Äitienpäiväpöytään raikas ripaus.

Jos tarjoilussa on ”uusia perunoita”, kalaa, savustettua tai kylmäsavustettua; isä voisi (ehkä) tehdä seuraavanlaisen lisukkeen.

Smetanakastike, osin reseptin mukainen mutta pääsääntöisesti päissäni = mukailemani smetanakastike.

2prk (120g) smetanaa

200g              tuorekurkkua raastettuna

1 rkl                 Dijoun sinappia (muukin väkevä sinappi käy)

1rkl                   juoksevaa hunajaa

1rkl                  kuivattua tilliä, mieluiten tuoretta

1rkl                    kiinansipulia

1kpl                   keitetty muna silputtuna

1rkl                    valkosipulia murskattuna

1 tl                      hyvin hienoksi silputtua chiliä (mieto)

Kaikki ainekset sekoitetaan ja suoritetaan maistelu. Sitten vaan jääkaappiin maustumaan n tunniksi.

Tällä tuotteella isäkin pystyy sanomaan, osallistuneensa lapsille ja lastenlapsille suunnattuun tarjontaan. Siis äitienpäivä.

Niin, ja muuten tuon kastikkeen teko ei vaadi mitään keittiötaitoja ja onnistuessaan saattaisi saada miehen innostumaan jopa ruuanlaittoon. Tuskin vaimolla lienee vastaansanomista.

Meillä normaali käytäntö on, että vaimon viipyessä reissuillaan; minä valmistan ruuan. Tasapuolisuuden nimissä se on aivan normaalia. Vaimoni kun vieläkin tuota leivonnaisten tekoa harrastaa.

 

4 vastausta artikkeliin “Äitienpäiväpöytään raikas ripaus.”

  1. Taidan pistää ihan perinteiset uudet perunat, silliä, voita, tilliä, lehtipihviä valkosipuli maustevoilla. Siihen jälkkäriksi jäätelöä. Yksinkertainen on joskus parasta.

    1. Niin, anteeksi nyt vaan Marko; lehtipihvi, nimestään huolimatta ei ole mikään pihvi vaan leike.
      Oikea pihvi on sisä- tai ulkofilettä, n 2-3 cm paksu, nopeasti paistettu ilman rasvaa ja siihen, aivan oikeasti tuhti valkosipulivoi. Se on herkkua.

      1. Niin….se on lehtipihvi nimeltään, ohut ja helppo paistaa nopeasti. Hyvää vaihtelua.

  2. Itseasiassa juuri siitä yksinkertaisuudesta tässäkin on kyse. Vain suomalaisia perusmausteita, ei mitään erikoista.

    Smetana on aito itä-suomalainen tuote, melko kunnollisia sinppejakin meiltä löytyy, omasta maastani jo nyt kiinansipuli, kuivattu valkosipuli rouheena, kananmunat ”Kallen munia”, hunaja tuosta naapurista, chilikin kotimaista.

    Jos ruuanlaitossa aikoo kikkailla, pitänee olla keittiöalan ammattilainen.

    Se tuo silli, kuten jo mainitsinkin; Orklan valmistama ainut edes siedettävä silli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *