , tuota, hatuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *