Huomenna pohjaongelle

Lähden huomenna kahden ystäväni kanssa kalaan möksälle Kuhmoiseen. Tiedän hyvän pohjaongintapaikan erään kansallispuiston saaren kupeesta, syvänteen reunalta, josta on joka syksy tullut körmyahvenia. Jos ei kalaa tule, niin ravinto on kuitenkin taattu sillä toinen ystäväni, joka on metsästäjä, ottaa mukaan hirvenlihaa, jota sitten savustamme hiljaisella tulella mökkipihassamme olevassa savustusuunissa.

Rantasauna sitten kruunaa tiistai-illan.

5 vastausta artikkeliin “Huomenna pohjaongelle”

  1. Tämä on hieno vuodenaika etenkin veden tyynen veden äärellä nuotiolla pimeyden laskeutuessa ja välillä pulahtaa lämpimänviileään veteen, muuttolintujen äännellessä hiljaisuudessa.

  2. Se tuo pohjaonkiminen on mielestäni todella mielenkiintoista. Sanon, vaikka ansioikseni vieläkin jonkin verran kalastan. Minun metodini; iso ”professori” ilman koukkuja ja penkkaan, matosyötit ja a`vot.

  3. Tämä nyt kieli poskessa mutta ettei olisi Timo vaan ilkikurisuuttaan hienoa tilaisuuttaan ”pohjaongintaan” saattanut meitä monia miettimään omia mahdollisuuksiamme näin hienoon tapahtumaan. No leikki leikkinä, hienoja hetkiä ja kokemuksia toivottelen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *