Ei se ole fiksuin tapa kuitenkaan

Meillä on tapoja tuoda asioita esiin monella tapaa jopa sellasilla jossa ei ole edes perää

Jotkut vaan laittaa juorun liikkeelle tarkistamatta onko asia kuten väittävät no sellasta se

Mutta kun sitten kerrotaan mm puolueista että vanhat puolueet on sitä taikka tätä ja itse muka ollaankin aivan uusia

no Suomessa ei paljonkaan ihan uusia puolueita kyllä ole muutama on niitäkin

Mutta mopo miehen perustama puolue ei sitä ole vaikka vaihtais nimeä viikottain ei nimen vaihto siitä tee uutta

Ja meno siellä on perättömien juorujen levitys se ei lisää luottamusta sinne suuntaan mitenkään

oikeasti vois sanoa nyky menosta vanha sanonta kunpa tietäsitte mitenkä pienellä järjellä maapalloa johdetaan

Mutta sellasta se on oikesti eikä alta 20 % kannatus tee mitään puoluetta sellaseksi että lopuille n 80 % olisi vähemmistönä

Kuten monasti annetaan ymmärtää seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Isontalon Antti – Jussi Niinistö (kirja)

Jussi Niinistö on kirjoittanut varsin hyvän historiikin jääkärivääpeli Antti Isotalosta (Jatkosodassa jääkäriluutnantiksi ylennetty).

Kirjan alussa kerrotaan myös jääkärivääpeli Antti Isotalon saman nimisestä isoisästä, joka oli kuuluisia Härmän häjyjä. Tästä isoisästä on myös tehty tunnettu laulunrenkutus, jossa sanotaan mm.: Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, niin minä nain sen komian lesken. Isoisä oli tunnettu puukkojunkkari, mutta ei ilmeisesti tappanut koskaan ketään.

Puukkojunkkarin pojanpoika Antti Isotalo oli varsin rauhallinen ja harkitseva luonteeltaan. Antti lähti Saksaan sotaoppia saamaan, eli jääkäriksi. Sieltä Antti komennettiin pian takaisin Suomeen jääkärivärväriksi ja hän ilmeisesti värväsi eniten suomalaisia miehiä lähtemään jääkäriksi. Sitten taas Saksaan sotaoppia saamaan – myös ns. pommariksi, eli räjäytys-, sekä sissisotataitoja oppimaan.

Vapaussotaan jääkärivääpeli Antti Isotalo osallistui jääkärijoukoissa. Isotalo toimi Kalevankankaalla ”Verisenä kiirastorstaina” joukkueenjohtajana haavoittuen vaikeasti. Luoti katkaisi Antin reisiluun[i], joten se sota oli sitten sodittu. Jääkäripäällystöä kaatui ja haavoittui siinä taistelussa valtava määrä – piti näyttää esimerkkiä, johtaa edestä.

Jääkärivääpeli Isotalo osallistui aktiivisesti myös Heimosotiin. Jatkosodassa jääkärivänrikiksi ylennetty Isotalo oli Prikaati Kuussaaren riveissä[ii] valtaamassa Porajärveä. Hänen mielestään Suomen rajan piti kulkea Syvärillä. Sitten Suomi olisi elinkelpoinen, ”ei puutu työtä eikä leipää.”[iii]

Antti Isotalo oli ”puolueeton antikommunisti”[iv].

Jääkärivääpeli Antti Isotalostakin lauletaan:

Tuli Isontalon Antti Härmästä päin

kera joukkojen rynnistäväin

olot Suomess’ oli muuttua katalaks’

mutta Antti pani kapinoitsijat matalaks’.[v]

 

Jussi Niinistö on tehnyt tässäkin kirjassa hyvää, perusteellista työtä. Kirja on paitsi Antti Isotalosta erittäin hyvin kertova, myös hyvä kertaus Suomen väärentämättömään historiaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

——

[i] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 84

[ii] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 202

[iii] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 205

[iv] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 220

[v] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 254

Ilmastoalarmismi hohkaa hehkuvan punaisena

https://www.aamulehti.fi/a/d55a5674-c5bc-400a-abac-f4fa49686eda?c=1522737894164

”Lämpeneminen kiihtyy. Maapallon järjestelmät lähestyvät uhkaavasti rajoja, joiden ylittämisen jälkeen ei ole enää paluuta. ”

Mistähän lööppitoimittaja sen tietää?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006187167.html

” Suomen vanhin sääasema mittasi sunnuntaina historiansa ylimmän lämpötilan.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaisaniemessä mitattiin sunnuntaina puolen päivän aikaan +31,8 astetta. Se on kyseisen sääaseman kaikkien aikojen ennätys.

Kaisaniemen aiempi ennätys oli vuodelta 1945, jolloin mitattiin 31,6 astetta.”

Jo on kauheasti lämmennyt, kun peräti 0,2 astetta on noussut…

Vanhusten hoitoa

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/286479-uhkasakon-alla-oleva-hoitakoti-huolestuttaa-aika-pystyttaa-kenttasairaala-omalle
Uusisuomi uutisoi.
Kangasala Attendo Herttuattaren laiminlyöntejä joista uhkasakko.
Näinkö alas mennään omien vanhustemme hoidossa?
Vanhuksia ei lämmitä uhkasakko vaan hyvä hoito heidän viimeisinä elinvuosinaan.
Missä on vastuu ja vastuuhenkilöiden omatunto?
Ilman valvontaa ei edes vanhusten hoito toimi.
Ovatko kuntapäättäjät laittaneet vanhuksemme pörssiin?
Isäni joutui vanhempiensa kuoltua 10 vuotiaana huutolaiseksi halvimmalla ottaneelle lapsettomalle pariskunnalle ja siitä ajasta hänellä ei ollut mitään hyvää kerrottavaa.
– Elämmekö vieläkin hyvinvointiSuomessa huutolaisaikaa?

Omatunto

kastelen kukkia

imevät vettä

kannukaupalla

kukoistaakseen kauniina

pihani koristuksena

jossain maailman laidalla

etsitään vesitilkkaa

mietipä sitä

omatuntoni

Ei Suomessa oleva rasimi mitään uutta kuitenkaan ole

Jo viiskymmentä luvulla sitä oli silloin nimiteltiin sellasia lapsia joiden isä oli jostain muualta

Ei se nytkään ole muuksi muuttunut jopa tänään eräällä blogilla oli rasistinen nimittely

Suomessa ennen asuttiin melkoisen usein joen rannalla ja jos siellä näkyi puun lastuja Suomalainen sanoi laatusanan

P….le ja tuuppas veneensä vesille ja lähti soutaan ylä virtaan katsomaan kuka on uskaltanut tulla Mun torpan lähelle

No siitä saa aika lailla kuvan millasia Suomalaiset itse ovatkaan ei ne asiat ole aivan puhtaita

Mutta nyt on noussut tuo ihme puoli esiin  joka väliin kerrotaan kuinka jotkut onkin tullut syömään heidän ruokapöytäänsä

Mahtaakohan asia olla noinkaan en sitä usko

Meillä oli tuossa ihan omakohtaista kokemusta kun meitä lähti sankoin joukoin maasta naapuriimme

No samaa Ruotsalaiset silloin hokivat i finne igen jälleen  Suomalainen eikä rasistinen kielen käyttö ollut lainkaan outo ilmiö

Mtäpä niistä nyt eräät katsoo fanatisminsa antavan oikeuden muualta Suomeen tulleisiin

Niin se van on eivät nuot fanaatikot ota huomioon että nytkin on iso porukka muissa maissa tekemässä siellä töitä

Mitäpä jos siellä sanottas Suomalaisille menkää kotiin ei me teitä tarvita ne fanaatikot vois ottaa lusikan kauniiseen käteen ja katsoa mitä se keitto

On oikeasti eikä painaa heti paniikki nappia ala asentoon sitähän tuo rasimin hokeminen on todellisuudessa

Ymmärrän opposito politiikan sille ominaista on kaikki hallituksen teot ovat suurennus lasin alla niin se on aina ollut

Eikä se puoli ole mistään kohtaa uutta niin se on ollut aina

Eikä Suomalaisen suvaitsevuus ole miksikään muuttunut niin se vaan on

Tähän on suotta kirjoitella jostain suvakista sitä tämä ei ole lainkaan  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Hus, hus vihapuhepoliisit, nyt olis töitä

Demarien kunnallispoliitikko Husu Hussein on lietsonut julkisuudessa vihaa yli puoli miljnoonaista kansanryhmää kohtaan. Miksi vihapuhepoliisit eivät tee työtään. Vai tekevätkö he työtä vain valikoiden, eli kaikki persujen sanomiset tutkitaan suurennuslasilla. Muita kohdellaan silkkihansikkain.

Tämä tapaus osoittaa selvästi, että jos olet eri mieltä hallituksen kanssa, kaikki puheesi ja kirjoituksesi tulkitaan vihapuheeksi. Sanot mitä tahansa, aina joku loukkaantuu, mutta Husun tapauksessa on kyse yli puolesta miljoonasta suomalaisesta, jotka äänestivät vaaleissa PS:ää, ainoata puoluetta Suomessa, joka on isänmaallinen ja jolle suomalaisten hyvinvointi on tärkeintä.

Tämän kirjoittaja äänesti persuja vaaleissa. Mistä helvetistä joku Husu voi tietää mitä mieltä minä olen rasismista? Voisin kutsuä äijän käymään, kun olen liikuntavammainen ja jo yli 90 vuoden ikäinen, joten en pysty lähtemään täältä hoitopaikastani mihinkään. Haluaisin tietää, mihin hänen törkeä väitteensä perustuu.

Pari kuukautta saatu kuulla saunomisista

Onko näin että Suomessa olisi suurikin asia sanunoinen joka meillä on aina ollut hiljentymisen paikka

Kuten vanha sanonta kuuluu löylyssä viha viilenee saunassa sappi sammuu miksi siis pitää kuunnella ylipirteän mölinää

No sitä nyt on kuultu n kaksi kuukautta ja moneen kertaan päivän aikana tänään sitten on saunomisen huipentuma

Kukin saa itse päätellä miksi moista ohjelmaa mainostetaan ja kehutaan julkisesta saunasta

Jossa piilee myös tautien levittäjiä saunan omistajat kun ei osaa puhdistaa saunojaan

Jolle ei ole vaihtoehtoja monet taudit kun leviää myös sitä kautta monasti lauteet on alapuolelta liman peitossa ja sitä ei tiedä mitä sieltä saat

No pefletti jonkin verran suojaa mutta sekään ei aina riitä kun siivous tehdään vain ns eikä oikea oppisesti

Sauna tilat pitää desinfioida pelkkä vesi ei siihen riitä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Sieltä suunnasta ei koskaan mitään hyvää

Kun imperialistinen roistovaltio Venäjä miehitti Viroa puoli vuosisataa, niin kerran oli mielenkiintoinen sääennustus ”Viron Sosialistisessa Neuvostotasavallassa”:

Meteorologi kertoi, että: Idästä tulee huonoa säätä, mutta eihän sieltä ole koskaan mitään hyvää tullutkaan.

Meteorologi sanoi kylmän totuuden, mutta miehittäjän vaatimuksesta sai saman tien potkut.

——

Suomessa on nyt vähän samankaltainen tilanne. Suomeen ei ole koskaan tullut idästä mitään hyvää. Vaihteluna on nyt, että Saharasta tuli Eurooppaan kuuma ilmamassa.

Kuinka ollakaan Sahara sijaitsee Suomesta etelään. Siten myös etelästä on mahdollista tulla Suomeen huonoa säätä, eikä pelkästään idästä. Kannattaa huomata, että sieltä Saharan suunnasta on tulossa paitsi liian kuumaa säätä, niin myös neekereiden kansainvaellus. Sään torjumiseksi ei ole paljon tehtävissä, mutta sitä neekereiden kansainvaellusta Suomeen pitää mielestäni edes yrittää torjua. Siitä ei taatusti seuraa Suomelle, eikä meille suomalaisille mitään hyvää – kuten ei ryssienkään Suomeen tulosta.

Onko Hyperloop-putki hyperhumpuukia?

Pitäisikö lopettaa puheet tunnin junayhteyksistä ja keskittyä Hyperloop’in?

Joskus tuntuu, että rahaa on jossakin jemmassa pilvinpimein.

*

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyperloop

Hyperloop on konseptitasolla oleva supernopea liikenneyhteys. Yleisen idean tasolla tekniikkaa on esitetty jo 1800-luvulta alkaen, mutta Hyperloop-termin ja nimenomaisen konseptin esitti yrittäjä Elon Musk 2010-luvulla.[1]Muskin SpaceX-yhtiö julkaisi elokuussa 2013 konseptisuunnitelman, jota tunnetaan Hyperloopin alfa-julkaisuna.[2]

Ensimmäinen hyperloop-yhteys on rakenteilla Intiaan.

*

https://tekniikanmaailma.fi/hyperloop-putki-helsingin-turun-valille-alkoi-selvitys/

3.3.2017

Hyperloop-putki Helsingin ja Turun välille? Nyt alkoi selvitys

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Ramboll Finland kertoi perjantaina tiedotteessaan, että se selvittää Hyperloop-yhteyden toteuttamismahdollisuuksia välillä Turku-Helsinki sekä mahdollista testirataa Salosta Turun suuntaan.

Hyperloop on uusi, kokeellinen kuljetusmuoto, jossa putkessa liikkuvat kulkuneuvot eli podit voivat saavuttaa jopa yli 1000 kilometrin tuntinopeuden.

Viime vuonna tehdyssä esiselvityksessä tarkasteltiin edellytyksiä Ruotsin ja Suomen väliselle kiinteälle yhteydelle käyttäen kuljetustekniikkana Hyperloopia. Ramboll selvitti tuolloin putkiston fyysistä reittiä ja tarkasteli alustavia, karkeita kustannuksia.

Nyt tarkastelun alla on yhteys välillä Turku–Helsinki sekä mahdollinen, noin 15 kilometrin mittainen testirata Salosta Turun suuntaan. Tässä vaiheessa tehdään periaatetasoista selvitystä. Keskiössä ovat etenkin maankäyttö ja ympäristövaikutukset.

Testiradalle tehdään yksityiskohtaisempi tekninen selvitys, jossa tutkitaan muun muassa radan toteuttamisen edellytyksiä. Selvityksessä huomioidaan muun muassa hankkeeseen vaikuttavat reunaehdot, kaavoitustarpeet, ympäristövaikutusten arvioinnin periaatteet ja tarvittavat luvat.

”Jo testirata olisi mielenkiintoinen mahdollisuus hyödyntää suomalaista teknistä osaamista ja Salon seudulle kertynyttä IT-osaamista. Se tulee kuitenkin suunnitella niin, että sitä voidaan käyttää osana varsinaista kuljetusyhteyttä”, sanoo tiedotteessa hankkeen projektipäällikkö Jukka Räsänen Rambollista.

”Olemme olleet etuoikeutetussa tilanteessa saadessamme työskennellä visionääri Elon Muskin idean ympärillä. Ajatus uudesta tavasta siirtää ihmisiä ja tavaroita nopeammin, edullisemmin ja uudella tavalla tuo valtavia hyötyjä, joista kertovat jo valmistuneet taloudelliset tutkimukset. Vaikutukset tulisivat olemaan pitkäaikaisia, jos Suomi voittaisi kilpailun sekä tulevasta kehityskeskuksesta että testiradasta”, toteaa Jarmo Heimo Salon kaupungilta.

Hankkeen tilaajana on Salon kaupunki, ja se saa Tekes-rahoitusta.

Salo julkaisi viime vuonna selvityspyynnön raportille, jonka kustannusarvio voi nousta jopa 60 000 euroon.

Raportin on tarkoitus auttaa Salon kaupunkia tekemään perusteltuja päätöksiä hankkeeseen liittyen.

Pyynnön mukaan tutkimusraportin pitäisi sisältää ainakin reittisuunnitelmia ja niiden vaikutusarviot. Pyynnössä esitetään, että yleinen arvio tehdään Helsinki-Turku-reitistä ja tarkempi arviointi 15 kilometrin pituisesta Salo-Hajala-reitistä.

Reittien varrelta on tarkoitus myös tehdä arviot ympäristö- ja maankäytöllisistä rajoitteista, kuten Natura 2000 -alueista.

FS Links ja Salon kaupunki tekivät aiemmin viime vuonna aiesopimuksen siitä, että hyperloop-tekniikkaa testaavan laitoksen rakentamista Salon ja Turun välille aletaan tutkia.

Ahvenanmaalle perustetun FS Links -yhtiön tavoitteena on rakentaa lähes tyhjiöksi pumpatussa putkessa kulkeva huippunopea yhteys Helsingin ja Tukholman välille. Hyperloop-kapseli pysähtyisi myös Salossa.

Konsulttiyhtiö KPMG esitti aiemmin viime vuonna mallia, jossa Hyperloop-yhteys Helsingin ja Tukholman välillä maksaisi 19 miljardia euroa.

*

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4651357/Turkukin+selvitti+Hyperlooprataa+vuonna+2021+oli+maara+aloittaa+tunnelinkaivu+Tukholmaan

26.7.2019

Turkukin selvitti Hyperloop-rataa – vuonna 2021 oli määrä aloittaa tunnelinkaivu Tukholmaan

Turun kaupunki osallistui Hyperloop-radan selvitystyöhön vuonna 2016. Turku maksoi 25 000 euroa konsulttiselvityksestä, jossa kartoitettiin uuden supernopean junaradan rakentamista.