Kepu Rinteen hallitukseen?

Hevosmiesten tietotoimiston päätoimittaja Haapala povaa, että Rinne muodostaa punamultahallituksen ja Sipilästä tulee valtiovarainministeri.

Jos näin on ja persut jätetään oppositioon  on se maanpetos ja törkeääkin vakavampi rikos Suomen kansaa kohtaan. Onko mokomaakin ennen kuultu, että vaalien suurin häviäjä istuu taas hallituksessa.

Sellainen hallitus ei takuulla nauti Suomen kansan luottamusta, mutta ehkä se nauttii EU:n komission luottamuksen. Ja se lienee tarkoituskin. Suomea viedään nyt Rinteen johdolla EU:n liittovaltioon.

Todettakoon kuitenkin, että muitakin hallitusvaihtoehtoja on.

24 vastausta artikkeliin “Kepu Rinteen hallitukseen?”

  1. Yksi kustannussuunta lisää jos eli maakuntahallinto kepulaisille ja sote yhä raskaammaksi?
    EU-liittovaltiona lisää sekin kulujamme monella tasolla.

  2. Neljä vuotta ovat demarit vaivojaan säästämättä haukkua louskuttaneet melkein joka ikisen Sipilän hankkeen hallituksessa, että nyt yksissä tuumin toinen toistaan tukien hallitisisvat Suomea?! En löydä sanoja, jotain huvittavan ja naurettavan välillä kumminkin.

    1. Aivan samaa teki sipilä ja tiilikainen edellisen oppostio kautensa ajan mutta se nyt on opposition työsarkaa terv teivaari

  3. No nko hevosmiesten tietomistolla lisää satuja olis kiva lukea terv tepivaari

  4. Se kumpi nuolee eniten punaisten arsee on hallituksessa, siitä kilpailee monikansallinen sekoomus ja kepulit.

      1. No ei pidä luoda kaikest painajaista voisit elää oikeaakin elämää ja etsiä sieltä jotain hyvää koskapa sitä on eniten uomessa on toki huonoakin on mutta se on vähemmistönä terv tepivaari

        1. Pari päivää sitten pidit tuota vihervasurien ja keskustan liittoa toivottavana. Miksi se nyt muuttui painajaiseksi? Otitko vinkistä vaarin?

    1. Eipä ole perussuomalaisista kellekkään sanottu ettei se mahtusi hallitukseen terv tepivaari

  5. Tällaisia kertoimia tarjolla. En viitsi osallistua.

    https://veikkausbonukset.com/artikkelit/eduskuntavaalit

    ”Vedonlyöntikertoimia on avattu myös Suomen seuraavasta hallituksesta ja mitkä puoleet ovat hallituksessa mukana.”

    Puolue Osallistuu hallitukseen EI osallistu hallitukseen
    SDP …………………..1,05 ………………………………..8,00
    Perussuomalaiset 4,00 ………………………………..1,20
    Kokoomus ……..1,45 ………………………………..2,55
    Keskusta ………… 2,55 ………………………………..1,45
    Vihreät …………….1,20 ………………………………..4,00
    Vasemmistoliitto 2,30 ………………………………..1,55
    RKP ……………………1,25 ………………………………..3,50
    KD ……………………1,60 ………………………………..2,20

  6. Hallitukseen lähtevät puolueet, jotka löytävät keskenään sovun hallitusohjelmasta ja olipa ne puolueet mitä tahansa niin mistään maanpetoksesta ei ole kyse.

    Toki hieman itsekseni hymähdän mikäli Keskusta lähtee tuhomaan omia töitään hallitukseen jossa ovat mukana sekä Vihreät, että vasemmistoliitto, ääriaineiksista ei ainakaan ole siinä setissä pulaa.

    Toisaalta SDP:n arvopohja on jo käynyt selville, joten äärivasemmistolainen antisemitismi kelpaa siinä kuin muslimienkin.

  7. Hevosmiesten tietototoimistosta kuiskitaan, että Rinne pelaa upporikasta tai rutiköyhää. Kepu on Rinteelle yksi kortti, jolla pehmitetään kokkareita. Persut on vielä iso kysymysmerkki. Olisiko Halla-aho myöntymässä hieman ilmastoasiassa., koska se on Rinteelle niin tärkeä. Niin paljon hän on puhunut ilmatosta. Voi käydä niin, että sekä kokkarit ja kepulit löytävät itsensä oppositiosta.Tai sitten ei.
    Ei olisi iso ylläri, jos Rinne epäonnistuu ja tunnustelija vaihtuu. Kokkari ovat jo lämmenneet persuille, joten hallitus voisi löytyä persuista, kokkareista, vassareista ja kristillisistä.
    Tällaista kuuluu hevosmiesten tietotoimiston liepeiltä.

  8. Sanokaapa mitä tapahtuisi jos maaseudulta yhtäkkiä sammutettaisiin valot. Ehkäpä Keskusta olisi hiukan osaltaan estämässä sitä.

  9. Pentti, jos maaseudulta sammutettaisiin valot, niin kaikki voisivat käydä kävelemällä, polkupyörillä, ratikoilla ja sähköjunilla töissä, koulussa, jne.

    Ei tarvittaisi ollenkaan henkilöautoja. Eikö se olisi ihanaa? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *