Kelle kuuluu vanhusten hoiva

Emme elä missään menneessä jolloinka oli vaivaisten talot joita yksityiset pitivät antoivat ruokaa millä päällä sattuivat olemaan

Muutenkin hoito oli vailla järjen hiventä nyt meillä on kunnan  puolesta vanhusten  hoito jota yksityien puoli tukee .

Ja vaikka nyt on ollutkin vaikeuksia se ei ole noiden työntekijöiden syy eikä vika .

Mutta hoivaa pitää olla sekä kunnan valtion ja yksityisen puolelta joille ne asiat kuuluu sanokoot eräät mitä hyvänsä pisteineen taikka ilma  pisteitä .

Mutta yhdenkään lapsen velvollisuus se ei ole varsinkin nyky maailmassa kun ei aina edes asuta samassa maassa .

Lasten koulutus kuuluu  valtiolle kokonaan samoin vanhus huolto ne ei ole yksityisen  huolta joskin mukana saavat olla mutta samoilla pelisäännöillä

seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Kelle kuuluu vanhusten hoiva”

  1. Tepi – joo,se oli sitä Impivaaran aikaan vaivaistalot kuin kunnalliskodit että eiköhän nyt olla edetty niistä ajoista – vaikeuksista huolimatta.
    Siihen aikaan saattoi elää jopa eri sukupolvia yhdessä samankin katon alla vähän kuin toistensa tukena.
    Ajat ovat muuttuneet kuin elämäkin eri muotoineen ja mitä se kaikilta todellisuudessa vaatii,jotta jotenkin pysyisi ns.omillaan.

    Asutaan esim.eri paikkakunnilla tai vaikka hiukka lähempänäkin,niin lähes jokaisella on omat vaateensa suoriutua mm.lapsiperheet,vanhemmat pakosti työssä kuin myös voi olla keski-iälläkin omia terveyshuolia ymv.niin omien vanhuksien jokapäiväinen huolehtiminen käy jo liian ylivoimaiseksi.
    Mutta se ei tarkoita sitä ettei siinä ole mukana tavalla tai toisella.

    Kurjaa myös toisaalta että jos laitetaan asenteellisesti vastakkain,niin julkinen ja yksityiset kun pitäisi tunnustaa tosiseikat että jotenkin ”yhdistää” voimavarat tahtotiloineen vanhuksien/-sairaiden hyväksi,ettei he joutuisi ”pelinappuloiksi poliittisiin kädenvääntöihin” – kärsien loppuelämässään jojotteluista.

  2. Kunnallinen terveydenhuolto kuuluu kaikille, siksi maksamme veroja. Nämä korkkareiden ja kepuleiden tuomat maksulliset ”vaihtoehdot” on järjestään perzeeztä, ne on yhtiöitä joiden tehtävä on tuottaa rahaa omistajilleen, paskat hoidettavista.

  3. Jokainen vanhus on yksilö ja hyvää hoitoa ei voida yleisellä tasolla mitoittaa.
    Koko ajatus yksityistämisestä ei sovi eikä sovi terveydenhoitoonkaan.
    Hoidettavia ihmisiä ei voida irtisanoa eikä jättää heitteille kuten firmojen on tapana tehdä osalle työväkeään voiton maksimointi edellä.

  4. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dc287736-3116-46d0-b8ec-f12d7a52e5aa

    ”WC-rullan vaihto maksaa 15 euroa Esperin tytäryhtiön hoivakodissa – muistisairas vanhus pyyhki tarpeensa sanomalehteen”

    Kyllähän tuolla hinnalla rikastuu omistajat ja johtajat noissa firmoissa, siinä sitä valinnavapautta, pyyhitkö perseesi 15 egellä vai ilmaiseksi sanomalehteen…ja tämä kun on vielä totta, uskomatonta nyky Suomessa ….muistakaa ketä ette äänestä keväällä…kokkareet ja kepulit…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *