Neandertalilainen ei ajatellut kielellisesti, kuten nykyihminen?


.. ainakaan samoilla aivojen osilla kuin ihminen, jota ovat näköaivokuoren perua.

Uudet tulokset neandertalailaisen aivoista viittavat siihen, erityisesti ns. Marty Serenon teorian valossa, että tiedonkäsittely neandertalin ihmisen aivoilla olisi muistuttanut enemmän simpanssin vastaavaa kuin nykyihmisen. Suunnattoman laaja osa simpanssin aivokuoresta kuuluu ainakin puissa elävillä simpansseilla näköaivokuoreen. Ihmisllä noista osista on muodostunut paitsi ihmisen paljon pienempi näköaivokuori (vaikka ihminen näkee paljon paremmin) myös kaikki kielellistä informaatiota käsittelevät osat, jotka ihmisellä muodostavat pääosan isojen aivojen kuoresta. Tähän viittaa myös neandertalilasen ja simpanssi huomattavasti suuremmat silmät ihmiseen nähden. Tässä artikkelissa on nyt asia vain nähty nurinkurisesti.

Neandertalilaisella kuitenkin oli ollut sialiinimutaatio, joka lisää ehdol-listumisaineen myeliinin määrää aivoissa moninkertaisesti, kun sen sijaa simpanssilla ”liian” myeliinisoitumisen estävä sialiini on tallella.

Neanderthalin ihmisen sukupuuton syy selvisi – liian suuret silmät

” Tutkijoiden mukaan neanderthalin ihmisen silmät kehittyivät niin suuriksi, että näköhavaintojen käsittely vei liian paljon aivokapasiteet- tia. Tämä esti esimerkiksi ryhmätyötaitojen kehittymisen.

Neanderthalin ihmisten kalloja tutkineet tiedemiehet ovat mahdollisesti selvittäneet syyn sille, miksi neanderthalilainen kuoli sukupuuttoon ja nykyihminen, Homo sapiens, selvisi.

Tutkijat ovat todenneet, että neanderthalin ihmisellä oli selvästi nykyihmistä suuremmat silmät. Tästä seurasi, että neanderthalilainen joutui käyttämään suuren osan aivokapasiteetistaan näköaistimusten käsittelyyn, jolloin muu intellektuaalinen kehitys kärsi.

Neanderthalin ihminen eli noin 250 000 vuoden ajan, mutta katosi jääkauden aikaan noin 28 000 vuotta sitten. Neanderthalilaiset elivät jonkin aikaa rinta rinnan myös nykyihmisen kanssa Afrikassa.

Neanderthalin ihminen kuitenkin siirtyi Eurooppaan, missä se joutui sopeutumaan pitkiin öihin ja pilvisiin päiviin. Sopeutuessaan neanderthalilainen kehitti suuret, vahvat silmät ja aivojen takaosan, joka kykeni prosessoimaan suuren määrän näköhavaintoja.

Neanderthalin ihmisen silmäkuopat olivat keskimäärin kuusi millimetriä suuremmat kuin nykyihmisen. Tutkijoiden mukaan ero on merkittävä.

Homo sapiens puolestaan pysyi aurinkoisessa Afrikassa, eikä tarvinnut lisätehoa silmiinsä. Sensijaan nykyihmisen aivojen otsalohko alkoi kehittyä.

Ihmisen ajattelu keskittyy otsalohkoon. Sen kehitys merkitsi sitä, että nykyihminen sai eräitä erittäin tärkeitä ominaisuuksia. Kognitiivisten taitojen paraneminen auttoi ihmistä muodostamaan ryhmiä, toimimaan yhteistyössä ja kehittämään taitojaan.

Kun jääkausi vaikeutti olosuhteita, nykyihminen sai ratkaisevaa etua taidoistaan. Hän pystyi luottamaan kumppaneihinsa, välittämään informaatiota toisilleen ja reagoimaan nopeasti tapahtumiin.

Arkeologit ovat löytäneet vahvistusta tälle teorialle. Homo sapiensin hallusta on mm. löydetty neuloja, he siis kykenivät ompelemaan itselleen vaatteita, jotka olivat oiva apu jääkauden asukkaille.

Tutkimus on julkaistu Preceedings of the Royal Society B Journal -tiedelehdessä ja siitä uutisoi BBC.
Lisää aiheesta

BBC: Neanderthal large eyes ’caused their demise’ ”

Marty Serenon mukaan ihmisen kielellisrakenteista informaatiota prosessoivat alueet ovat muodostuneet näköaivokuoren alueista kielellisen uudelleenjärjestämisen tuloksena.


A Brain That Talks

Our brains are much like those of our primate cousins, so where did we get our uniquely human gift of speech? One human says we simply rewired brain structures devoted to a different, more general primate specialty – vision.

I always had this weird idea that I had to know lots of different things, says a faintly uncomfortable Marty Sereno. He shifts in his chair, turning his back to a Post-it-fringed computer screen and a table so deep in open journals that it looks like the cross-bedded planes of a geologic formation. Sereno is sitting in his office at the University of Califor- nia at San Diego, where drawn miniblinds shut out the distracting southern California sunshine. When you’re trying to do interdisciplinary stuff, he continues, it’s no good putting two specialists together in a room, because they can’t talk to each other. You’ve got to pretend you’re in the other field; you have to go and live with the natives. It has to be all in one head.

To understate the case considerably, the 40-year-old Sereno has a lot of things in one head. There is his primary research interest, of course, which is the neurological architecture of vision in primates and rodents. Then there are the new techniques in brain imaging that he has helped pioneer, and the computer programs he and his collabora- tors have conceived to display the results. There is, as well, a wealth of information on subjects as various as linguistics, communication systems in animals, philosophy, and modern jazz (he’s an avid guitarist).

And then there is his unconventional theory about brain evolution and the origins of human language, which has been simmering on a back burner of his mind since graduate school. The theory appears flamboyantly interdiscip- linary and complex. But Sereno merely shrugs at that characterization. Some things just have a lot of parts, he says. Not an impossible number, but enough that ten won’t do. Sometimes it just has to be a hundred.

Reduced to almost haiku proportions, Sereno’s idea is this: language ability arose in the human brain not through the development of a new, uniquely human language organ, as most accounts have it, but by a relatively minor rewiring of a neural system that was already there. And that neural wiring belonged largely to the visual system, a part of the brain that recent research–including Sereno’s own–has shown to be almost unimaginably complex.

These are statements slightly less heretical than those an earlier Martin nailed to the door of Wittenberg Castle Church, but not by much. Language is often regarded as a cognitive boundary, one of the last things that separate us from our primate cousins. But if Sereno is right, and language rode into our brains on the coattails, so to speak, of vision, we humans are once again a little less special than we thought.

For the moment, the evidence Sereno produces to support his theory is largely circumstantial; he cites chiefly the path taken by the brain in the course of its evolution. Roughly 500 million years ago, when the first vertebrates appeared, a small lump at the rear of the brain stem expanded to become the cerebellum. At the same time, a pair of small, primitive structures surrounding the brain stem and cerebellum expanded into the two hemispheres of the cerebrum. Finally, between 200 and 300 million years ago, the six-layered cerebral cortex appeared in mammals as a blanket of nerve cells covering the cerebrum. In humans, this eighth-of-an- inch-thick layer is folded in intricate wrinkles, and the rear two-thirds of it is divided into areas corresponding to the senses, or what neuroscientists call modalities: hearing, touch, vision, and so on.

As Sereno points out, we know that in the other, nonhuman higher primates, the visual processing system takes up half the cortex. It is not known precisely how much of the human brain is given over to vision – the kinds of invasive experiments traditionally needed to determine that can only be done in animals, not people. But Sereno thinks it likely that new techniques in brain scanning will reveal that we, too, have that much visual cortex in our brains. And he thinks that natural selection could well have jury-rigged those preexisting structures to perform some new functions. What could be more logical, he asks, than running the new train of language on the old tracks of vision? We ought to pay more attention to the things animals do that might have been built upon for language, he says. Look – the system is definitely souped up in us. People can do a lot more stuff than monkeys can. But the basic hardware is not that different.

According to the prevailing notion of how the human brain is organized, language is centered in a couple of areas on the left side of the brain that are named for the nineteenth – century scientists who discovered them. One, called Broca’s area, sits just below the temple; it is involved in language production. The other, Wernicke’s area, is just behind the ear and seems to control language comprehension.

Broca’s and Wernicke’s areas are certainly involved with language, says Sereno; his quarrel is with the idea that language is confined there. In his view, localizing a higher-order function such as language to two quarter-size patches of cortex smacks of a prescientific mind-set. It’s sort of like a holdover from the phrenologists, he says, referring to proponents of the eighteenth-century notion that such individual traits as musical ability or a tendency toward violence could be detected from bumps on the skull. Sereno thinks instead that language centers might be scattered all over the brain, largely in the mosaic of cortical areas devoted to visual processing but also in parts devoted to motor coordination and auditory perception.

Most scenarios of language evolution tend to sidestep the knotty issue of what might have gone on in the human brain to make language possible. Since the researchers who are interested in language evolution tend to be linguists and anthropologists, not neuroscientists, they focus on questions such as when language evolved or what its early phases might have been like. But Sereno brings a much broader perspective to the table.

… ”


7 vastausta artikkeliin “Neandertalilainen ei ajatellut kielellisesti, kuten nykyihminen?”


    ”McMasterin yliopiston tutkimusryhmälähde? Ontariossa, Kanadassa tutki Einsteinin aivoja syvällisemmin vuonna 1999. Tuolloin Sandra Witelson kollegoidensa kanssa teki Harveyn säilyttämistä näytteistä syvällisemmän analyysin. Ryhmä huomasi aivoissa kolme poikkeusta: Aivoissa ei ollut otsalohkoon kuuluvaa parietaalista operculumia, päälakilohko oli 15 prosenttia normaalia suurempi, ja molemmat lohkot olivat symmetriset. Normaalisti aivopuoliskojen päälakilohkot ovat epäsymmetriset. Päälakilohkot liittyvät matemaattiseen ajatteluun ja kolmiulotteiseen hahmottamiskykyyn. Reunanpäällyspoimutuksen puuttumisen takia lohkojen välillä oli paremmat yhteydet, ja siksi Einsteinilla oli hyvät kolmiulotteisen hahmottamisen taidot; Einstein sanoikin hahmottavansa ongelmia ennen kaikkea visuaalisesti.[1]

    Einstein osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta jo 12 vuoden iässä hallitsemalla huomattavasti enemmän algebraa kuin koulussa oli opetettu. Einstein onnistui muun muassa omatoimisesti todistamaan Pythagoraan lauseen.”
    ”Einstein sanoikin hahmottavansa ongelmia ennen kaikkea visuaalisesti.”

    Neanderthalilaiset sattoivat olla matemaattisia neroja Albertin tapaan, mutta eivät rupatelleet joutavia.

    Ei Albert myöskään varsinainen ryhmätyöihminen ollut.
    Suomalaiset ovat Euroopan älykkäimpiä, kiinalaiset vielä vähän älykkäämpiä. Kummallakin ryhmällä on Neanderthal -geenejä enemmän kuin yleensä. Suomalaiset kuuluvat myös maailman isopäisimpään kymmeneen prosenttiin.

    Älykkyystestit tehdään visuaaliseen hahmottamiseen perustuen.

    1. Kaikki matemaattinen ajattelu on kieliperustaista.

      Elukat eivät opi lisäämään ykköstä toiseen lukuun, tai vähentämään sitä sellaisesta.

      Tuo on vanhentunut tutkimus ja siitä on vedetty vääriä johtopäätöksiä.

      Sen jälkeen on tapahtunut tieteellinen vallan kumous neurofysiologiassa.

      Täällä on uudempi, monin verroin paremmilla menetelmillä tehty, ja sopusoinnussa luonnontieteellisen nykytiedon kanssa aivojen toiminnasta:

      ” Fieldsin teoria on julkaistu jo v. 2004, mutta se on nyt tarkentunut ja vahvistunut kehittyneimmillä aivokuvantamismenetelmillä.

      The Other Half of the Brain.

      Fields, R. Douglas


      The recent book Driving Mr. Albert tells the true story of pathologist Thomas Harvey, who performed the autopsy of Albert Einstein in 1955. After finishing his task, Harvey irreverently took Einstein’s brain home, where he kept it floa- ting in a plastic container for the next 40 years. From time to time Harvey doled out small brain slices to scientists and pseudoscientists around the world who probed the tissue for clues to Einstein’s genius. But when Harvey reached his 80s, he placed what was left of the brain in the trunk of his Buick Skylark and embarked on a road trip across the country to return it to Einstein’s granddaughter.

      One of the respected scientists who examined sections of the prized brain was Marian C. Diamond of the University of California at Berkeley. She found no- thing unusual about the number or size of its neurons (nerve cells). But in the association cortex, responsible for high-level cognition, she did discover a surprisingly large number of nonneuronal cells known as glia — a much greater concentration than that found in the average Albert’s head.

      An odd curiosity? Perhaps not. A growing body of evidence suggests that glial cells play a far more important role than historically presumed. For decades, physiologists focused on neurons as the brain’s prime communicators. Glia, even though they out- number nerve cells nine to one, were thought to have only a maintenance role: brin- ging nutrients from blood vessels to neurons,maintaining a healthy balance of ions in the brain, and warding off pathogens that evaded the immune system. Propped up by glia, neurons were free to communicate across tiny contact points called synapses and to establish a web of connections that allow us to think, remember and jump for joy.
      … ”

      1. ”Neandertalilainen ei ajatellut kielellisesti, kuten nykyihminen?”
        Otsakkeessa on kysymysmerkki.

        En tiedä olenko ymmärtänyt oikein, kunnäyttää siltä, että aivojen ulkoinen rakenne antaa vain viitteitä kielelisestä ajattelukyvystä, koska paljon riippuu aivojen mikrorakenteista ja kemiasta.

        Ryhävalaillahan on valtaisat aivot ja mikrorakennekin näyttää äkkiä katsoen ylivoimaiselta. Niillähän on muistaakseni myös vivahteikas ääntely, jonka ääni vedessä taitaa kantaa satoja kilometrejä. Kaipa niillä lienee kultuuririentojakin.


    ”Einstein kehittyi kielellisesti varsin hitaasti, minkä hän itse myönsi. Hän halusi luoda ainoastaan täydellisiä lauseita, ja siksi hän ensin mietti mielessään lauseen rakenteen, toisti sen kuiskaten, ja vasta varmistuttuaan lauseen täydellisestä muotoilusta hän esitti vastauksen kysyjälle. Tästä tavasta hän luopui vasta seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana.[7]

    Einstein viihtyi paremmin omissa oloissaan rakennellen palapelejä ja pystyttäen torneja. Hän ei piitannut muiden lasten pihaleikeistä eikä muiden pikkupoikien tappeluista. ”

  3. siis:

    Operculum (lat. Operculum, ’kansi’) on osa aivojen otsalohkoa. Tunnetuimpia osia operculumissa on niin sanottu Brocan alue, jonka tehtävänä on huolehtia puheesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta.

    Albert Einsteinin ruumiinavauksen jälkeen säilytetyissä aivoissa on havaittu, että häneltä puuttui parietaalinen operculum.
    Oliko Albert humanoidien luoma hybridi, kas siinä pulma?


Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *