” Itsepäisesti sinnittelee paitsi maallikoiden myös kansainvälisen politiikan kom- mentoijienkin piirissä käsitys, että kansallisten etujen ajaminen ja koko etukäsite on jotakin lähtökohtaisesti pahaa, ja että edut ja niiden ajaminen olisivat sovitta- matto- massa ristiriidassa yhteistyön harjoittamisen kanssa. Kuten myös sääntö- pohjaisen kansainvälisen järjestyksen kanssa. Siitä ei kuitenkaan mihinkään päästä, että etuja on ja niitä ajetaan; edut kuitenkin voivat olla yhteisiäkin ja vaikkeivat olisikaan, niitä voidaan sovittaa yhteen. ”

KK: ” ”Statsräson” voi kyllä olla hirveä asia, kuten Paasikivi sanoi. Alkuperäisen ranskankielisen termin ”raison d’état” merkityssisältö onkin itse asiassa hieman erilainen kuin ”etu” (englanniksi interest, ranskaksi intérêt). Siinä on oikeastaan kyse valtion toiminnan syistä, motiiveista, jotka asetetaan kaiken, myös yksilöä ja valtiota alempia yhteisöjä sitovien normien ja pidäkkeiden yläpuolelle. Niinpä kan- sallisten etujen ajaminen tässä merkityksessä on tarkoittanut häikäilemättömän voimapolitiikan harjoittamista ja oikeuttamista ”valtionedun” nimissä. ”

RK: Tämä ”valtiojärki”, jonka tarkoitus on lain ja ”järjen” yhteensovittaminen val- tiojaossa ja valtioidenvälisissä järjestelyissä, on vähän eri asia kuin ”valtio(lline)n etu”, mutta näitäkin, kuten ”legiiimejä turvallisuusetuja” jopa muuallakin kuin omalla alueella, valtioiden mahdollisimman suuren alueellisen yhtenäisyyden ”jär- kiperiaate” (jolla mm. Argentiina aikanaan vaati falklania itselleen). On käyty oi- keuttakin ”pelkällä periaatteella”: esimerkiksi Bolivia on vaatinut oikeudessa käy- tävää Tyynelle valamerelle Chilen ja Perun välistä – ja paikalliset intiaanikansatkin olisivat mielummin yhden valtion tärkeällä keskeisellä kulkureitillä kuin kahden muun äärimmäisellä pussinperällä.

KK: ” Kansainvälinen järjestys on lähes aina perustunut valtioiden kansallisiin etuihin ja voimasuhteisiin – sikäli kuin ylipäänsä on vallinnut jotain sellaista, mitä voi kutsua järjestykseksi. Se on voinut olla yhden valtion pakottama tai useamman valtion voimatasapainon pohjalle rakennettu järjestys.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyi ja synnytettiin osaan maailmaa jossain mää- rin toisenlainen järjestys. Sanon osaan maailmaa, koska koko maailman mitassa syntyi taas aivan perinteiseen suurvaltojen voimapolitiikkaan perustuva tasapai- nojärjestelmä, jota kutsutiinkin myös kauhun tasapainoksi, koska sitä piti pystyssä ydinaseiden olemassaolo ja pelko niiden käyttämisestä. Osassa maailmaa, siinä jota amerikkalaisessa retoriikassa kutsuttiin ”vapaaksi maailmaksi”, ”sääntöpohjaisuus” oli kuitenkin vallitseva järjestysmalli. ”

RK: Minun tietääkseni kansiväliseen lakiin perusuvuuessa ei ollut virallisia blokki- eroja. Useimmat tuolloin K:n sääntöihin teht muuokset tehiin Neuvostoliiton blokin aloitteesta, mm. kansanmurhalainsäääntö.

KK: Maailmanlaajuisestikin on toki olemassa järjestys, jossa sääntöpohjaisuus on asetettu tavoiteltavaksi ihanteeksi ja jossa jossain määrin sellaista onkin, nimittäin YK ja sen puitteisiin kuuluvat muut järjestöt ja järjestelyt, ja kansainvälinen oikeus, joka sitä kannattelee ja jota ne kannattelevat. Sama pätee erinäisiin muihin järjes- töihin, kuten niin sanotut Bretton Woods -instituutiot ja Maailman kauppajärjestö. Ja onhan alueellisiakin järjestöjä, ja niihinkin osallistuu valtioita, jotka eivät kuulu äsken mainittuun ”vapaaseen maailmaan”. Esimerkiksi ETYJ, Euroopan neuvosto ja erinäiset muissa maanosissa perustetut järjestöt ja niiden sääntöjärjestelmät. ”

KK: ”Yhdysvaltain mahti maailmassa oli suurimmillaan heti toisen maailmansodan jälkeen ja niinpä sen kädenjälki oli ratkaiseva myös uuden kansainvälisen järjestyk- sen luomisessa. Sekä maan oma yhteiskuntajärjestelmä että kokemukset 1930-luvulta muokkasivat käsitystä siitä, millainen järjestys pitäisi luoda. Ensimmäisen maailmansodan tilintekoa leimanneesta hävinneille kostamisesta ja niiden nöyryyttämisestä luovuttiin ja sodan hävitysten korjaamiseen uhrattiin suuria summia (esimerkiksi Marshall-apu oli noin prosentti Yhdysvaltain vuotuisesta kansantuotteesta kyseisinä vuosina). Taloudelliseen toipumiseen liitettiin valtioiden välinen yhteistyö, joka aikanaan tuotti myös Euroopan integraation. ”

RK: Josta tuli kansainvälisen oikeuen ”kilpailija”.

KK: ” Liberaaleiden demokratioiden kesken luodussa sääntöpohjaisuudessa ja varsinkin siinä, millaiset säännöt ja niiden pohjalla oleva ajattelu siinä vallitsevat, voi nähdä analogian oikeusvaltiokäsitteeseen. ”

RK: ”Oikeusvltio” on propaganaa. YK ei jaa hväksmiään jäsenvaltioien oikeussteemejä vuohiin j lampaisiin – vaan ne ovat keskenään taa-arvoisia.

KK: ” Siinähän ydinajatus on, että kun säännöt on luotu, myös sääntöjen luoja nou- dattaa niitä; hallitsija ei itsekään ole lakien yläpuolella. Tämä periaate siis ”skaalattiin” kansainväliseen järjestykseenkin. ”

RK: Tämä kuuluu kaikkeen nkaikaiseen lainsäääntöön.

KK: ” Kansallisia etuja ei tässä kuitenkaan pantu syrjään, vaan katsottiin, että pidät- tyvyys, jota sääntöpohjaisuus aitona edellyttää, on kansallisen edun, myös hegemonivaltion oman edun, mukaista.

RK: Laki ei möskään jaa valtioita ”hegemoniavltioihin” ja ”muihin”, vaan enempikin kieltää tekemätä niin missään suhteessa…

KK: ” Liikkumatila, jonka Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys sallii, oli silmiin- pistävä poikkeus pakottamiseen perustuvista imperiumiperinteistä, ja kuten jälkeen- päin kävi selväksi, myös erittäin menestyksellinen, koska se tuotti hyvinvointia sekä hegemonille että sen valtapiirissä oleville, ja vapautta, joka teki sen houkuttelevaksi. ”

KK:Valtioiden välinen tasa-arvo,tai ”suvereeni tasa-arvoisuus”,kuten sitä ammat- tislangissa kutsutaan, on niin ikään oleellinen osa sääntöpohjaisuuskäsitettä, ja sikäli todellisuuttakin, että se tuottaa myös pidättyvyyttä ulottaa vallankäyttö ainakin sen brutaaleimmissa muodoissa pieniin ja heikkoihin. Tässäkin voi nähdä analogian oikeusvaltioon, jossa yksilöiden tasa-arvo on aivan ylimpien arvojen joukossa. Ja kuten valtioidenkin välillä, toteutuu reaalimaailmassa vain vajavaisesti.

Mikä sitten olisi amerikkalaisperäisen sääntöpohjaisen järjestyksen vaihtoehto, mitä on tarjolla ja tarjotaan? Venäläinen (mutta ei vain venäläinen, vaan ylipäänsä valistusajan filosofioista kumpuavan läntisen maailmankuvan ulkopuolella vallitseva) käsitys lähtee nykyään suvereniteetista, täysivaltaisuudesta. ”

RK: Venäjä ei ole ”valistusielogioien ulkopuolella”…

KK: ” Siinä sääntöpohjaisuus ei ole suvereniteettia (vapaaehtoisesti) rajoittava käsite, vaan sen jatke. Käytännössä: suvereeneja voivat olla vain suurvallat (jääköön tässä syrjään sinänsä oleellinen kysymys siitä, mikä tekee valtiosta suurvallan); pienten suvereenisuus on rajoitettua. Myös valtion legitimiteetti seuraa suvereniteetista (eli siis voimasta), ei mistään abstrakteista normeista tai arvoista ja niiden toteutumisesta käytännössä.

Kuunneltuani aikoinaan ammatin takia kiinalaisia, niin virallisia tahoja kuin tutkija- piirejä, hahmottui itse asiassa hyvin paljon venäläistä muistuttava maailmankäsitys ja kuva tavoiteltavasta tulevaisuudesta: suuret valtiot hoitelevat maailman asiat keskenään ja pienille varataan mahdollisuus esittää näkemyksensä multilateraalisilla foorumeilla, millä tarkoitetaan YK:ta.

.

.

.

.

.

.