Keskivertokansalainen tänä päivänä – teini tai isoäiti – ratkaisee hetken odottelun kaivamalla kännykän. Bussipysäkki, ruoan odottaminen tai jonotusnumeroiden hiljainen matelu, aina löytyy tekemistä luurista. Itsekin tuppasin aina pläräämään uutisia odotellessa, kunnes kokeilin tätä uutta, vallankumouksellista tuotetta!
Ei kosketa siihen kännykkään!
Menin yksi kaunis päivä mäkkäriin. Tilasin uskontoni vaatimusten mukaisesti kaksi kanawrappia, sillä uskontoni sanoo että auton ratissa tulee syödä vain ruokaa jotai voi syödä yhdellä kädellä. Niiden teossa menee aika hiukan aikaa, joten istuin alas.
Sitten jatkoin istumista.
Keittiöstä kuului laitteiden piippauksia. Ravintolasalista puheensorinaa. Kas, yksi piippaus oli erilainen kuin muut.
Yksi työntekijä tuntui olevan paniikissa ohjaten muita. Muut tuntuivat keskittyvän työntekoon.
Oven saranoita voisi rasvata jossain kohtaa.
Oikeesti, koska ne wrapit saadaan valmiiksi? Ja herran tähden, tuossa on tahra lattialla. Ja colahanassa on selkeästi suurempi paine kuin fantahanassa.
Hih, onpa hassuja kattovaloja. On taas joku täysi idiootti suunnitellut, tuossa valossa on selkeästi noin 4000 kelvinin lämpötila ja tuo toinen on alle kolmen tonnin. Enpä haluaisi olla TUO idiootti.
Pikkulapsi juoksee ympyrää vaikka ruokaa olisi pöydässä. Hitto, minäkin haluan juosta ympyrää kuin päätön kana. Tuo näyttää tosi hauskalta.
Numero 98, 98! – ja niin hihkuu neiti tiskin takaa että ruoka olisi valmista. Hittolainen, tässä olisi voinut eksyä ajatuksissa vielä toisenkin vartin verran. Noh, ensi kerralla sitten.
P.S. Tylsistyminen on ihan oikeasti myös hyväksi.