JOS JA KUN VIHAATTE PERUSSUOMALAISUUTTA, NIIN SAMALLA VIHAATTE ITSEÄNNE.

En sitten tiedä, mutta itse en kyllä jaksa ymmärtää, miksi meitä perussuomalaisia niin hyljeksitään ja suorastaan vihataan muiden puolueiden, valtamedian, sekä suuren yleisön toimesta.

Kun ohjelmassamme ja puolueen yhdeksi perusarvoksi on kiveen hakattuna teksti, että suomen ja suomalaisten  puolustaminen kaikissa olosuhteissa, niin sodan kuin rauhankin aikana on puolueen päätehtävä, niin tämänhän kuvittelisi olevan kaikille puolueille yhteinen tavoite ja päämäärä.     Mutta kuten kaikki vähänkin asioita seuraavat  näkevät, niin muilla puolueilla se isänmaallisuus ilmeneen vain juhlapuheiden tasolla ja on paremmin sääntö kuin poikkeus, että muut puolueet pakenevat vastuuta moniselitteisten kansainvälisten pykälien ja momenttien suojaan, EU.n nippeli-diregtiiveistä puhumattakaan.

Sitten tämä rasisti kortti, joka ilmenee maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyvissä kysymyksissä ja eihän perussuomalaiset vastusta maahanmuuttoa, jos sen katsotaan toimivan yhteiskuntamme kaikkinaisen turvallisuuden, vakauden ja taloudellis/ historiallis/ kulttuurisena jatkumona.     Eihän siitä mitään tule, että tänne haalitaan valtavat määrät ihmisiä alueilta, jossa äidinmaidossa on imetty vihaamaan ja jopa tappamaan kaikki vääräuskoiset Allahin ja koraanin nimeen.  Karmeita esimerkkejä tästä on pitkin Eurooppaa ja Ruotsi hyvä esimerkki siitä, kun maa menettää oman identtinsä suvaitsevaisuuden hirttoköyteen.   Sitten on tämä kehitysapu mihin se on johtanut.  50 vuotta on suomikin ajanut kymmeniä, satoja miljardeja kankkulan kaivoon ja vain pieni hitunen avustuksista menee ja kohdistuu sinne minne on luvattukin, mutta 99% päätyy heimopäälliköiden, klaanien, jihadistien, huumekauppiaiden aseostoihin ja ylelliseen elämään.

Jatkuvasti kuulee sanottavan, että perussuomalaiset pelkäävät kaikkea uutta ja vierasta, mutta se ei pidä paikkaansa, me pelkäämme vain kodin ja isänmaanuskon hukkuvan muualle/muulle kumartamiseen ja suomelle ja suomalaisille pyllistämiseen.      Paremminkin voimme sanoa, että muut pelkäävät perussuomalaisia, kun heidän omat poliittiset ihanteensa arvopohjineen on kokemassa pankrotin ja perussuomalaisten ennustukset nykymenon jatkuessa tietää suomalaisuuden vääjäämätöntä tuhoa.

Me perussuomalaiset syömme rautaa ja paskannamme kettinkiä ja suomalaista ei erota toisesta suomalaisesta muu kun kuolema ja……….poliisi.

 

31 vastausta artikkeliin “JOS JA KUN VIHAATTE PERUSSUOMALAISUUTTA, NIIN SAMALLA VIHAATTE ITSEÄNNE.”

  1. Arvi, harva nyt perussuomalaisia vihaa, en minä ainakaan minä, vaikka luulisi. Perussuomaisuus sen sijaan enemmänkin säälittää ja naurattaa. Tuo puolueen nimikin ja, kuten kaikkia yhdenasianliikkeitä ja kaiken vastustajia ja, mitä milloinkin, kunhan vain möly kuuluu kauas kuten nyt taas tämä uusintashow al holista.
    Sisarpuolueetkin Euroopassa kuihtuvat mahdottomuuteensa.

    PS on näitä tuli ja meni- liikkeitä niin kuin julkisuusratsastaja Harkimokin.
    Show-paini voisi olla persujen kansallisurheilulaji.

  2. Eikös se poliitikkojen marssijärjestys mene; oma etu, puolueen etu … neljän vuoden välein sitten äänestäjäkin. Pätenee noin yleensä, lähes jokaiseen puolueeseen.
    Kunnallispolitiikka sitten hieman eri.

  3. Perussuomalaiset juhlistavat tänä kesänä puoluettaan, joka täyttää 25v,
    Puolue on nyt voimakkampi kuin koskaan.
    Historiaan en nyt sen kummemmin kajoa ja Vennamot ja Soinit olivat oman aikansa lapsia, mutta jos heidän politiikkaansa haluaa paluuta puolueeseen, niin sen jälkeen perussuomalaiset olisivat vain hukkuvan ääni korvessa.
    Mutta kun puolue ei kuihtunut Soinilaisten ulosmarssiin, niin ei se kuihdu eikä kaadu heihin kohdistuvasta vihasta huolimatta, päin vastoin.
    Perussuomalaiset toimivat vain edustuksellisen demokratiamme suomin mahdollisuuksin ja pykälin ja meidän arvoihimme ei sovi ajaa asiaamme yhteiskuntarauhaa ja julkista esivaltaa kivittäen ja yhteistä omaisuutta tuhoten.
    Onneksi olkoon perussuomalaiset 25 vuotis- päivänne johdosta ja tälläkin hetkellä ainakin yli 500000 suomalaista kiittää, että on sentään yksi puolue eduskunnassa, joka on vaihtoehto isänmaavastaisille voimille ja toiminnalle.
    Varmasti kaikki muutkin puolueet sanovat olevansa isänmaan asialla, mutta juhlapuheilla eikä sirkushuveilla herran huonetta rakenneta ja ainoa mikä nykyään kasvattaa asiakaskuntaansa nykypolitiikan johdosta on Hurstin valinta.

  4. Viha on liian vahva tunne, niin Perussuomalaista, kuin mitän muutakaan puoluetta kohtaan. Politiikka on aina vaan politiikkaa, eikä siinä ole mitään tekemistä vihan kanssa. Kyllä elämä on yksinkertaistamista, jos asioita yritetään ratkoa vihan kanssa.

        1. Jos käyttää perustuslain suomaa sananvapauttaan suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta vastaan ja kritisoi heidän yhden totuuden politiikkaansa, se rinnastetaan vihapuheeksi.
          Kansalaiset ovat suvaitsevaisten giljotiinin pelossa lähteneet itsesensuuri linjalle ja se on pahinta mitä sananvapauden puolustamiseksi voi tehdä.

  5. Kansallisvaltiovihamielisyyskin voi ilmetä ilman vihatunteen kokemista. Vihamielinen teko on tällöin kansallisvaltion vahingoittamista, vaikka se teko tapahtuisi vain typeryydestä tai vain oman edun tavoittelusta.

    Yrityksiäkin vallataan ”vihamielisin” aikein, vaikka olisi kyse vain ahneudesta.

    Suomi on ollut valtakuntien vertailuissa valtakuntien valio. Valtakunnat ovat organisaatioita. Organisaatioita heikentävät toimet ovat ”vihamielisiä” tekoja organisaatiota vastaan.

    Eurottaminen vastoin taloustieteen nobelistien varoituksia oli vihamielinen teko Suomea kohtaan. Eurottajat saattoivat olla ”vihamielisen” tahon kuten kansainvälisen suurkapitaalin agentteja.

    Bolshevistinen väkivaltainen sosialidemokratian haara pyrki yhdyttämään Suomen bolsheviikkikoplaan idässä. Se oli suomivihamielinen teko ja suunnattu yhteiskuntaorganisaatiotamme vastaan. Bolsheviikkisodassa kuoli moni mukaan pakotettu suomiystävällinen mensheviikki-sosialidemokraattikin.

    Isisjärjestö on äärirasistinen, mikäli järjestelmällistä murhaamista voi äärimmäidenä pitää.

    Nykyhallitus suosii siis äärirasisteja. Puolueiden puheet rasisminvastaisuudesta ovat siis olleet täyttä höpöhöpöä. Freudentalistipuolueesta tiesimme tämän ennestäänkin.

    Nykyinen hallitus on siis vihamielinen organisastiotamme kohtaan ja heikentää hyvinvointivaltiomme perustaa tekaistuin syin.

    Sähköautointokin on autotehtaiden propakandaa. Autojen käyttöiän lyhentäminen kuluttaa luontoa liikaa.
    Vihreitten toiminta on sekä suomivihamielistä että luontovihamielistä, koska se karkoittaa vähäpäästöistä tuotantoamme natsikiinaan.

    Arvopohja-Ana kokosi taakseen aika saatanallisen kokoonpanon. Ja mahdollisuuden siihen antoi Orpo, kun ei eduskuntaryhmien neuvottelussa vaalien jälkeen yrittänyt saada Suomeen täysipäistä hallitustunnustelijaa.

  6. Finnland, Finnland über alles-asenne ei sytytä.

    Puolueen nimikin on banaali.

  7. Näitä Viljon tapaisia (?) omaan maaliin potkijoita löytyy ”kansan” edustajista kuin myös mepeistä, niin oikealta kuin vasemmaltakin. Suomen kansaa he eivät edusta vaan kusevat äänestäjiään saappaaseen. Niin saattaa kyllä moni äänestäjäkin tehdä, eli kusta omaan saappaaseensa.

  8. Eelluulle emme voi mitään se näyttää mebevän euroineen päin petsettä. PS olisi voinut unionin pelastaa, jos perussuomalaisia olisi kuultu. Ei kuultu, joten unioni on tuhoon tuomittu. Britit älysivät ja lähtivät.

    Me liityimme unioniin ja euroon perustuslakia rikkoen. Maanpetokselliset ainekset junailivat uuteen perustuslakiin maininnan, että Suomi on Euroopan Unionin jäsen, joten emme voi ”pelastautua palavasta talosta” muuten kuin taas rikkomalla perustuslakia.

    Euron rinnalle voimme ottaa markan maamme sisäiseen käyttöön, ellei eu-tuomioistuin hyökkää kimppuumme.

    Hävittäjiä tarvitsemme siltä varalta, että liittovaltiofanaatikot lähettävät valtausjoukkoja Helsinkiin.

  9. Jos puolueet niin oikealta kuin vasemmaltakin sanovat ennen vaaleja, että perussuomalaisten kanssa ei politiikkaa tehdä, olipa vaalitulos minkäainen hyvänsä, niin kyllä tämä jo menee aika tavalla lähelle vihapuhetta ja demokratian halventamista, sekä äänestäjien tahdon häpäisemistä.
    Minusta sekin oli jo jonkinasteinen vihanosoitus perussuomalaisia kohtaan, kun istumajärjestystä muokattiin ruotsalaisten vaatimuksesta täysin mielivaltaisesti.
    Mielenkiintoista on seurata kolmen vuoden kuluttua, kun perussuomalaiset nousevat suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa, niin minkälaiset ovat silloin arvopohjaselitykset, että suurimmasta puolueesta ei enään vanhan käytännön mukaan tulekkaan pääministeri puoluetta.
    Ja jos tämänkään näytelmän jälkeen joku ei yhteiskunnassamme näe persuvihaa muiden puolueiden taholta, niin silloin on kyllä sokea ja kuuro sille, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu.

  10. Kaikkia kokoomuslaisia ei Orpon linja miellytä. Orpo mokasi mahdollisuutensa hallituksen muodostamiseen heti vaalin jälkeen hyväksymällä pohjattoman Arvopohjan pykäämään tätä epäisänmaallista ja äärirasismia suosivaa hanttapulistoa.

  11. Tosiaan Mage, Orpokin saattaisi olla nyt pääministeri, ellei hänen päätänsä olisi viherhumppa sekoittanut totaalisesti ja nyt joutuukin olemaan vain seinä -ruusuna ja voi sanoa kuin entinen likka, että vierestä vietiin.

  12. Tiedän ihmisiä jotka vihaavat persuja. Tiedän heitä, jotka pelkäävät persuja.

    Mutta tiedän monia jotka näkevät heissä monta puolta.

    Vaan ne jotka pelkäävät tai vihaavat – se vaatii kaksi. Persuilta on tullut hirveitä ulostuloja, hyökkääviä, räikeitä, vihaisia, uhkaavia, aivan säädyttömiä. Ei se ole ihme että joku pelkää tai vihaa. Ei todellakaan ihme.

    Ei, persut ei ole ainoa puolue jota ym. ilmiö koskee, mutta siinä persut ja vasemmisto ovat kuin kaksi marjaa: kummassakaan ei koskaan ole mitään vikaa omasta mielestään.

    1. Perussuomalaisilla on vasemmistoon nähden sellainen perustavaa laatua oleva ero, että perussuomalaiset eivät lähde kovista puheistaan huolimatta hakemaan oikeutustaan oman käden oikeudella.
      Kokoomus taas näyttäytyy perussuomalaisiin nähden hurskauden ylijumalana. Orpokin tuntee suurta sympatiaa vihervasemmistolaisen hallituksen suuntaan ja pelkää kuin ruttoa, ettei vaan joudu vihervasemmistolaiseen Giljotiiniin, olemalla jossakin asiassa persujen linjoilla.
      Orpo ja kokoomus pyyhkivät yli 500000 äänestäjän mielipiteillä perseensä, kun horisevat perussuomalaisten arvojen olevan heidän moraalilleen ylikäymättömiä. Moraali on kokoomukselle tuntematon käsite ja heille mikään ei ole pyhää, kunhan oma vatsa on täysi.

  13. Niin, että tällai—Sivistynyttä, vai?

    **************************************************************************************
    https://www.pirkanblogit.fi/2019/juhani-karjalainen/mita-tapahtui-kun-persut-tulivat-tampereelle-enta-kun-lahtevat/

    29.6.2019

    Mutta odotettavissa on, että Pispalan musakourat kivittävät joka persun ulos Pispalan Pulterista. Valitettavaa on, että Tampereen älykkyysosamäärä romahti persujen saavuttua kaupunkiin tilapäisestikin.
    .
    Mutta tärkeintä oli, että Halla-aho poistui Suomen Sisusta, sillä muutoin hän ei uskaltaisi tulla kotikulmilleen Peltolammille- Tampereen köyhimmälle alueelle. Kun persut lähtevät Tampereen älykkyysosamäärä nousee, jos vielä Hallakin jää pariksi päiväksi kotikulmilleen. Viisaus Tampereella nousee lopuksi Hallankin poistuttua entisille katukulmilleni Eiraan, Hallan naapuriin.

  14. https://www.pirkanblogit.fi/2019/juhani-karjalainen/mita-tapahtui-kun-persut-tulivat-tampereelle-enta-kun-lahtevat/
    *
    Jutussa ei ole mitään asiallista asiaa. Siinä ei tuoda esille mitään, missä Perussuomalaiset olisivat väärässä tai oikeassa. Sepustus on pelkkää typerää herjaa.

    *************************************************************************************
    Pöljän herjaa :”Tampereen älykkyysosamäärä romahti persujen saavuttua kaupunkiin tilapäisestikin.”

    Voidaan olla täysin varmoja, että Jussi Halla-aho on monin verroin älykkäämpi kuin yllä olevan herjan kirjoittaja.

  15. Pakanjauhantasi kertoo sinusta enemmän kuin sun hatusta vedetyt Urvallit

  16. Tässäkin blogissa pääsit näyttämään käsityskykysi vähäisyyttä.

    ******************************************************************************
    Heikki Karjalainen
    2.6.2020 06:38
    … eli koronahelvetin jälkeen toivot trumppimaista tulihelvettiä Suomeen puolueesi kannatuksen kasvattamiseksi ?
    *
    arvi.
    2.6.2020 09:05
    Kukas tässä mitään toivomusta on esittänyt saatana ja yritä nyt joskus nähdä muutakin kuin persu sitä ja persu tätä.

    1. Toivottavasti pysyn junttina, enkä vajoa sivistyksessäni niin alas, mitä HK teksteillään edustaa PS.ää kohtaan.

      1. Täytyy lopettaa, kun siitä ei ole enää uhkaa mihinkään,ei hallitukseenkaan. Antaa moisen kärvistellä itse keitetyssä liemessään. Ota Arvi iisisti,ei tähän maailma ainakaan kaadu.

        1. Ei uhkaa mihinkään, vaan aidanseipäästäkin löytyy aina ”persu”…

        2. Tämä on vähän sillä tavalla hassu kommentti, että siihen kuin myös toistuvaan ”en kommentoi nimimerkkejä” liittyy vahva olettamus siitä, että omilla ulostuloillaan ohjaa keskustelua ja jopa yksittäisen puoleen kannatusta.

  17. Iltalehden mukaan (29.2. 2020) ruotsidemokraatit ovat nousseet Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Puolueen kannatus on mittausten mukaan 23,4 prosenttia.
    Siitä huolimatta muut puolueet eivät halua tehdä yhteistyötä laillisesti ja demokraattisesti valittujen ruotsidemokraatien kanssa. He kun ovat kuulemma rasisteja. Tyhmä kysymys: miten kansanedustaja, joka vastustaa holtitonta maahanmuuttoa, joka ei ole sen enempää kanta-asukkaiden kuin maahantulijoidenkaan etu, toimii jotenkin väärin? Mitä vikaa on realismissa, joka käsittää niin holtittoman maahanmuuton kuin myös utopistisen ilmastonmuutoksen, hulluuden nimeltä sukupuolineutraalius ja kaikki muut yli hilserajan menevät asiat?
    Onko siinä liikaa realismia? Haluaako suuri osa ihmisistä uskoa ennemmin utopiaan kuin tosiasioihin? Onko Frankfurtin koulukunta tehnyt työnsä liian hyvin?

    Enpä totisesti tiedä. Suomi menee ennakoimattomalla viiveellä Ruotsin perässä niin hyvässä kuin huonossakin. Esim. punavihreitä edustava historioitsija Oula Silvennoinen on sitä mieltä, etttä muut puolueet eivät saisi tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. – Ja sitten samaan syssyyn huudetaan, että Unkari ja Puola ovat ajautumassa fasismiin, kun kyseiset maat yrittävät ”hiki hatussa” purkaa yhteiskuntiinsa pesiytyneen marxismin haitallisia vaikutuksia. Esimerkiksi Unkari on lakkauttanut valtiorahoitteisen sukupuolen tutkimuksen opetuksen, koska se ei ole maan johdon mielestä tiedettä (pohjoismaista Norja on tehnyt samoin, mikä kertoo siitä että Norjassa realismi on haastamassa utopian) vaan miesvihamielinen ideologia. Tämä näin päällimmäisenä.

    Kansallismielisille puolueille kautta Euroopan on ollut ns. sosiaalinen tilaus. Suomi ei ole ollut tässä asiassa poikkeus. Timo Soini teki virheen lähtiessään Juha Sipilän hallitukseen. Toki kansa odottaa puolueilta myös vastuunkantoa, mutta Soini perääntyi liikaa niin maahanmuuttoasioissa kuin myös EU-asioissa. Se ei vain toimi, joten puolueen hajaannus oli väistämätöntä (jos on kaikille mieliksi, ei ole kenellekään mieliksi). Oliko hillopurkilla olo yksinkertaisesti liian houkuttelevaa vai eikö vanha sotaratsu Soini pystynyt hallitsemaan tilannetta? En tiedä. Sivujuonteena sanoisin, että uskonto ja politiikka pitää pitää tiukasti erillään (uskon itse Luojaa, Jumalaan, millä nimellä vain, mutta silti). Minusta Soini toi vähän liikaa uskonnollista näkemystään esille, samoin myös pääministeri Juha Sipilä. Kaiken huippu oli kun Sipilä lupasi Kempeleen asuntonsa pakolaisten käyttöön. On puhuttu, että aloite tuli Sipilän vaimolta, mutta oli miten oli, Sipilä teki suuren virheen.
    Tekona asia oli pieni mutta merkitykseltään valtavan suuri. Kristillinen kohteliaisuus tappaa.

    Ajat ovat muuttuneet paljon sitten Vennamon päivien. Jussi Halla-aho on ottanut puolueen johtajana oikean linjan (samoin kuin pääsääntoisesti muutkin Euroopan kansallismieliset puolueet). Se mitä on luvattu, siitä pidetään kiinni, vaikka hintana olisi sama mitä ruotsidemokraatit ovat saaneet osakseen.

    Jk. Lapsuudenkodin perua olin ennen keskustapuolueen jäsen. Noin neljäänkymmeneen vuoteen en ole ollut minkään puolueen jäsen eikä minulla muutenkaan ole eikä ole ollut poliittisia intohimoja. Vuonna 2009 kuitenkin katsoin ikkunaan ja näin siellä oikeistoliberaalin, joka joutuu tarkistamaan näkemyksiään konservatiiviseen suuntaan. Siitä lähtien olen kannattanut perusuomalaisia ja näillä näkymin tulen kannattamaan myös jatkossa.

  18. Koulussa (kansakoulu) opin välitunnilla enemmän yhteiskuntaoppia (kuin myös muutakin) kuin varsinaisilla oppitunneilla. Yhtenä päivänä kun tulin koulusta, kysyin iso-isältäni (joka oli myös kasvatusisäni), että mikä on punikki ja lahtari? Äiji sanoi, että ne ovat punakapinan aikaisia haukkumasanoja.
    Kyseiset sanat olivat opettajien taholta kiellettyjä, mutta niitä kuitenkin silloin 1950 luvullla välitunneilla esiintyi (meitä oli noin sata oppilasta koulussa, joten valvonta välitunneilla oli opettajien taholta laimeasti sanoen vaikeaa).
    Vähän myöhemmin, kun itse sain kuulla olevani lahtari ja haukuin naapurin pojan kanssa vastapuolta punikeiksi, sain tuta, että meitä ”lahtareita” oli surkean vähän, mutta ehkä laatu korvasi määrän, heh-heh!

    Vappuna kylältä päin tuli kauhean pitkä letka marssijoita, jotka lauloivat kansainvälistä ja kantoivat banderolleja, joissa tiivistetysti sanottiin ”porvarit eessämme kauhistelee”. Halusimme naapurin pojan kanssa mennä ulos ilkkumaan marssijoita, mutta meitä kiellettiin ankarasti, joten jätimme menemättä. Meitin kohdalla letka kääntyi takaisin. He olivat näyttäneet ”voimansa” ”porvareille”, meitin äijälle, joka oli talvisodan veteraani ja naapurin isännälle, joka oli talvi-ja jatkosodan veteraani ja joka oli toiminut myös peräti suojeluskunnassa (myös marssijoiden joukossa oli paljon sotaveteraaneja, jostain syystä kylässämme ei ollut ns. käpykaartilaisia. Kylämme miehet olivat menneet niin talvi- kuin jatkosotaan puoluekantaan katsomatta).
    Näkösän päässä asui perheensä kanssa kylän kaiketi ainoa demari, joka oli ollut viisi vuotta ”valtion palveluksessa” (talvi-ja jatkosota) ja joka vappumarssin aikana poltteli ikkunapielessä piippua ja murahti häneen päin käännetyille banderoille ”Ketä minä olen muka riistänyt? Kylän köyhimpiä miehiä, jonka paras nuoruus meni sotatantereella”.

    Sitten isompana, kun tulin koulusta, sanoin:”Äiji hoi, mie en ymmärrä tuota kommunismia. Eihän täällä ole tehtaanpatruunoita eikä sellaisia vallasherroja, jotka sortavat työtätekeviä. Kaikkien pitää elää kättensä töillä, ja sitä paitsi noilla kommunisteilla on enemmän maita ja mantuja kuin meillä ”porvareilla” (en tietenkään näillä sanoilla, mutta sitä tarkoittaen).
    Äiji naurahti, viittasi ikkunaan ja sanoi: ” Ymmärrät sitten kun olet isompi ja vanhempi. Tuonne Kivijärven vuomalle minun sosialismini jäi. Lähdin hiihtämällä kyläilemään Kivijärven taloihin, kun vastaan tuli kaksi tuttua miestä ja panivat minut pyssynpiipun eteen. Päätin silloin, että jos pyssyjen kanssa pitää ruveta uhkailemaan, saatte sosialisminne pitää.

    Äijin kuoileman jälkeen sain tietää, että hän oli nuorempana ollut enonsa vaikutuksesta kallellaan sosialismiin päin. Ilmeisesti jossain kokouksessa nuori Johannes oli esittänyt poikkeavia mielipiteitä, josta välikohtaus Kivijärven vuomalla johtui. Kuten tiedetään, Marxin oppi on huono sietämään poikkeavia mielipiteitä.

    Edellä kuvatun perusteella olen saanut jo nuorena varsin hyvän immuniteetin kommunismin kuin myös yleensä politiikan vaikutteille. Nuorempana suorastaan inhosin politiikkaa. Vanhempana sitten ymmärtelin, että ilman järjestystä ja organisoitunutta hallintoa maailmassa vallitsee viidakon laki, vahvemman laki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *