Kuuntelin Ylen uuden kolumnistin, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkan kolumnin maailman pelastamisesta. Ensireaktioni oli että siinä meni viisi minuuttia elämääni jota en saa koskaan takaisin. Lopulta päätin käyttää vielä muutaman viisiminuuttisen asian pohdiskeluun.
Tälle sillalle ei aasikaan uskaltaudu
Totean ihan suoraan, että en edes tiennyt olevan semmoista humanismin alaa nimeltään ympäristöfilosofia. Aiheen taustoja pikaisesti vilkaistuani ounastelen, että Leena on epäilemättä opiskellut alaansa hyvin, enkä sano tätä kettuiluna. Suhtaudun skeptisesti siihen määrään rahaa mitä valtio laittaa tähän alaan, mutta on väärin kritisoida henkilöä siitä että hän haki ja pääsi alalle joka oli tarjolla ja mitä ilmeisimmin osaa aiheensa erinomaisesti. Ei kolumnista löydy pahaa tahtoa, mutta ei myöskään järjen hiventä tai logiikan vilaustakaan.
Ensin hän toteaa, että ei pitäisi hankkia lapsia, sillä ihmisten liikalisääntyminen on ongelma. Siinä hän on toki oikeassa. Montaa hengenvetoa ei kuitenkaan mene kun hän sanoo täysin päinvastoin, että lisää lapsia joille pitää opettaa luonnon arvoja. Melkoinen ristiriita, toisaalta nyt ei puhutakaan kylmästä tieteestä vaan humanistisesta maailmankuvasta jota ei kannata faktoin pilata. Ei tämäkään ihan huono ajatus ole. Luonnon opettaminen lapsille on hyvä asia. Mitä enemmän lapset (ja nuoret (ja aikuiset)) menevät metsään ja näkevät luonnon semmoisena kun se on, sitä parempi se on heille, muille ja maapallolle.
Mutta sitten hän ehdottaa keinoksi kalliita lemmikkieläimiä, juuri kun pääsi toteamasta että luonnon esineellistäminen ja materiaalistaminen on väärin. Nyt alkaa jo vakavasti sapettamaan. Lemmikkibisnes on maapallolle sairasta ja äärimmäisen saastuttavaa. Lisää lemmikkejä ei tee maailmasta parempaa. Eivätköhän nämä joskus cityvihreiksikin tituleeratut stereotyypit ole osoittaneet, että lemmikkien pitämisestä on valovuoden matka luonnon tuntemiseen. Luonto on aivan eri asia kuin eläin joka on jalostettu, kasvatettu ja vankina pidetty kaupunkilaisen ihmisen tylsyyden hoitajaksi.
Dosentilta dosentille
En edelleenkään moiti Leena Vilkasta kivoista irtoajatuksista ja uskon että hänellä oli positiivinen tahto sydämessä. Hän kuitenkin surullisella tasolla osoittaa ”kaiken maailman dosenttien” ongelman. Kun vuosikymmenen erikoistuu omaan kapeaan humanistiseen alaansa, ei altistu kokonaiselle maailmankuvalle, ei harjoita faktantarkistusta tai edes oikolukua, on turha odottaa hurraa-huutoja oman kontekstipiirinsä ulkopuolisilta tyhmiltä kansalaisilta. Jos kirjoittaa tekstiä lähinnä peilikuvalleen, on se merkki vaarallisen kapeasta maailmankuvasta.
Jos jutusta lukee valikoiden noin kolmasosan verran, siinä on hyvää asiaa joka tosin hukkuu sekavaan kokonaisuuteen. Luontokosketus on hyvä. Ihmisiä syntyy maailmassa liikaa. Luonnon monimuotoisuudesta pitää huolehtia. Toisaalta, se on vanha uutinen. Vielä kun löytyisi joku, joka saisi tämän uutisen myytyä myös skeptikoille. Päivän dosentti ei ole se henkilö.