4 vastausta artikkeliin “Arkihuumoria”

  1. Naiset pitävät hiljaisista miehistä. He luulevat, että nämä kuuntelevat heitä . -Humbrey Bogart.

    Tätä seuraavaa kerrotaan totena. Ehkä se onkin. Kuvattiin elokuvaa ”Jättiläinen”, pääosissa Rock Hudson, Elisabeth Taylor, James Dean. Yleisöä oli satamäärin katsomassa filmauksen kuvausta, kun välipaussin aikana James Dean rupesi kuselle suuren yleisön edessä. Deanilla oli coolin pojan maine, mutta monien mielestä nuori mies meni nyt liian pitkälle. Jälkeenpäin Dean on kertonut syyn tempaukselleen: ”Jännitin pirusti näyttelemistä Elisabeth Taylorin kanssa. En osannut rentoutua sitten millään, että homma olisi luonnistunut. Suutuin itselleni ja päätin, että jos pystyn kusemaan satojen ihmisten edessä, pystyn myös näyttelemään yhden Taylorin kanssa. Pissatempun jälkeen se rupesikin luonnistumaan.”

  2. Mitä Sauli Niinistö sanoí Valko-Venäjän presidentille kun he kättelivät?

    ”Lukase nyt sitten, että päästään jatkamaan salin puolelle.”

    Miksi Tampereella on Sale mutta Helsingissä Alepa?

    Jotta valtiovieraat eivät eksyisi matkalla Mäntyniemeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *