Kari Enqvist velasta ja velanotosta

https://yle.fi/uutiset/3-11613064

Yritykselle velka on vipu, jolla se voi kammeta itsensä yhä suurempiin voittoihin. Tekemällä korkoa korolle.

Oy Suomi Ab on myös eräänlainen yritys. Sen ei tarvitse koskaan maksaa kokonaisvelkaa pois, sillä yrityksen odotettu elinikä on ääretön. Vanhaa velkaa kuitataan uudella velalla. Sama pätee yhtiöihin.

Tällä hetkellä uusi velka on käytännössä ilmaista. Kun EU on nyt antanut ymmärtää tästä eteenpäin toimivansa kriisiajan takalautana, tilanne tullee pysymään samana hyvin pitkään.

Valtionvelalla säikyttely on halpaa populismia. Pelottelun ja syyllistämisen sijaan kansalaisia tulisi kehottaa pitämään pää kylmänä ja treenaamaan prosenttilaskua.

18 vastausta artikkeliin “Kari Enqvist velasta ja velanotosta”

  1. Ymmärrän, että suomi ottaa valkaa omiin tarkoituksiinsa, mutta sitä en kyllä ymmärrä, että otetaan velkaa muiden kansantaloutta pönkittämään.

  2. Niin se niiku kuuluu EUn jäsenenä autella muita tarvittaessa ja voi jopa saada itsekin apua. vaan mitäs sanookaan Enqvist em. jutussa=

    Oleellisin kysymys ei olekaan velka vaan se, mitä sillä tehdään.

    Oletetaan siis, että kuningas EU antaa minulle kolme rahaa. Otan vaarin Raamatusta. En kääri niitä liinaan. En tuhlaa niitä mallasjuomiin vaan sijoitan ne.

    Sanokaamme esimerkin vuoksi, että saan viiden prosentin vuotuisen koron.

    Voin laskea, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun minun pitää maksaa EUlle seitsemän rahaa, kolme rahaani on muuttunut kolmeksitoista. Olen siis tehnyt puhdasta voittoa kuusi rahaa.

    Olipas hyvä diili! huudahdan iloisena.

      1. Pöhköjähän finnet ovat ottaessaan lainaa muitten unionin maitten tukemiseksi, ottakoot lainaa iha ite.

        Onhan velkaantumiselle pantu pientä rajaa, mutta kyllähän ne rajatkin voidaan pieraista ulkoavaruuteen muitten yhteisvaluutan sovittujen sääntöjen perässä.

    1. Ihan pieni ajatusvirhe, Eu ei anna Suomelle latiakaan, ei niin sentin senttiä.

  3. Kaikki itsensä ylentäjät ovat oikeassa – muut ovat väärässä

    ***************************************************************************************************

    Pelastusarmeija Helsingin osasto
    4,4 (105) · Kirkko
    Castréninkatu 24-26 · 09 68123017
    *
    Hurstin Valinta
    4,5 (56) · Hyväntekeväisyysjärjestö
    Helsinginkatu 19
    Suljettu ⋅ Avataan ke 9.30
    ”Hyvää ruokaa keskiviikkona ja perjantaina.”
    *
    Malmin Saalem Lähetys Ry
    4,2 (71) · Seurakunta
    Malmin asematie 3 · 09 3853278
    *

    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006656081.html

    AL: Ruokajono on venynyt jo hätkähdyttävän pituiseksi Tampereella – tältä näyttää kaupungin keskustassa

  4. Tuohon ei rahasta ole mitään puutetta valtiovallalla. Ei ole ollut kymmeniin vuosiin. Oli hallituksessa sitten poroporvari tahi vasemmistolainen. Vaan ei kiinnosta niiku.

  5. Ei kannata vedota yleensä mihinkään , että tuokin peevelin menoerä jne. Näiden asioitten hoitamiseen on ollut sata vuotta aikaa. Mikä puuttuu? Rahako? Ei kun poliittinen tahto. Jos tuota tahtoa olisi , maassamme ei esim. olisi yhtään asunnotonta.

  6. Maa voi ottaa lainaa maksaakseen vanhaa lainaa ja tämä toimii juri niin kauan kuin maalle löytyy lainan antajia, mutta asia voi olla myös niin, että niitä lainanantajia ei löydy, kysykää vaikka Aho / Viinanen kaksikolta, etä onkohan tämä vasemmistopopulismin ( velkoja ei tarvi maksaa takaisin) kukkanen ihan niin yksikoisesti totta.

    Saattaa muutoin aika moni ekonomistikin olla asiasta eri mieltä, mutta ne ovat varmasti kaikki myös ”Eräät ovat väärässä, arvatkaa ….?”

  7. Kaikki länsimaat ovat samassa velkavaunussa. Jos jotain tapahtuu, emme ole yksin heikommillamme, vaan ehkä velkavankkureiden ruoskan päässä.
    Millään Viinasen- Ahon opeilla ei ole nyt merkitystä eikä populistien pelottelulla.

    1. Faktat ovat faktoja, populismi taasen vaikuttaa uppoavan yllätävänkin suotuisaan maaperään.

  8. Vai että lainaa? EU antaa Suomelle jos ja kunon Suomella asiat huonosti. Eli antaa nuo muut EU jäsenmaat. Suomi ei koskaan jää vaille lainaa ja EU pelastaa jäsenmaansa.

    1. Nii juu, olihan Neuvostoliittokin ikuinen, siitähän on väitöskirjakin olemassa.

      1. Neuvostoliiton olemisen oletus oli välttämättömyys. Muuten Hoopoakatemia olisi kieltäytynyt käsittelemästä väitöstä. Huolimatta Neuvostoliiton pääsystä tuonpuoleiseen, niin ulkopolitiikan linja on suunnilleen ennallaan presidenttitasolla.

        Nyt ei saa siunausta, jos ennustaa eeuun olevan pötköllään vuoden päästä. Mutta yritetään säilyttää suhteen etelään yhtä hyvinä kuin Hitlerin Saksaan, jos vaikka Putinin seuraaja olisi Zhirinovskin miehiä.

        Jaa niin, Saksallahan ei ole pyssyjä. Täytyy turvautua muihin tahoihin, vaikka ruotsalaisiin. Niillä taitaa jo olla pari komppaniaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *