Esko Aho

Entinen Kannuksen elinkeinoasiamies ja pääministeri Esko Aho on ollut viime päivinä paljon otsikoissa. Hänen puuhansa venäläisen pankin johtoryhmässä on herättänyt kiusallista huomiota. Mm. Iltasanomat on nostanut esiin Ahon roolin venäläispankissa ja todennut, että ihan puhtaita jauhoja ei ole Ahon pussissa.

Aho on sen jälkeen, kun hän jätti päivän politiikan hävittyään niukasti pressanvaaleissa Tarja Haloselle ollut mm. USA:ssa Harwardin yliopistossa ns. old fellow tutkijana. Palattauaan kotimaahan hän on ollut venäläispankin ”palkkalistoilla”.

Mutta on hänellä muutakin tekemistä. Aho on jäsen Trilateraalisessa Komissiossa, joka on Bilderberg-salaseuran sisarseura. Kun Japani pyrki jäseneksi Bilderberg-salaseuraan se torpattiin, mutta samalla ehdotettiin, että Aasiaan muodostettaisiin oma salaseura. Ja niin tapahtui, kuitenkin niin, että siinä ovat mukana myös eurooppalaiset. Ja Esko Aho on yksi heistä ja kaiken lisäksi Euroopan osaston johtohenkilöitä. Kun komission Euroopan osasto piti vuosittaisen konferessin joitakin vuosia sitten Helsingissä, oli Esko Aho konferenssin johtajana.

Esko Aho siis hämmentää pelikenttänä koko maailma. Ei ihme, että hänen puuhiaan on ryhdytty myös kritisoimaan, kuten Iltasanomat.

Vallan vahtikoirat ovat valppaina ja hyvä niin.

3 vastausta artikkeliin “Esko Aho”

  1. Esko Aho on Suomen sodan jälkeisen ajan vaarallisin henkilö. Hänen toimiensa johdosta tuhannet ihmiset menettivät henkensä. Hänen tapansa hoitaa lama ajamalla ihmiset itsemurhaan tai muista syistä kivuliaaseen kuolemaan on jotain mitä emme ole edes uskaltaneet käsitellä.

    Äärimmäisen, äärimmäisen paha ihminen jonka teot pitäisi tutkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *