Karsastamme sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä

Näyttäisi että pääosa suomalaisista ei ole samoilla linjoilla kuin esimerkiksi  Aamulehti ja YLEn Jokinen.

Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan näet suurin osa suomalaisista ei kannata sukupuolittuneista ammatti- ja virkanimikkeistä luopumista. Vain 16 prosenttia kannatti  nimikkeistä luopumista ja siirtymistä neutraaleihin nimikkeisiin

Minäkin kuulun tuohon enemmistöön mutta pieni epäilyksen siemen sielussani jäi kytemään. Voisinko olla vanhoillinen, enkö jotenkin ymmärrä että mikään tässä maailmassa ei saa pysyä paikallaan, kaiken on kehityttävä, uusi olisi aina parempi. Toki kehityskin joskus voi mennä väärään suuntaan.

Niin tai näin, tiukasti pysyn kannassani että lautamies on lautamies ja puistotäti puistotäti jatkossakin.

Galluppien luotettavuudesta ylipäänsä huonoa kuvaa antoi se että saman Uutiasuomlaisen kertomana että kun HS samoihin aikoihin teki vastaavan gallupin niin siinä 54 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, ettei uusille nimikkeille ole tarvetta.

8 vastausta artikkeliin “Karsastamme sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä”

  1. Emme me karsasta, jos emme huutaen mene mukaan sukupuolihysteeriseen karjuntaan.
    Nuo nimikkeet sinänsä ovat ajanoloon jo menettäneet varsinaisen sukupuolisen asemansa ja ymmärretään suurimmalta osin pelkiksi nimikkeiksi.
    Sukupuolihysteerisethän vaativat jopa, ettei tyttöjä saisi kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi.
    Biologisen tosiasian kieltäminen muka ”neutraaliuden” nimissä on pelkkää typeryyttä.

  2. Juupajoella on kunnan töissä nimikkeellä ammattimies ja hän on mies joka pystyy tekemään ns ammattimiehen töitä useammalla alalla lähinnä remontteja ym.

  3. JuhaK: Emme me karsasta, jos emme huutaen mene mukaan sukupuolihysteeriseen karjuntaan.

    Tiedä ymmärsinkö pointtisi mutta kyllä minua harmittaa vouhotus muuttaa tuttuja nimikkeitä niin että pakko suuni avata, ei nyt karjumalla ehkä enemmänkin ihmetellen missä on tolkku

  4. Kyllä minä olen samaa mieltä, kaikki perinteikäs vaan nykyään pitäisi muuttaa. Ei ole enää joululaulutkaan niinkun ennen. Onkohan kaikki vieraan ja uuden maahanmuuttajien mukanaan tuoman kulttuurin syytä. Mutta kyllä sotamies on aina sotamies, vaikka olis miten hieno nainen.

  5. Mielestäni tämä kysymys on turha.

    Kieli kehittyy. Kieli kehittyy omaa tahtiaan. On vaikeaa, käytännössä mahdotonta pakottaa kieltä kehittymään viranomaisten tai sen puoleen markkinamiestenkään haluamalla tavalla. Pirkkahalli-nimen käyttö kiellettiin Tampereella parikymmentä vuotta sitten, silti kutsumme sitä sillä nimellä. Iso osa puhuu vielä ala-asteesta – nuoremmatkin ihmiset, vaikka sitä nimeä ei saisi käyttää.

    Jos ja kun ihmiset rupeavat käyttämään uusia nimiä, sitten virallinen kieli muuttuu sen mukana vähitellen.

  6. Tulispa niistä aika huvittaviakin
    -Lautamies olisi lautahenkilö .
    -puhemies olisi puhehenkilö .
    -palomies olisi palohenkilö .
    -Luottamusmies olisi luottamushenkilö .
    En nyt tiedä mitä tuollnen vaikuttaisi yhteiskuntaan tuskinpa mitään terv tepivaari

  7. ”Tiedä ymmärsinkö pointtisi mutta kyllä minua harmittaa vouhotus muuttaa tuttuja nimikkeitä niin että pakko suuni avata, ei nyt karjumalla ehkä enemmänkin ihmetellen missä on tolkku”
    Kyllä ymmärsit. Ei niitä nimikkeitä tarvi muuttaa sen vuoksi, että joku femakko on hysteerinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *