Väiskin MOT: Kansainvaellusten todelliset syyt

Nyt on avattava silmät ja korvat näkemää ja kuulemaan miksi Lähi-Idästä ja Afrikasta tulee Eurooppaan niin paljon turvapaikan hakijoita. Kuka ja mikä on niiden taustalla ja kuka maksaa  ne miljardit, jonka ihmissalakuljettajat rahastavat.

Tri Juha Ahvio on tehnyt videon koko maaahanmuuton syistä ja organisoijista sekä kustantajista.

Katsokaa ja kuunnelkaa nyt tulee totuuksia.

10 vastausta artikkeliin “Väiskin MOT: Kansainvaellusten todelliset syyt”

  1. Varsin hyvää taustaa maailmanlaajuisesti ns syyt ja tulevat seuraukset. Hallituksemme täytyy olla tietoinen ja euroopan tasolla erittäin – ovatko todella tämän kannalla? Eipä ihme että kynnelle kykenevät keräävät omaisuutta kirjekuoriin.
    Eikö todellakaan ole mitään tehtävissä?

    1. Tuon YK:n ”hyvän tahdon petterissä” saattoi olla vähän höntin vikaa. Hänen rotujen ja kulttuurien sekoituspolitiikkansa oli omiaan hävittämään Tellukselta kansojen ja kulttuurien monimuotoisuutta. Eli petterin hommelit olivat kulttuurivihamielisiä ja vihamielisiä myös Telluksen erilaisiin ympäristöolosuhteisiin sopeutuneille kansoille.

      Kaiken kukkuraksi ”hyvän tahdon petteri” aiheutti nykyisen tilanteen, jossa vastakkain ovat Euroopan kansallisvaltiovihamieliset ja omaa kansaansa ja muitakin kansoja kunnioittavat patriootit.

      Saa nyt sitten nähdä kumpi osapuoli voittaa, kulttuurien ja kansojen viholliset eli ”hyvän tahdon petterin” seuraajat eli kansallisvaltiovihamieliset vaiko patriootit. Euroopan patrioottien tulisi tiivistää yhteistyötään vaarallista vihollista vastaan.

  2. Petteri on hönöisillä kansallisvaltiovihamielisillä puheillaan yllyttänyt ihmisiä kansallisvaltiovihamielisiin tekoihin ympäri Tellusta. Oli mukamakin YK:n hyvän tahdon lähettiläs, pyh ja pah!

  3. Orpo (KOK) ja Mykkänen (KOK) haali ja tulee haalimaan lisää haittamaahanmuuttoa Suomeen, koska Kokkareilla on bisneksiä kiinni tässä…

  4. Niin ja kun Illuminati käskee Brysselin kautta. Monikultturisuus on rikkautta, monokulttuurisuus on monolla perseeseen Orpoa ja Mykkästä.

  5. Kyllä kansalaisten lukumäärä näyttelee liian suurta roolia EU:ssa.
    Kyllä Saksa ja Ranska sanelee muille mitä tehdään kun Englanti
    lähtee.
    Maan koko määrittää onko EU hyvä vai huono asia. Suomelle EU on
    erittäin haitallinen, koska olemme väkimäärältään vähäinen. Meiltä
    voidaan viedä tuhkatkin pesästä ja määrätä rasitteita mielinmäärin.

  6. Otanpa sitaatin Iltasanomien lukijan kommentista koskien Irakin palautuksia ja liikemies Fryckmanin touhuja=Timo Soini on nauttinut Ulkomimisterin ”mukavasta” hommasta kohta neljä vuotta. Käynyt rukousaamiasilla Yhdysvalloissa marssinut Aborttia vastaan, oliko se Irlannissa,? Tavannut silmäätekeviä ja lounastanut heidän kanssaan. Mutta mitä jää Suomen kansalla käteen, tästä kaikesta, ei mitään. Edes palautussopimusta Irakin kanssa ei saanut aikaan. Ei jatkoon. Mukava mies ja armoton huulen heittäjä, mutta ei vakavasti otettava vaativiin esim. sisäministerin tehtäviin.

  7. Timbe taitaa olla mukavia aaltoja etsiskelevä surfailija nykyään, eikä löydy enää minkäänlaista vääntöä. Ehkä lääkärivaimo on varoittanut stressistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *