Suomi ja NATO jankkaaminen

Suomi ei kuulu Natoon, pari suomalaista puoluetta voi liputtaa sen puolesta että kuulutaan, vaan se ei vaikuta suuntaan tai toiseen koska kyseessähän olisi kansanäänestys. Suomessa ei läheskään kaikki kuulu johonkin puolueeseen, eli äänestettäessä suurin osa ei halua Suomen liittyvän NATO jäseniksi.

Itse olisin sitä mieltä että olisi perustettava työryhmä asiantuntijoista jotka tekisivät päätöksen liittymisestä tai siitä että ei liitytä.

Kansa ei tajua tällä hetkellä omaa parastaan kun eletään rauhan aikaa, sitten kun pilliin on vihelletty (ja näin tulee käymään) sitten on myöhäistä yrittää liittyä,,,,”ei vakuutusta ja mökki tulessa….”

7 vastausta artikkeliin “Suomi ja NATO jankkaaminen”

  1. Olen kyllä vähän samalla linjaa – keskivertokansalainen uskoo tuhanteen ja yhteen valheeseen ennen ensimmäistäkään faktaa. Onhan se jo nähty kun on kyselty mielipiteitä aiheesta niin perustelut ovat joko suoraan Venäjän medialta tai muualta huhumyllystä.

    1. Oli virhe ettei menty Natoon 90-luvulla tai edes 2000-luvun alussa. Nyt sinne ei pääse Suomi… tämän asian varjolla eräät puolueet pelaa vain äänestäjiä itselleen, ei johda muuhun.

  2. Juurihan niitä keväällä valittiin 200 enemmän tai vähemmän viisasta päättäjää. Heidän tehtävänsä se on kantaa hiukan vastuutakin.

  3. Politiikot edustavat kansaa ja asia on juupas eipäs. Aikanaan Mannerheimi väänsi kättä politikkojen kanssa. Ammattisotilas tietää parhaiten mikä olisi hyväksi?

  4. Politikot ajaa lähes ainoastaan omiensa etua. Mm Kokoomus on täynnä venäjämielisiä, oikeassa äänestyksessä Naton puolesta nämä kääntää kelkkansa samantien.

  5. On edelleen ”de facto” jotta suurin osa suomalaisista ei kuulu mihinkään puolueeseen ja kansanäänestys olisi Nato vastainen, koska moni elää vieläkin YYA ajan hengessä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *