Paluu arkiruokaan

Joulupöperöt on syöty ja nyt on uunissa nakkeja ja ranskalaisia. Ajattelin kuitenkin ostaa loppiaiseksi pikkukinkun, jos niitä vain saa enää sitten. Tutusti alkaa alennusmyynnitkin nyt joulun jälkeen monissa kaupoissa.

Jo tulvii mainospostia rakettimyynneistä, mutta eipä minun rahoja ammuta taivaalle, vaan käytän johonkin järkevämpään, kun talvikengätkin pitäisi ostaa.

Se on moro.

12 vastausta artikkeliin “Paluu arkiruokaan”

  1. No ei tarvii nyt talvikenkiä ostin viime keväällä ja niillä menee muutama vuosi .
    No joka vuosi onsaanut tampereella kinkkuja ja kg hinta on ollut passeli .
    Nytkin on tarkoitus sellanen pieni hakea . terv tepivaari

  2. Talvikenkiä voi käyttää monet kerrat, mutta paukut ovat kertakäyttöisiä ja ilo lyhyt.
    Aiemmin lasten ollessa pieniä ilotulistusta tuli harrastaneeksi, mutta eipä kukaan lapsista niitä nykyään edes ehdottele.

    1. Juhani, hyvä huomio. Itse kipaisin tänään maidon ohessa hakemassa noin 7 kg kinkun noin 17 Eurolla. Siitä saa laitettua monenlaista.

  3. Koiran kanssa kulkiessa menee pommi into kun näkee mitenkä se kärsii vinkumisista ja paukahtelusta joka puolella .
    Laatukenkillä kulkee monia vuosia ilotullitteilla voi tulla sokeeksi joku jos ei itseään sokeuta .
    Viis silmää menee uutena vuotena taas terv tepivaari

  4. Kävin Varkauden Prismassa ja paljon oli herkkuja ja muita elintarvikkeita ”erikoistarjouksessa” tai 30% alennuslapun kera vaikkei suinkaan ollut viimeinen käyttöpäivä. Ostin esimerkiksi:
    – ennestäänkin halpoja rusinattomia maksalaatikkoja, melkein ilmaiseksi
    – Lapin lihan kotasavu palvileikettä
    – Atrian Kypsän pikkukinkun (päiväystä 12.1.2018 saakka).

  5. Tuli ostettua pieni tuoresuolattu juhlakinkku tänään Sokoksesta. Hinta vain 2,95 euroa/kilo. Nyt se on uunissa valmistumassa.

    1. Joulusapuskat ovat joulun jälkeen oleellisesti halvempia kuin ennen joulua.

      Uuden vuoden jälkeen taas on usein hyviä nakkeja ja perunasalaattia halvalla saatavana. Jopa alle puoleen hintaan siihen verrattuna mitä nyt ennen uutta vuotta.

  6. Joo mulla on tapana ostaa pari pakettia HK oon aito-nakkeja uudenvuoden aatoksi. Ja peruna- ja italiansalaattia niiden kera.

    1. Minäpä ostan vasta sitten kun niitä saa edullisesti. Menen myös uudenvuoden aattona hyvissä ajoin nukkumaan – korvatulpat korvissa. 🙂

  7. Arkiruokaapa (mutta hyvää) on syöty joulunpyhät ml. Kinkkua vaan meillä ei juurikaan mene, laatikoita tehdään kuten pitkin vuottakin, kahdenlaista paistiakin (karjalanpaisti ja karitsan lapa), kalaa pöydässä monenkin sorttista…jne. Kaupassa ei kyllä tällä viikolla tarvitse käydä kun on vain kaksi henkeä ruokapöydässä.
    Joulu- ja tapaninpäivänä oli ruokailijoita 6 henkeä.
    Eilen keitteli emännyys loppukinkusta hernekeiton, josta suurin osa annoksina pakkaseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *