12 vastausta artikkeliin “Saarna Prr… päällikölle opiksi- Heikki Kinnunen”

  1. Pitkän uran journalistina tehnyt Susanna Päivärinta kirjoittaa juuri ilmeestyneessä kirjassaan, että hän ei ole urallaan tavannut ketään toista politikkoa, jolle kusi on noussut niin nopeasti päähän kuin tapahtui Sanna Marinille pääministeriksi valintansa jälkeen.

  2. Nyt tämä kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta meni julkaisemaan vaalikirjansa, jossa osansa saa ex-pääministeri Sanna Marin. Päivärinta väittää, että Marinilla valta ja menestys nousi päähän. Todisteeksi Päivärinta nostaa haastattelun vuodelta 2011, jossa Marin oli SDP:n nuorten puheenjohtajana paikalla ja olisi esiintynyt toisella tavalla kuin pääministerinä. Tilanne kuitenkin on se, että rooliero demarinuorten puheenjohtajana ja SDP:n puheenjohtajana ja pääministerinä on hieman erilainen.

    Jos Marin näytti pääministerinä ylimieliseltä, tämä on ylitulkintaa sillä Marin otti pääministerimoodin käyttöön siinä tarkoituksessa kuin hän käsitti miten pääministerinä pitää toimia. Mielestäni Päivärinnan luonnehdinnat Marinista ovat kateutta. En nähnyt Marinissa mitään sellaista, että hänellä valta olisi noussut päähän.

    Kun nyt katsoo Marinin urakehitystä, onhan se melkoinen ollut. Hän on nyt Blairin instituutin nauvonantajana, josta tietenkin toivoisin hänen siirtyvän pian uusiin tehtäviin, koska instituutti on kiistanalainen paikka.

    Jos saisin suositella Marinille todellista kansainvälistä roolia, Marinin kannattaisi miettiä rauhansovittelijan roolia kansainvälisissä konflikteissa. Blarin instituutista Marin ei pääse tavoittelemaan Nobelia, kuten Ahtisaari sai 2008 rauhanvälitystyöstään.

    Sanna Marin voisi suunnata rauhanvälitykseen ja sitä kautta saada uskottavaa otetta presidenttiehdokkuuteen 2030 vaaleissa. Marin on SDP:n ainoa toivo tuolloin, koska muita varteenotettavia ehdokkaita ei ole, koska Lindtman pyrkii pääministeriksi 2027 vaaleissa.

    Sanna Marinilla tällä hetkellä kaikki kortit kädessään päästä asemaan, josta päästä tavoittelemaan vaikka Nobelin palkintoa. Toivottavasti hän pelaa korttinsa oikein. Nykyisistä puhujakierroksistaan ei saada saavutuksia aikaiseksi. Saavutukset kansainvälisellä uralla saavutetaan teoilla, ei puheilla, vaikka ihmiset mielellään tulevat Marinia kuuntelemaan.

    On todella toivottavaa, että Marin päätyy tekemään hyvää maailmalle. Rauhantyö on se, mihin Marinin kannattaa suunnata. Sanna Marin on rohkea nainen. En ymmärrä miksi Päivärinta pinnallisti itsensä.

    Jan Rossi

    1. Tämän Marinin ylistyksen jälkeen on aiheellista kysyä, että mihinkäs Jumalaa enään tarvitaan.

  3. En ole lukenut Päivärinnan kirjaa, vain otteita siitä somessa. Jos se mitä YLEn organisaatiosta on kirjoittanut pitää paikkansa olisi siinä organisaatiossa varmaan aihetta itsetutkailuun.

    Ihmisten suhtautuminen Mariniin on omituisen mustavalkoinen, on joko loistava poliitikko, hienoa panosta Suomen viemisessä maailmankartalle tai sitten Suomen talouden kuralle saattanut omavaltainen vasemman laidan edustaja.
    Itse olen taipuvainen laittamaan omaan vähäiseen arvoonsa heidät jotka näkevät Marinissa vain pahiksen tai vain hyviksen.

  4. Ei yksikään poliitikko liene pelkästään hyvis tai ehkä pahis.
    Jos kaiken ajattelun perustana olisi vain puoluepolitikointi, mennään kyllä pahasti metsään, mielestäni.
    Oikeastaan miltei jokaisessa puolueessa löytynee molempia.

    1. Mukava lukea että täällä on joku muukin ken ei näe jotakin poliitikkoa erehtymättömänä pyhimyksenä tai sitten läpeensä mätänä. Poliitikkokin on vain ihminen.

  5. Suomi on suunnattoman kateuden ja impivaaraisuuden ihmemaa, johon harvassa maassa törmää. Jos täällä joku menestyy, on se kauhistus ja kaunan kylvön otollinen siemenpelto.
    Elämää täällä mitataan vain rahassa, veneen mitalla, bemarin koolla, talon terassin pinta-alalla, pankkikortin värillä.

    … ja tv:n yleishyödyllisellä turhakkeilla ”kerää roska päivässä tai ootko sä joku köyhä ”.

    Kun pitäisi: ”älä roskaa” ! Tai, ”minulla on rikas mielikuvitus- onko sulla- kun oot noin köyhä korvien välistäsi”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *