Sipilän visiot v.2015

Kohta on edessä taas hallitusneuvottelut ja tulevan hallituksen ohjelmaneuvottelut.

Muistatteko ihmiset vielä kevään 2015, kun Sipilän hallitus oli juuri nimitetty, ja hallitusohjelmaa väsättiin Smolnassa. Pääministeri him self tuli tutuksi päivittäisissä tiedotustilaisuuksissa ja uusia sanoja, kuten vatulointi tuli tutuksi kaikille.

Tässä on nyt video yhdestä tiedotustilaisuudesta hallitusneuvottelujen alkupuolelta, jossa Sipilä kertoo hallituksensa strategisesta hallitusohjelmasta. Insinöörimiehenä  oli Sipilän tyyli ja ote hallitusneuvotteluihin, kuin olisi ryhdytty rakentamaan jotain suurta rakennuskompleksia. Mutta tässä tilaisuudessa Sipilä kertoi strategiset tavoitteet koko hallituskaudelle. Nyt on mielenkiintoista verrata tuloksia tavoitteisiin. Niiden välillä on suuri ero. Katsokaa ja kuunnelkaa, kun insinööri satuilee.

9 vastausta artikkeliin “Sipilän visiot v.2015”

  1. No nolla on loppu tulos ei ole insirööristä maan johtoon koska sekoittaa yritys johtamisen valtioon .
    Ne nyt on kuitenkin kaksi eri asiaa eikä ole edes serkkuja keskenään
    Syvää galveksuntaa neljän vuodenmitään tekemätttömyydestä vai onkos tuo ollutkin sitä vatulointia voi olla terv tepivaari

    1. Kuten Tepi yllä viisaudessaan sanoo on usein kuultu väittämä että ei ole insinööristä maan johtoon. No mikähän olisi oikea tausta pääministerille.

      Yksi yleisimmistä vaihtoehdoista kai olisi koskaan oikeaa työtä tekemätön valtiotieteitä opiskellut ja politiikassa pitkään pyörinyt.

      Itse kuvittelisin että opiskelutausta ei olisi niin tärkeä vaan kokemukset, opiskelutaustakin mutta ennenkaikkea se mitä luonto on ihmisen pääkoppan laittanut tai jättänyt laittamatta.

      Näistä yleistyksistä vielä että jos ei sovi insinööri politiikkkaan niin vielä varmempaa on että ei sovi poliitikko tai virkamies tehokasta ja kannattavaa yritystä luotsaamaan.

  2. Kaikille ei ole jaettu kauhalla älliä, mutta ihmisiä oomme kaikki, oomme kaikki. Eiks je?

  3. Insinöörien sopimattomuudesta pääministeriksi iloksi toistan vielä vanhan vitsin.

    Millainen on insinöörin kehittämä anuksen päristin?

    No se ei sovi anukseen eikä pärise.

    1. Minkähänlainen olisi koskaan rehellistä työtä tekemättömän valt.maisterin suunnittelema…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *