Sanokaa että ei ole totta!!

Monessakin mediassa on juttua, että Suomeen palaaville isis-jihadisteille suunnitellaan täällä ohituskaistaa asuntojonoihin ja sosiaali- ja terveyspalveluihin !

Että nuo kurkunleikkaaja-raiskaajaraakalaiset vielä palkittaisiin tekosistaan, sillä verukkeella etteivät Suomessa radikalisoidu. En ole tyhmempää perustetta kuullut ja tämä on tullut vieläpä ministeriöltä.

13 vastausta artikkeliin “Sanokaa että ei ole totta!!”

  1. Olen pitkälti samoilla poluilla kun on Suomen päämies aikuisia ei pidä Somen valtion auttaa ja monelta vois ottaa Suomen knsalaisuuden pois
    Lapset ovat eri juttu niissä pitää olla varoen liikkeellä iästä riippuen he voi olla vaaraksi muille jos tuodaan Suomeen terv tepivaari

    1. Vai on persujen mölyä.
      Kuitenkin julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan heille on jo suunniteltu sosiaalihuolto, psykologinen/psykiatrinen hoito, jne, joten on tuota asuntopuoltakin pitänyt suunnitella.
      Eihän noita rikollisia telttamajoitukseen suunnitella laitettavaksi, mutta persukammoinen voi räksyttää potaskansa ihan vapaasti.
      Säälittävää räksytystä todellakin.

        1. Kuka?
          Haavisto ilmeisen innokkaasti ja hallituspuolueista ei pirukaan ota selvää, kun mariini vetoaa edellisen hallituksen iltakouluun , Kulmuni julistaa jotain suureen ääneen ja sen jälkeen kyselee somessa, että mitä pitäisi tehdä, ja loput selittelevät juuta ja jaata.
          Tosiasia on, että viranomaiset eli poliisi, tuli ja hesan eri byrokraatit, kuten sossu, ovat jo tehneet suunnitelmat tilanteelle, missä kaikki mukaan lukien isis-muijat tuodaan suomeen.
          Poliisi oli jo varautunut hakulennon tuloon, mikä seikka on julkisestikin kerrottu.
          Suosittelen seuraamaan muitakin medioita kuin persukammoisten omia sanomia ja blogeja.

            1. Puhdasta persukammoisen paskanjauhantaa.
              Et ilmeisesti ymmärrä lukemastasi – jos yleensä luet muuta kuin persukammoisten palstoja – yhtään mitään.
              Se, että asia on jo tullut julkiseksi, ei tee sitä olemattomaksi eikä persujen syyksi.
              Toki on ymmärrettävää, etträ persukammoinen ei ymmärrä muuta kuin persukammopaskam, mutta se ei ole todellakaan muiden syy.
              Julkistetut tosiasiat ovat ne, mitä on julkistettu.
              Nykyhallituksen päätös on sitten mitä on – paniikissa kehitetty selitys aiemmalla paskanjauhannalle.
              Se ei kumoa aiemmin juokiseksi tulleita asioita persukammoisen satuilusta huolimatta.
              Katsele varoen ympärillesi – joka neljäs on persu ja se saattaa pilkistää peilistäkin….

              1. Niinpä, joten en suosittele sinuakaan katsomaan peiliin.
                Persukammoisen puolestaan tuntee jatkuvasta persuihin kohdistuvasta tosiasiosta piittaamattomasta paskanjauhannasta.

          1. HS ei löytänyt äitejä enää Al-Hol -leiriltä. Heidät oli jo todennäköisesti roudattu Irakin puolelle jatkokuljetusta varten. Se kuitenkin peruttiin 12.12. viime hetkellä poliisi Kolehmaisen allekirjoittaman paperin vuodettua julkisuuteen.

  2. Uskoisin olevan totta. Suomalainen kotoutuskäytäntö on pitkälti ”sillä se lähtee millä se tulikin”. Jos henkilö radikalisoitu islamista, hänelle tarjotaan elämään lisää ääri-islamia ja vahvoja erivapauksia. Ruotsissa tätä on viety pidemmällekin.

    Ymmärrän pienen osan psykologiaa tästä takana mutta isossa kuvassa… noh…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *