Yle on tänään tehnyt tekstijutun sekä kattavan haastattelun seksuaaliterapeutti Tiina Alakärpästä. Hän työskentelee ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten parissa ja on osana laaja-alaista työtään hankkinut paljon taustatietoja. Useampikin kissa on nostettu pöydälle ja se on kaikin puolin hyvä juttu.
Katkaistaan putki
Mielipiteeni vankiloista pysyy: se on oikea paikka henkilöille, jotka ovat vaaraksi toisten ihmisten hengelle ja terveydelle. Seksuaalirikolliset ovat ehdottomasti osa tätä ryhmää. Toisekseen koen vankilan tehtäväksi varmistaa, että sieltä vapautuu henkilö joka ei palaa rikoksen polulle. Tältä osin Tiinan työ on äärimmäisen arvokasta, vaikka moni hänen asiakkaistaan päätyykin vankilan jälkeen maasta karkotettavaksi. Aivan kuin hänen perustyönsä ei itsessään olisi tarpeeksi arvokasta, hänen keräämänsä tiedot, taustat ja havainnot voivat olla kriittisen tärkeitä tulevien tragedioiden välttämiseksi.
Tiina on terapiaosaamisen lisäksi opiskellut myös uskontoja, kuten islamia, sekä myös arabian kieltä. Islam onkin yksi hänen esiin nostamia aiheita, vaikka hän onkin kiitettävän tarkka varoakseen leimakirveen käyttöä. Silti hän kertoo saaneensa tutkijakollegoilta kritiikkiä siitä, että aiheesta ei saisi puhua. Onneksemme hän on tästä eri mieltä. Uskonnon ja myös sen ympärillä olevan kulttuuriperinnön ongelmat ovat moninaisia. Moni rikollinen vetoaa siihen, että uskonnollisessa laissa häntä ei olisi tuomittu, tai että väkivalta on oikein koska uskonto siihen opettaa. Toki uskonto voi olla myös osa ongelmien korjaamista, mutta mitä ilmeisemmin tämä toteutuu aniharvoin.
Ratkaisuehdotuksina Tiina ehdottaa muun muassa selkeämpää tapa- ja kulttuurikasvatusta islamilaisista maista muuttaville. Taustoissa korostettiin sitä, miten kyse ei suinkaan ole vain turvapaikanhakijoista, vaan rikollisten joukossa on myös työn ja perheen kautta Suomeen tulleita. Tämä kotoutuskoulutushan on aihe jota hieman sivusta pohdin pari vuotta sitten. Esimerkiksi Tampereella maahanmuuttajien kotoutuskoulutus TAKK:lla sisältää mittavan määrän laadukasta oppia lainsäädännöstä, tavoista ja tasa-arvosta, mutta käytännössä opetus tarjotaan vain länsimaista tuleville maahanmuuttajille. Syynä on se, että kurssista voi kieltäytyä uskonnollisin perustein, eikä kieltäytymisestä tule sanktioita. Hyvä idea, olematon toteutus.
Arvokas kulma haastattelussa oli myös kertomus kaikilla väärillä tavoilla ns. hetkessä elävistä nuorista. He tietävät, että maassaololupaa ei ole tai se lähtee kohta pois, jolloin ”millään ei ole väliä”, ja silloin rikosten tekemisen kynnys madaltuu. Tiedän astuvani vaarallisille vesille, mutta rohkenen pohdiskella ajoin ilmoille heitettyä ajatusta karkotuspäätöksen saaneiden henkilöiden tarkemmasta kontrollista. He ovat selkeästikin merkittävä riskiryhmä, eikä heillä ole laillista lupaa maassaoloon, jolloin käytäntöjen tarkistus saattaisi olla perusteltua. Toki järjenkäyttö voi käytännön soveltamisessa olla sallittua.
Hyvää työtä, huonoa palautetta
Tiina Alakärppä kommentoi myös saamaansa palautetta ja tässä kohtaa hävettää suomalaisten puolesta niin julmetusti. On yksi asia omata räväkänkin kriittinen asenne maahanmuuttopolitiikan linjauksia tai väkivaltaista uskontoa kohtaan, mutta ei Tiina niitä ole keksinyt. On kaikin tavoin äärimmäisen halveksittavaa hyökätä sen henkilön kimppuun, joka yrittää ymmärtää ja korjata ongelmaa, jota ei taatusti ole itse aiheuttanut.
Maahanmuuttopolitiikka – kuten vaikkapa kieli- ja veropolitiikkakin – ovat aiheita joissa meidän on opeteltava kahta kovemmin pääsemään yli vihavetoisesta keskustelusta. Päivän haastattelu muistutti juuri miksi: jos vain viitsimme kuunnella, voimme oppia ongelmasta paljon lisää ja parhaat ratkaisut tuppaavat pohjautumaan varmistettuun tietoon. Kunnioittakaamme sitä ja kunnioittakaamme terapeutti Alakärpän erinomaista työtä.