Telinevoimistelun hyvyys ja valtavat riskit

Alla on linkki huipputelinevoimistelija Jari Mönkkösen kohtalosta- lukekaa se ensin ennen omaa tekstiäni.

Tunnen tuon lajin hyvinkin nuoruudestani. Siinä on valtavasti hyviä puolia koko ruumiin hallinnasta henkiseen puoleen, mutta vaarat ovat suunnattomat pienestäkin epäonnistumisesta.

En ollut tuolla tasolla, mutta kehittymässä siihen suuntaan jo 14 v -vanhemmaksi.  Bravuurini oli rekki kaikkine jättilisineen ja merimiesvoltteineen. Samoin muut telineet ja permanto.

Tampereella Frenckelin salissa oli mestaruuskilpailut osaltani rekillä. Kaikki meni hyvin, kippi, takaheilautus, kiintopyrähdys, piipeli jne.. Lopuksi puolijättiläinen ja jättilainen ja takaheilautuksesta taitettu merimiesvoltti. Kävi kuitenkin niin, että sekunnin muro-osassa viivyksessä varpaani osui rekkitankoon ja putosin mahalleni 3 metristä mahalleni- onneksi en niskoilleni niin kuin Mönkkönen.

Telinevoimistelu on yksi upeimmista lajeista, mutta se pitää tehdä äärimmäisessä valvonnassa, että onnettomuuksilta vältytään. Monien huippu-urheilijoiden tausta on telinevoimistelu se tuoman fyysisen kokonaiskoordinaation vuoksi. Mutta ohjaaja ja valvonta ovat sen kulmakiviä.

Halvaantunut voimistelija Jari Mönkkönen ja Sanna-vaimo: ”Entiset kiistanaiheet tuntuvat nyt mitättömiltä”

 

 

8 vastausta artikkeliin “Telinevoimistelun hyvyys ja valtavat riskit”

  1. Telinevoimistelu on aivan urheilulajien eliittiä ja kuten sanoit monet huippu-urheilijat eri lajeissa omaavat vähintäänkin jonkinlaisen telinevoimistelutaustan, yleiurheilun moniottelijoista todella moni.

    Telivoimistelu on myös aivan erinomainen laji seurattavaksi niin paikan päällä kuin tv:stä.

    Jos jotain negatiivista lajin kehityksestä pitää sanoa, niin permanto tahtoo olla enää sarja erilaisia voltteja, näyttävää toki.

  2. Telinevoimistelu on varmasti hyvä ja monipuolinen urheilulaji, mutta koululiikunnassa aika turha. Moni ei osaa eikä uskalla tehdä mitään, seistään rivissä ja odotellaan, koska opettaja pakottaa rekille ja yrittää vääntää kauhuissan olevan oppillan rekin ympäri. Tunnilla ei tule kuin tuskan hiki eikä ehdi oppia mitään. Toivottavasti on nykyisin vapaaehtoinen laji, ei sovellu massaliikunnaksi.

  3. Juhani, mikset sinäkin laita noita linkkejä niin, että ne toimisi. Pääsisi kännykälläkin lukemaan, ne ovat vielä niin helposti laitettavissa.

    Voimistelu on todella näyttävä, mutta vaikea laji. Jonkin verran on siitä kokemustakin, jättiläinen rekillä ja nojapuilla jotakin, siihen se sitten jäikin.

    1. Nojapuilla oli aluksi päädystä kippi, käsillä seisonta, jäniskäännös, takaheilautuksella ns. jättiläinen uudelleen käsille ja sitten ”urhomainen” voltti nojapuun sivulle täsmä- asentoon. En muista enää kaikkien liikkeiden nimiä.

  4. Näin on. Permanto on täynnä voltteja etuperin ja takaperin. Miehillä myös
    spakaadit pitkin ja poikin.Hypyt votteihin olivat äärimmäisen korkeita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *