Black friday kauppiaiden kusetusta

Nyt on käynyt selväksi, että black fraiday ja kaikki muutkin ns. alennusmyynnit ja alennustempaukset ovat, kuten on arveltukin vain kauppiaiden ovela tapa vauhdittaa myyntiään. Tavaroiden hinnoittelu on tarkkaa hommaa, kuin lannan ajo. Ennen alennustempausta nostetaan hintoja vaivihkaa ja sitten ne hinnat pudotetaan takaisin siihen lähtöhintaan ja asiakkaille väitetään, että tavaroiden hintoja on alennettu jopa 30 %. Näin asiakaita kusetetaan luulemaan, että he saavat alennustempauksissa tavaraa halvemmalla, kuin muulloin. Mutta erehtyvät pahemman kerran, kas kun kaupppiaat ovat ovelia.

Toinen tapa kauppiailla on kusettaa asiakkaitaan siten, että alennustempauksiin tilataan valvimstajilta erikseen ns. alennustavaraa. Se on yleensä joko vanhentunutta varastoon jäänyttä kamaa tai sitä valmistetaan varta vasten myytäväksi alennuksella, mutta on myös tavalla tai toisella heikompilaatuista, kuin merkkituotteet. Kaukoidästä saa erittäin halvalla suuriakin eriä halvalla, joita kelpaa myydä suomalaisille alennustempauksissa. Mutta laatu on yleensä huonoa. Saumat ratkeilee jo ensi kertaa päälle pukiessa esim paidan.

Joululahjoja ostaessa kannattaa suosia suomalaisia tuotteita. Ne ovat varmasti laadukkaampia, kuin kaukoidässä tuotetut. Hinta voi suomalaisissa tuotteissa olla hieman korkeampi, mutta laatu maksaa itsnsä ajan oloon.

4 vastausta artikkeliin “Black friday kauppiaiden kusetusta”

  1. Suomen kansantaloutta väkivaltaisesti kohdellut eurottaminen ja jo eurottamisen leikkiminen Koiviston aikaan equttamalla,on tappanut kotimaista kulutustavaratuotantoa siihen malliin, että kotimaista on vaikea löytää.

    Televisiossa kehuttiin varmaankin EU-rahoilla mainostaen, kuinka EU on helpottanut nettikauppaa, joten ALV -tulojakin jää Suomelta saamatta.
    Tämä oli ”selvä todiste EU:n hyödyistä”.

  2. Kauppaa tehdään ja voitolla eletään. Eräs kauppias keksi keinon tuotteelle joka ei mennyt kaupaksi – siirsi käytävällä ja laittoi lapun tarjous hintaa laskematta – kori tyhjeni hetkessä.

  3. Ostin kyllä tuotteen Black friday aikana verkosta, se maksoi normaalisti 60€ ja nyt hinta oli 11,25€. Siitä voi laskea alennusprosentin. Olin tyytyväinen ostokseeni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *