9 vastausta artikkeliin “Nyt kun Suomi ei näytä enää olevan hiihto-/mäkihyppyurheilumaa”

  1. No ei hiihtomaa taida olla ainakaan pitkään, kouluissakin yhä vähemmän hiihtoa kun on niin paljon lapsia ja heitä tukevia isukkeja ja äitejä jotka eivät näe hiihtoa tarpeelliseksi liikunnaksi. Niin ja lumestakin alkaa olla nuusaa. Lappiinkin mennään enimmin laskettelemaan vaan alamäkiä.
    Mäkihyppääjiä sellaisia kilpailevia taitaa Suomessa olla nelisenkymmentä, satsaus hyppääjää kohti taitaa olla melko suuri, myös ymmärrettävää että pienestä joukosta ei hevin uusia maailmantähtiä löydy.

  2. Esim Norja satsaa rahallisesti moninkertaisesti talviurheiluun ja urheiluun muutenkin. Suomessa urheilijat saa lähinnä omalla kustannuksellaan osallistua Suomen viemeniseksi maailman kartalle… Semmottii..

  3. Kyllä talviurheilullakin vielä on paikkansa, meillä on ihan lupaavia nuoria harrastajia. Tuntuu vaan siltä, että valmennus ei ole ajan tasalla ja rahoista on puutetta, kuten on aina ollut. Minä autourheilun harrastajana ja ystävänä en tietenkään väheksy sitäkään, sekin on vähitellen kääntymässä e-urheiluksi.

  4. Minusta vika alkaa jo siitä, että eri muotoista ulkona kohellusta ei harrasteta enää ollenkaan, mitä silloin ”hyvinä lapsuuden aikoina” tehtiin.

    Motoriikka, koordinaatiokyky, lihakset, luut ja korvienväli kehittyivät jo perusasentoon. Eli me olimme nuoruudessa ”kaikkien lajien mestareita” ainakin omasta mielestämme, mutta hälläkö väliä sillä, jos oli mieli sitä mieltä.

    Perusmassa harrastajista pienenee ja kärki kapenee. Mistäs otat, kun ei ole pohjalla populaa, mistä ottaa.

    Norjassa asiat ovat toisin.

  5. Aika paljon tulee urheilua seurattua ja pitää sanoa, että mielestäni esim. menestys Seefeldin MM-kisoissa on ollut ihan juuri sen mukaista mitä kauden aiemmat kisat ovat antaneet odottaa.

    Mäkihyppy on meillä ollut jo pitkään lähinnä masentavaa, eikä ihan heti ole Antti Aallon lisäksi valoa näkyvissä ja onkin aiheellista kysyä kannattaako näitä kumpuun laskijoita lähettää kisoihin, ihan vaan osallitumisen vuoksi?

    Nuoria naisia Piippo, Korva sentään on tulossa ja toivottavasti säilyvät terveinä ja motivaatiota riittää tulevaisuudessakin.

    Toisaalta talviurheiluun on yhä isommin tullut erilaisia lumilautailu / vast lajeja, enkä itse ainakaan ihmettele yhtään niiden suosiota nuorten keskuudessa.

    No yhtäkaikki Seefeld saattaa tuottaa kuitenkin mitaleja vielä hiihdosta ( Iivo, Krista ja viestit), kuinka monta, vaiko ei ainuttakaan, mene ja tiedä.

  6. Pitäisiköhän urheilussakin siirtyä sukupuolettomiin lajeihin, ei siis eroteltaisi mitään miesten tai naisten hiihtoa. Sehän on otettu jo julkisesti käyttöön monessakin paikassa, varsinkin lehdistössä ja Ylessä.

    Naiset sitä ovat vahvasti ajaneet, mitä mahtavat sanoa kun joutuvat samalle viivalle miesten kanssa. On tietysti naisia, jotka ovat miehiä vahvempiakin. Minä en osaa sanoa, minkä mukaan heidät eroteltaisiin tasapuolisuuden toteutumiseksi, vai onko edes tarvetta.

    1. Pentti, mielenkiintoinen ajatus ja kai ns. sekaviestit tavallaan ovat askel ”tasa-arvon” suuntaan.

      Eräissä piireissä paljon itkua aiheuttaa myös puhuminen esim. mies ja naishiihtäjistä, pitäisi ainoastaan kai puhua hiihtäjistä, mutta sekään ei vielä poista sitä ongelmaa, että hiihtäjien nimet saattaisivat toimia viitteenä sukupuolesta.

      Eli olisiko mies ja nais sanojen lisäksi siirryttävä vielä anonyymeihin osallistujalistoihin, kuten esim. työnhaussa ollaan jo pitkään esitetty?

      Tämänkin jälkeen ongelmaksi jää nykymuotoiset urheiluasut, joiden ihomyötäisyys paljastaa vääjämättä sukupuolen, joten sen sijaan, että kieltäisimme Burkan, tulisiko se itse asiassa määrätä pakolliseksi asuksi kilpaurheilussa?

  7. Kylläpäs nyt pukkaa
    huumorin kukkaa

    Pentille ja Mikalle täydet pisteet vaatimattomalta osaltani. Mahtavaa keventelyä jossa hyvää asiataustaa, välipalaksi paikallaan palstan perinteisessä synkässä harvoin peräänantavassa väännössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *