Kolmas kerta toden sanoo

  1. Paavo lähti Kepusta, kun Sipilä ei päästänyt ministeriksi
  2. Sitten hän hylkäsi perustamansa Kansalaispuolueen
  3. Sitten hän hylkäsi perustamansa Tähtiliikkeen
Väyrynen
3. kerta

Pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen aikoo pysyä seuraavat kaksi vuotta puoluepolitiikan ulkopuolella. Hän kertoo tiedotteessaan harkitsevansa asiaa sen jälkeen uudelleen.

– Viime eduskuntavaalikauden mittaan kävi ilmi, että puoluepolitiikan ja parlamentaarisen järjestelmän kautta minulla ei ollut ainakaan silloin mahdollisuuksia vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen, Väyrynen kirjoittaa tiedotteessaan. 

YLEn uutinen

 

6 vastausta artikkeliin “Kolmas kerta toden sanoo”

  1. Väyrynen on valmistautumassa vuoden 2024 pesidentin vaaleihin. Tähän asti hän on ollut ns. koemielellä harjoittelemassa neljä kertaa siihen virkaan, mutta seuraavan kerran hän ottaa vakavasti ja tosissaan. Eihän hän ole silloin vielä mikään vanha 77 vuotias, tulossa kohta aikuisen ikään.

  2. Alfa-TV:llä oli viikko sitten Väyrysen haastattelu. Juontajalla oli varsin kunnioittava, jopa mielistelevä ote haastateltavaan. Valotettiin enempi Paavon yksityiselämää, ja miten herkkä ihminen hän on. Presidentinvaaleja ei mainittu.

  3. Se on kumma kun Väyrynen ei päässyt, eikä todennäköisesti koskaan tule pääsemäänkän presidentinvaalista eteenpäin. Hänhän aikanaan sai kovan koulutuksen siihen hommaan itse Kekkoselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *