Ay-rikolliset uhkaavat kaikkein heikoimpia

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005867079.html

”Koulussa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ole ruokaa tarjolla lakon aikana, JHL kertoo.”

Siis ay-rikolliset uhkaavat kaikkein heikoimpia. Ei sinänsä todellakaan yllätä.

37 vastausta artikkeliin “Ay-rikolliset uhkaavat kaikkein heikoimpia”

  1. Ay pelkää kuin ruttoa oman vaikutusvaltansa puolesta ja uhraavat vaikka köyhimmänkin ja syntymättömän lapsenkin valtapelinsä nappuloiksi.
    Siellä ne itse juovat pullakahveja ja porsastelevat kyljyksillä. Näkeehän sen jo niiden useimpien ulkoisesta olemuksestakin.

    1. Niin näkee muutoin liian monesta Suomi ihmisestä eikä johdu ylen syönnistä vaan vääristä ruoka tottumuksista .
      Oikeasti ei Ayy pelkää se on vasta puoli jolla on hätä ns kourassa terv tepivaari

  2. AY ajaa tässä asiassa samanarvoista kohtelua kaikille.
    Muistan ajan jolloin piika sai töitä herran armosta siivoamalla heidän jälkiään ja pienellä palkalla.

  3. AY vastustaa muunmuassa liittoihin kuulumattomien peruspäivärahojen nostoa.

  4. Onhan se noinkin mutta asialla on kaksi puolta ja ne pitää ottaa huomioon kokonaan sitä ei saa vapaalipulla aikaan terv tepivaari

  5. Rahoissaan rypevät ay-karjut yrittävät haitata nuorten työllistymistä.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/226874-kansanedustaja-muuttaisi-pienyritysten-pelisaantoja-sopimuksen-paattamiseen-riittaisi

    ”–Nykyisin työsopimuslaissa edellytetään yhdenkin hengen yritykselle työntekijän irtisanomiselle asiallisia ja painavia perusteita. Tämä vaikuttaa suoraan yksinyrittäjän halukkuuteen ja uskallukseen palkata uutta työvoimaa. Lakia voisi muuttaa siten, että sopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy. Näin se on monessa muussakin EU-maassa, Skinnari jatkaa.”

        1. Ei siellä ole suurempaa vikaa ainakaan vielä tuossa Markku on henkilö tason panettelua jotenka pientä rajaa terv tepivaari

      1. Pannaan nyt lainaus demarien omilta sivuilta, jos paremmin uppoisi kaaliin.

        https://sdp.fi/fi/blog/skinnari-pienyrittajien-ja-palkansaajien-asemaa-parannettava/

        ”– Suomessa syntyy talouden kasvusta huolimatta muihin maihin verrattuna liian vähän työpaikkoja erityisesti pieniin mikroyrityksiin. Usein syynä on se, että yksinyrittäjä ei uskalla ottaa riskiä työntekijän palkkaamiseksi, vaikka tarvetta olisi. Työllisyyttä lisäisi merkittävästi mikroyritysten henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen.

        – Nykyisin työsopimuslaissa edellytetään yhdenkin hengen yritykselle työntekijän irtisanomiselle asiallisia ja painavia perusteita. Tämä vaikuttaa suoraan yksinyrittäjän halukkuuteen ja uskallukseen palkata uutta työvoimaa. Lakia voisi muuttaa siten, että sopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy. Näin se on monessa muussakin EU-maassa.”

        —————————-

        Arvopohja-Antista näyttää tulleen perushäirikkö, joka on ruvennut sabotoimaan eduskunnan työskentelyä. Urpilainen ei olisi moiseen ryhtynyt, tuskin Ihalainenkaan, jos sattuisi olemaan demarien puheenjohtaja. Eduskuntakeskustelun aikana molempien ilmeet vaikuttivat masentuneilta. Arvopohja-Antti pitäisi saada pois eduskunnasta häiriköimästä.

        1. Täyttä asiaa siinä on sipilän kokoomuskutut eiole mistään koko kansaa varten vaan pikku ryhmille terv tepivaari

  6. Heikoimman kimppuun käyminen on trendikästä. Sen osaa niin Sipilä kuin SDP/SAK:kin. Se vain on helppoa. Miksi hyökätä sellaisen kimppuun joka puolustautuu?

  7. No enpä ole uullut että pien yrittäjiä oltas jotenkin sipilän taholta moitittu eikä Ayy taas hyökkä unhallituksentyhmiä laki ehdotuksia vastaan ei pien yrittäjää vastaan .
    Muuten tuo SDP / Ayy ei suinkaan ole sama asia ne ovat eri juttuja kokonaan .
    sipilstä vois sanoilla sanoilla Sipilä / MTK
    Itse en hyökkäile ketään vastaan terv tepivaari

    1. ”Muuten tuo SDP / Ayy ei suinkaan ole sama asia ne ovat eri juttuja kokonaan .”

      Eduskunnan päähäirikkö, demarien Arvopohja-Antti, ilmeisesti kärttää ay:n rahoissaan kieriviltä pomoilta vaalirahaa.

  8. Tulipa sinne paino virheitä liiankin kanssa no kyllä siitä kait selvän saa terv tepivaari

  9. sipilän pohjimmainen tarkoitus on kylvää eripuraa kansaan jota se nyt on tehnyt kohta neljä vuotta . terv tepivaari

    1. Kyseisessä tapauksessa Sipilä yrittää helpottaa nuorten työllistymistä. Se näyttää häiritsevän eduskuntahäirikköä eli Arvopohja-Anttia ja rautaa syövää, kettinkiä paskantavaa Heinäluomaa.

      1. Niin, juhak, olen siinä keskellä, tämä farssi on isojen poikien hiekkalaatikko, Suomessa menee hyvin, kohta ei mene hyvin, kiitos vassareiden ja oikeiston.

  10. Onhan vasemmistossakin järkeviä kuten Skinnari ja oikeistossa Sipilä.

    Päähäirikkö ja sabotööri eduskunnan toiminnoille on Arvopohja-Antti, joka jo kolme vuotta sitten ennakoi nykyistä häiriköintiään.

    1. Kunolisit vielälaittanut ääri oikeistolaiseksi tuota sipilää olis mennyt oikeaan osoitteeseen .
      Mutta kepulainen hnenpitäisiolla taitaa enempi olla kepuun ujutettu pulvaani kun kepulainen terv tepivaari

  11. https://www.suomenuutiset.fi/putkonen-rinne-yrittaa-lietsoa-yleislakkoa/

    ”Eivätkö viime vaalikauden vahingot riitä?”

    Putkonen kysyy Rinteeltä, eivätkö jo viime vaalikauden hallitusriidoilla aikaansaadut vahingot riitä.

    – Poliittisella sabotoinnillaan SDP yrittää estää työehtosopimusten syntymiseen. Seuraukset voivat olla dramaattiset, jos esimerkiksi postilakon vuoksi verilähetykset eivät saavu ajoissa perille – puhumattakaan vientiteollisuudelle aiheutuvista tappioista.

    – Myös maamme poliittinen maariski kasvaa jälleen. Nyt opposition provokaation ansiosta. Vuosina 2012-2014 poliittinen maariski laski 23 % muihin EU-maihin verrattuna. Ketkä olivat silloin hallituksessa ja kuka valtionvarainministerinä?

    ———————————–

    PS erehtyi nyt liittymään mukaan Arvopohja-Antin sabotööritoimintaan Packalenia lukuun ottamatta. Ruotsinkielinen Packalen kuuluisi ilman muuta mukaan PS:n puheenjohtajistoon.

  12. Viime valikauden teot vastaa pääministeri mutta hänpä kierona korkkiruuvina poistu rysseliin ja jätti koko homman kesken kun loppui kantti mennä loppuun asti
    Nyt taas hallituksessa on sellasta porukkaa jota sinne ei ole kukaan äänestänyt kun koko puoluetta ei silloin ollut .
    Ja vaikka se lakien mukaan tais mennä moraalisesti ei mennyt sitä lähellekkään . terv tepivaari

    1. Rinne oli jatkuvasti riidoissa pääministerin kanssa siihen tyyliin kuin Putkonen toi asian julki.

      Hieman sieppaa nämä paikalliset höpönassutkin eli Jukka Gustafsson ja Pia Viitanen, jotka menivät Häirimö-Antin kelkkaan ja vastustamaan nuorten työllistymismahdollisuuksia ja syyllistymään heidän syrjäyttämiseensä kenties loppuelämäkseen.

      Aiemmin he ovat syrjinet suomalaisia nuoria riemurinnoin fanittamalla perustuslain kuudennen pykälän rikkojia eli freudentalisteja, jotka edellyttävät köyhemmän finne-virtasen syrjntää vauraamman finländare-janssonin hyväksi.

      Gustafsson järkyttyi, kun Häirikkö-Anttia pantiin vähän tiukalle.
      Nyt sitten nostetaan valtiopetossyytteitä, jos eduskunnan toiminnan sabotointi jatkuu.

        1. Markku millanen olikaan oman puolueesi asenne kun loikitaan sen jälkeen kun ei hyväksytä demokraattisten vaalien tulosta omassa porukassa missä sitä pöhkövaivasuutta silloin on .
          Sipilä vielä otti ne loikkarit hallitukseen vaikka ei heitä kukaan ollutkaan äänestänyt .
          Sellanen moraali on alaarvoista mölinää jolle ei Suomessa ole käyttöä terv tepivaari

          1. En ole sinisille vihainen. Vallankumous PS puolueessa meni vähän yli. Jos puheenjohtajuuksista olisi äänestetty kehittämälläni cup-vivahteisella systeemillä, niin sinisten ryhmä olisi saanut paikan tai kaksi. Tällaista olisi Jussikin käsittääkseni toivonut.

            1. Et kai kun ne loikkaa perussuomalaisiin takaisin eihän tuo loikkarin temppu ollut kun hallituksen pelastaminen terv tepivaari

      1. Samaa oppositio politiikkaa teki sipilä ja tiilikainen viime hallitus kauden mitäs häirikköjä ne oli terv tepivaari

  13. No osaatkos kirjoittaa asiasta etkä minusta .
    Mutta mulla on aina suurempi mandaatti Ayyssä Heikillä taas siellä ei ole mitään mandaati ollutkaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *