Eilen tehtiin eduskunnassa historiaa

Suomi siirtyi eilen kaksipuolujejärjestelmään. Näin sanoo Halla-aho.

Nyt on puolueiden jakolinja se, että on perussuomalaiset ja muut (7 ns. puoluetta). Ps on kansallismielinen puolue, joka noudattaa politiikkaa ”suomalaiset aina ensin”. Kaikki suomalaiset vauvasta vaariin, yrittäjistä duunareihin, nuoret ja vanhat ja naiset ja miehet.

Ne muut ovat globalisteja, jotka haluavat tehdä Suomesta monikulttuurisen ja jossa kantasuomalaiset tuntevat olonsa uhatuksi ja pelottavaksi. Ja mikä pahinta, globalistit ovat valmiita luovuttamaam Suomen itysenäisyyden Brysselin byrokraateille.

Näin on nyt siis tilanne Suomen eduskunassa. Vain perussuomalaiset edustavat kantasuomalaisia ja taistelevat suomalaisten puolesta mm. rahanjaossa. Kun taas globlistit ovat valmiita jakamaan verorahamme tänne tuleville elintasopakolaisille.

Globalistit muodostaa nyt hallitusta. Ei hyvältä näytä, mutta globalistien on hyvä tietää, että ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”.

Ennustan samalaista haaksirikkoa Rinteen hallitukselle, kuin Sipilän hallitus koki.

 

 

7 vastausta artikkeliin “Eilen tehtiin eduskunnassa historiaa”

  1. Tuohon rahanjakoon en osaa kantaa ottaa mutta paha maku jäi suuhun siitä miten istumapaikkademokratia toimii. Vistotti katsoa esimerkiksi sitä hurskautta ja tekopyhyyttä millä Lindtman uutta istumajärjestystä perusteli.

  2. Pieni alle 5% kannatuksen saanut rkp sai tahtonsa läpi ja hallitsee keskeltä säätiöidensä turvin. Kohta diskureerataan ruotsiksi suomen eduskunnassa ja tulkataan suomeksi?

  3. Rantaruotsalaiset minipuolueena saa tahtonsa läpi ja SUOMALAINEN puolue, vaalien 2. Gallup 1. joutuu taipumaan koska muut on ruotsalaisten kanssa samaa mieltä on hävettävää.

  4. Ikuinen takuu puolue lähes keille tahansa että Äärilaidat kolisevat.
    Tarvitaan vain yksi niin heidän poliittiset pelihousunsa repeävät. Tarvittiin PS/Siniset.

    Nyt Rinne päätti toisin jotta RKP pääsi oikein ”keskustaan istumaan”. Ellei keskusta ota pakkia Rinteen kuvioista mutta…?

  5. Miten se Marko aina saakin asiat nurinniskoin ja aina se nurja puoli alimmaiseksi..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *