Uni

Näin unta kuolleesta ystävästäni. Hänellä pyyhki tuonpuoleisessa hyvin ja oli onnellinen. Unessani asui talossa jossa oli pitkä pihakäytävä. Pyysi unessani minulta apua pihakäytävän kivettämisessä ja loppua unta en enää muista.

Niin, en ole kristitty hartaimmasta päästä, mutta en myöskään usko siihen että matkamme päättyy tähän lihalliseen maanpäälliseen elämään, vaan että matka jatkuu.

23 vastausta artikkeliin “Uni”

  1. Se on hyvä että ihminen näkee unia, siinä ikäänkuin ”tietokoneemme” purkaa itseään yön aikana.
    Se vaarallista olisi, jos unia ei näkisi.
    Minä näen usein unia jo kuolleista omaisistanikin, mutta en tiedä johtuuko se siitä, kun aika usein ovat kuitenkin ajatuksissa kun menneitä muistelee valveilla.

  2. Mielenkiintoisia ovat kokemukset joillainn ihmisillä, jotka ovat olleet ”kuolleita” mutta sitten heränneet: leijumista omna kehon yläpuolella ja muuallakin, kuolleiden omaisten tapaamista, tosin eräs lääkäri tapasi vielä eläviäkin. Voi olla jokin aivojen tuottama harha mutta mielenkiintoista olisi tietää onko joku ns. kuolleena ollessaan nähnyt sellaista, mitä ei voisi selittää harhalla? esimerkiksi jos pystyisi kuvailemaan mitä siellä elvytyshuoneessa tapahtui silloin kun itse makasi silmät kiinni vuoteella.

  3. Unethan voi jakaa kahteen ryhmään niiden sisällön mukaan.

    – Onneksi se olikin vaan unta.

    – Harmi kun se olikin vaan unta.

    Sitten vaan alaotsikoilla unen mukaan.

  4. Minä kun menneinä nuoruusvuosinani harrasstin yleisurheilua, niin usein tuli uniin juoksukilpailu, jossa olin kuin täi tervassa ja mihinkään en päässyt kun muut painelivat ohi.
    No, tutkimaanhan tätä sitten piti ryhtyä ja kun seuraavan kerran siitä unesta heräsin, jossa olin kuin täi tervassa niin havaitsin, että olin nukkunut jalat tiukasti koukussa.
    No, sitten oikein tarkoituksella nukkumaan mennessäni asetuin asentoon, jossa jalkani olivat suorassa ja kas kummaa, juoksukilpailusta kun unta näin, niin juoksu tapahtui kuin lentäen ilman ongelmia.
    Tämä on tosi unitarina..

  5. Minä olen taas lentänyt unissa omin siivin ihan vain hyppäämällä ilmaan.
    Sitten unessa minut on nostettu avaruusalukseen ja törkkineet siellä sisälmyksiäni ja laskenut takaisin maahan.
    Sitten ole sukeltanut unen avaruudessa pitkään putkeen valtavalla nopeudella, jonka toisessa päässä on äärimmäisen kirkas valo, painottomuus ja ihana maailma siirtyä vain ajatuksen voimin minne vaan.
    Onhan näitä, kun vain aina kirjaisi heti herättyään ylös.

  6. Viime yönä minulle kerrottiin unessa seuraava tarina:

    Kertojan koko perhekunta ja ohessa yksi serkkukin oli kuollut ketjurektiona saaden sydänkohtauksen.

    Kaikki alkoi siitä, kun kertoja oli lähtenyt pyöräretkelle. Kun kertojan veli oli kuullut tästä, oli hän lähtenyt polkemaan kovaa vauhtia kertojan perään tavoittaakseen hänet, mutta oli sydänvikaisena saanut pian kohtauksen ja kuollut.
    Isänsä hänet löysi tieltä saaden sydänkohtauksen ja kuoli. Perhe ja muuan serkku kotona ihmetteli, missä isä viipyi ja kukin yksi kerrallaan meni onnettomuuspaikalle saaden saman kohtalon.

    Kun kertoja tuli myöhään kotiin, hän ihmetteli, missä kaikki olivat. Siihen tuli naapuri, joka tiesi tehdä selkoa siitä, kuinka oli käynyt ja että kaikki oli viety ruumishuoneelle.
    Niinpä kertojakin järkyttyi omaistensa kuolemasta, sai sydänkohtauksen ja kuoli pois.

    ——–
    Tämän tarinan kertoi minulle nuorukainen pilven päältä käsin.

    ——-
    Erilaisia elämänkohtaloita saan kuullakseni öisin.

  7. Unissa on toinen todellisuus, elämän päättyessä jatkamme sitä unimaailmassa josta kaikki alkoi.

    1. :O Oletko Marko löytänyt jotain uutta elämääsi?
      Aiemmin olet ollut ehdottomasti uskomista vastaan, mutta edellinen osoittaa, että uskot ns. tuonpuoleiseen.

  8. Eipä tuolta tuonpuoleisesta kukaan ole tullut kertomaan; juttuja silloin tällöin saa kuulla kaikenlaisilta ennustajilta ja mystikoilta, vaan arkitotuus puuttuu.

    1. Mitä on ”tieteellinen fakta”?
      Ns. huipputiedehenkilö kertoo kuulleensa ääniä miljoonan valovuoden päästä. Se on niin kauan totta, kunnes toisin todistetaan!
      Nokialla Pitkässäniemessä on paljon ihmisiä, jotka ovat ja kuulevat ääniä milloin mistäkin, mutta he eivät olekaan huipputiedehenkilöitä, siis hoitoon!

  9. Minä uskon Raamatun sanomaan ja kun siihen uskoo niin ei tarvitse joka päivä fundeerata kuolemanjälkeistä aikaa.

  10. Kuoleman jälkeisistä kokemuksista on jopa itse lääkäreidenkin itse kokemiaan kertomuksia, jotka ovat kaikki saman suuntaisia ruumiista irtautumisineen jne.. Niille on todella vaikea saada laajaa tieteellistä näyttöä, koska tieteen eri haarat riitelevät selityksistä. Ne eivät ole mitattavia asioista.
    Lisäksi se on niin myyttinen kokonaisuus, että on varmaan ollut tarkoituskin, että se jää mystiikaksi.

    Mutta, miten selitätte tämän, että näin unta, omasta unestani ikään kuin tuplaunta oman uneni takana. Siinä edesmennyt isäni tuli ihka elävänä ottaen ihan konkreettisesti käsistäni kiinni ja sanoi, että minä tässä, koske vain niin uskot. Kosketin häntä siinähän Reska oli. Keskustelimme pitkään ja hän neuvoi minua. Sitten hän sanoi, että täytyy mennä, koska kohta joku narauttaa oven auki. Ja niin tapahtui. Heräsin ja nariseva ovi oli avattu.

  11. Vaarini kuoli 31- tai 32- vuotiaana kapinallisena v, 1918.

    Tuli sitten unessa jättämään jäähyväiset vaimolleen toivoen, että tämä kasvattaisi 3-lapsisen perheensä ei koston, vaan laillisuuden hengessä.

    Lapsista vanhin, Kustaa, oli kymmenvuotias. Isä-Kustaa puhutteli unessa myös häntä. Kertoi mm., että myös hän oli kuoleva väkivaltaisesti saman ikäisenä kuin hän.
    Kustaa kuoli 31-vuotiaana Tolvajärven matkailumajan valtauksessa monen muun kuhmalahtelaisen tavoin v, 1918.
    Kustaalta jäi leskeksi pohjois-karjalainen Siiri, jonka unennäkö-juttuja olen sattumalta tullut muutamasta lehdestä tullut lukeneeksi.

  12. Kummitustarinat ovat ihan oma lukunsa ja liittyvät useimmiten väkivaltaisiin kuolemiin.

    Hauhon kirkkoherran tarinassa jokin näytti aina tarttuvan hevosen suitsiin pysäyttävän tämän kirkkoherran ajaessa punaisten hautapaikan ohi. Kun pappi oli siunannut vainajat, ilmiö loppui.

    Lapissa oli metsäkämppä täydenpuoleinen. Tulokas valitsi paikan lattialta nukkuakseen. Muut varottivat, että älä siihen. Se on erään edesmenneen paikka. Muutaman herätyksen jälkeen oli pakko siirtyä.

    Tuleva isäukkoni kuljeskeli Lapissa töitä etsien. Meni yhteen kämppään yöksi. Aina joku tuli nyhkimään hereille. Äänikin kuului: ”Ei Lapin neito mikään muumio ole.”
    Aina heräteltiin. Sitten kämpän ovi ei enää pysynyt kiinni, vaikka narulla jomppasi. Isä kiersi kämpänkin, mutta ketään ei näkynyt. Pakko oli etsiä lämpöisempi paikka. Isä menikin kylillä erääseen saunaan ja lähti kiittämättä aamulla jatkamaan matkaa. Pysähtyi sitten tien penkan taa syömään eväitään. Pian tuli mäkeä ylös pari neitsykäistä pyöriä taluttaen. Toinen sanoi toiselle, että ei saanut yöllä nukutuksi, kun iso ruma mies oli mennyt yöllä saunaan. Iskä hekotteli salaa penkan suojassa.

    Myöhemmin isä huomasi Apu-lehdestä jutun. Kaksi reportteria oli tehnyt tutkimusmatkan mainittuun kämppään. Esineitä oli siirtynyt itsekseen ja sillee.

  13. Taas viime yönä sain esimerkin elävästä elämästä:

    Istuin baarissa. Viereisessä pöydässä tapasi vuosien jälkeen kaksi ystävystä.
    Toinen kysyi toiselta, että onko lapsia siunaantunut. Toinen vastasi vähän apeana, ettei ollut. Toisella oli muutama ja kertoi tarinansa:
    ”Menin kerran Kangasniemen Kiimajärvelle erotiikkamessuille. Siellä oli nainen, joka esitelmöi naisen naisen sukuelimistä. Otti esiin lasisen emättimen ja esitti, miten seksuaalinen nautinto syntyy. Otti esille rupisen kondomin, puhalsi siihen ilmaa, työnsi sen emättimen perukalle ja alkoi hinkata selostuksen ohessa.
    Päätin kokeilla asiaa luonnossa ja ostin paketin kortsuja. Yksi Raija lupautui opintojen ohjaajaksi.
    Niinpä päästyäni tilanteeseen otin kortsun, puhalsin siihen ilmaa ja työnsin sen sinne mihin pitikin, mutta sitten tuli vaikeuksia, kun yritin työntää potentiaalisen siitosvälineeni siihen kortsuun, kun Raijakin kikatti ja hytkyi koko ajan. Kai siinä varttitunti meni, mutta sitten ajattelin, että kohta naapurit rupeavat koputtelemaan ja niinpä yritin ilman kondomia ja se onnistui paremmin.
    Jälkeen päin kuulin puhuttavan, että kerrostaloon olisi muuttanut joku naisten naurattaja.
    Kaksosethan siitä sitten tuli, mutta kaksosia ei ole sen jälkeen tullutkaan. Kerran tuli kolmoset.
    Kyllä minä nykyäänkin vielä Raijaa naurattelen.”

    Kuultuani oleellisen lähdin baarista ja jatkoin matkaa. Siihen sitten heräsin.

    1. Melkoinen uni.

      Minä taas näin kerran unta että olin baarissa josta ei päässyt ulos. Kalja maistui väljähtyneeltä ja muut asiakkaat tylsämielisiä ja leipääntyneitä.

  14. Omakohtaisesti kokemiani unia en muista herättyäni. Edellä olevan tyyppiset kertomusunet muistan vähän pidempään.

Vastaa käyttäjälle Timo Lennart Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *