Hyvä dokumäntti: Prisma: Tappavat sillat

Genovan Morandi-sillan vetokannattimien uusimisesta oli jo tehty päätös, mutta se ehti romahtaa ennen sitä.

https://areena.yle.fi/1-50147521

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/16/prisma-tappavat-sillat-voiko-polceveran-kaltainen-onnettomuus-toistua

TV1 keskiviikkona 22.1.2020 klo 19.00 – 19.55, uusinta lauantaina 25.1. klo 7.00 ja maanantaina 27.1. klo 23.15, Areenassa

Palomies Davide Capello ajoi elokuun 14. päivä 2018 työvuoronsa jälkeen moottoritietä kohti Genovan kaupunkia Italiassa. Samana päivänä oli annettu säävaroitus. Näkyvyys alkoi heikentyä, ja Davide hiljensi vauhtia.

Mies ajoi kohti kuuluisaa Polceveran siltaa. Samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta kohti siltaa lähestyi huonekaluliikkeen esimies Gianluca Ardini. Kello 11.36 maailma miesten välillä repesi kahtia.

Asvaltti avautui kuin elokuvissa ja tapahtui katastrofi. Valtava, 260 metrin osuus nelikaistaisesta sillasta romahti.

Onnettomuudessa Gianlucan kuorma-autoi syöksyi kymmeniä metrejä alas laaksoon. Daviden katumaasturi putosi romahtaneen sillan muodostamaan onkaloon. Molemmat selvisivät kuin ihmeen kaupalla katastrofista hengissä.

Siltaonnettomuudessa kuoli 43 ihmistä ja 27 ajoneuvoa syöksyi sillalta.

Kyseessä oli yksi pahimpia siltojen romahduksia Euroopassa yli sataan vuoteen. Polceveran silta seisoi yli 50 vuotta Genovan kaupungin maamerkkinä. Se oli Italian kuuluisimpia siltoja – ikoninen maamerkki, joka yhdisti Genovan eri osat.

Brittiläinen dokumentti Tappavat sillat selvittää, miksi päällisin puolin kunnossa ollut Polceveran silta yhtäkkiä sortui? Mikä aiheutti romahduksen ja onko mahdollista, että onnettomuus toistuu jossain muualla?

Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana on romahtanut yli 60 siltaa eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on sortunut yli 20 siltaa vuoden 2000 jälkeen. Kuinka monta siltaa on parhaillaan sortumispisteessä?

Maailman kymmenissä tuhansissa silloissa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaativat seurantaa. Voivatko insinöörit taata vanhenevien siltojen turvallisuuden niin, että sortumisilta vältyttäisiin?

Why Bridges Collapse? Ohjaus: Martin Gorst. Tuotanto: Windfall Films/BBC, Iso-Britannia, 2019. Lukijana on Harri Oksanen.

 

Kaikki Morandin sillat ovat joko hajonneet tai käyttökiellossa. Tämä oli viimeinen käytössä ollut.

Asiassa on taatusti esiintynyt vakavaa eurosalailua. Siitä tapeltiin vuosia ennen katastrofia. Matteo Salvini vaati sillan purkamista. Hänen hallituskumppaninsa Viiden tähden liike (Peppe Grillo) ratkaisi salailun hyväksi…

Riccardo Morandi oli riesa ainakin tutkimukselle patentteineen yritteliäistä viri- tyksistä, joita hän tai kukaan muukaan siihen aikaan ei osannut laskea (ainakaan oikein…) – tai joissa vaikuttavia ilmiöitä kuten betonin karbonatisoitumista (joka ruostuttaa teräksiä  ilman, että vesi pääsisi niihin asti – eivät muuten näytä tunteneen tuon okun tekijätkään!), betonin ja teräksen väsymistä jne.

Hän oli erityisen ”eurotieteilijän” varhainen prototyyppi noin 30 vuotta ”ennen aikaansa” …

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/pministeri-salvini-syyllist-euta-genovan-siltaturmasta/

 

 

Professori Jukka Kekkosen kansalaistottelemattomuus- ja ”oikeusvaltio”teoria ovat eurohölynpölyä

Professori: Vasemmiston ja vihreiden vaikea niellä tätä oikeusvaltion periaatetta

Kansalaistottelemattomuus ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon, huomauttaa Jukka Kekkonen.

Keskustelu vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan osallistumisesta aktivistien kansalaistoimintaan Israelissa palestiinalaisten aseman puolesta on osoittanut, että kansalaistottelemattomuuden käsite on monille täysin epäselvä. Näin toteaa oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Turun Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. ”

RK: Tuossa on niin monta virhettä ja hölmöyttä ja muiden piikkiin laitettua perusteetonta olettamusta, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi korjaamaan…

– vaikka tämä on sivuseikka, niin KUKA ja KOSKA ja MISSÄ on väittänyt, että Anna Kontulan toiminta Gazassa olisi ollut nimenomaan kanslaistottelemattomuutta???

– ja jos noin olisi ollut, niin MINKÄ MAAN LAKIIN SE OLISI KOHDISTUNUT ollen sen kanssa ristiriidassa ja tähdäen sen korjaamieen? Palestiinan arabivaltionko, joka on Gazan laillinen laki? Vai SUOMEN lakiin, joka  ei ole Gazan laki? Liioin toimina EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SUUNTAUTUNUT YK:N LAKIA VASTAAN, VAAN NIMENOMAAN SEN VOIMAANSAATTAMISEEN MYÖS GAZASSA!!!!

– totaalinen järjettömyys on, että jonkin maagisen ”demokraattisen oikeusvalion” ”ydintuntomerkkeihin” kuuluisi ehoton nollaoleranssi kansalaisoelemattomuuden suhteen!!!

–  YK ei tunne muuta jakoa ”oikeusvaltioihin” ja ”muihin” kuin sen, noudattaako maa YK:n lakeja vai ei.

LL/JK: ” – Vielä suurempi ongelma on tullut esille, kun kansalaistottelemattomuu- den hyvät saavutukset historian kuluessa otetaan perusteeksi, jolla toimintaa puolustetaan.

Kansalaistottelemattomuus on professorin mukaan poliittista, väkivallatonta ja lainvastaista toimintaa, jolla pyritään kiinnittämään huomiota johonkin yhteiskun-nalliseen epäkohtaan ja saamaan muutoksia aikaan. Hänen mukaansa Intian itsenäisyyttä edistänyt Mahatma Gandhi on esimerkki menestyksellisestä kansalaistottelemattomuudesta.

– Kansalaistottelemattomuuden oikeutuksen kannalta aivan keskeistä on juuri se, onko epäkohtiin mahdollista vaikuttaa järjestelmän puitteissa. Jos laillisia keinoja ei löydy, kansalaistottelemattomuus on yksi mahdollinen vaihtoehto toimia. Koska se on määritelmän mukaan väkivallatonta, saattaa se olla myös moraalisesti hyväksyttävää, Kekkonen kirjoittaa.

Professorin mukaan kansalaistottelemattomuus ei kuitenkaan kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon, koska demokratia tarjoaa kansalaisille mahdollisuudet vaikuttaa. ”

RK: Kaiken lain luonteeseen ilmiönä kuuluu periaatteessa, että se koskee niitä, jotka ovat tavalla tai toisella sitä olleet säätämää jotakin kautta (vaikka sitten vastustaenkin) tai ovat hakeutuneet sen piiriin ja voivat sitä kritisoida ja vaikuttaa sen muuttamieen.

Kansalaistottelemattomuus poikkeaa tavallisesta lainrikkomisesta siinä, että se tapahtuu julkisesti ja omalla nimellä ja naamalla eikä salaa ja tavoitellen rankaisematta rikollista etua. Siitä otetaan vastaan rangaistus, joka valtion on usein velvollisuuskin lain mukaan siitä pätkäistä – vaikka tämä  seikka ei olisi valtiollekaan aina mieleinen.

Vaatimalla ”kansalaistottelemattomuuden erityiskriminaliointia demokratiaan vedoten” Kekkonen vaatii julkisuuden ja rikoshyötyä tavoittelemattomuuden pitämistä RASKAUTTAVINA eikä lieventävinä seikkoina oikeudessa! Hän näkee lain julkisen rikkomisen PYHÄINHÄVÄISTYKSENÄ – jollainen ”rikos” on peräisin USKONNOLLISESTA laista.

Loogisesti myös TUNNUSTAMINEN pitäisi olla ”raskauttavaa” – jolloin kukaan ei ikinä tunnustaii mitään. (Nykyään aina joskus joku tunnustaa sellistakin, mitä ei ole tehnyt, että saisi pienemmän tuomion…)

Tämä on äärioikeistolaisen absoluisoidun ja mysifioidun lain pilkuilla simputtajan, ja hörisijän asemaan nähden haistapaskantieteilijän näkemys.

LL/JK: ” – Siksi kansalaistottelemattomuus (johon siis sisältyy aina lain rikkominen) on lähtökohtaisesti sopimaton toimintamalli demokraattiseen yhteiskuntaan. ”

RK: Ei ole vaan se on yksi kansanvallan eli demokratian menetelmä ja tuntomerkki.

LL/JK: ” Tätä ajatusta monien – erityisesti monien vasemmistolaisten ja vihreiden – näyttää olevan kovin vaikea niellä, hän toteaa.

– Ollaan kuitenkin hyvin vaarallisella tiellä, kaltevalla pinnalla, jos demokraattisessa yhteiskunnassa ”hyvien asioiden” puolesta annetaan yleisvaltuutus rikkoa lakia. ”

 

RK: Sellaista ei ole vaaittu.

 

KONTULAN TOIMINTA OLI SITÄ PAITSI LAIN PUOLUSTAMISTA ROISTOJA VASTAAN!

LL/JK: ” Kuka tai ketkä oikeutettaisiin päättämään, mitkä asiat ovat riittävän merkittäviä asioiden ajamiseksi lakia rikkomalla?

Professorin mukaan demokraattisessa yhteiskunnassa ei ole syytä antaa kenellekään valtakirjaa kansalaistottelemattomuuteen.

– Kansalaistottelemattomuudella on pitkä ja hieno historiansa, mutta demokraattisissa oikeusvaltioissa sille ei jää juurikaan elintilaa. Poliittisen toiminnan päämäärien ja keinojen pitää olla sopusoinnussa keskenään. ”

RK: AINA VAAN OUDOMPAA JA OUDOMPAA EU:N JA EN:N JA EIT:N VALEOIKEUSVALTIOSTA….

Kysyin Haloselta, että ”Koska nää Suamen haistapaskantierepresitentit loppuu?”

Saas nährä ny sitten, vasaaako se jotain!!!…

https://yle.fi/uutiset/3-11160668

Mitä Halonen ajattelee tapahtumista Venäjän johdossa?

Entä minkälaista rauhanprojektia tarvittaisin Lähi-itään, jossa Iranin ja Yhdysvaltain välit kiristyivät sodan partaalle alkuvuodesta?

Kotimaassa perustuslakivaliokunta selvittää ulkoministeri Pekka Haaviston toimien laillisuutta al-Holin leirin suomalaisnaisten ja lasten suhteen. Miten Suomi on Halosen mielestä hoitanut asiaa?

Halonen oli Suomen ensimmäinen naispresidentti. Nyt politiikan huipulla, puolueidensa puheenjohtajina hallituksessa on viisi naista. Minkälainen oli naispresidentin esimerkin voima?

TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 18.1. klo 10.05 on presidentti Tarja Halonen. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Haloselle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamu@yle.fi tai alla olevalla lomakkeella.

Ihmisarvo: perusoikeudet vai perusvapaudet?

Pöyristäviä aivopierujakin aina välillä päästelevä Jari Ehrnrooth kirjoittelee tänään tavanomaista terävämmin YLE:n kolumnissaan.

Yhteinen jakamaton ihmisarvo, joka toteutuu yhdenvertaisuutena lain edessä, on määritelävä konkreettisesti niiden asioiden suhteen, joiden suhteen se varsinkin perustavimmillaan vallitsee.

Tässä tulee esiin kuitenkin jo  eri teorioita, mitä noiden perusarvojen pitäisi olla: vaihtoehtoina on esimerkiki perusihmioikeuksia kuten YK:lla tai perusvapauksia kuten vikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Varsinkin perusvapausteoreetikot edelleen katsovat tai pyrkivät siihen, että peri-aatteessa koko oikeussysteemi olisi jotenkin loogisesti johdettava tai johdetta- vissa joistakin perusihmisvapauksista/oikeuksista: ne olisi valittava siten, että näin olisi.

Tulkintani mukaan Ehrnrooth esimerkiksi on perusvapausteoreetikko.

Käsittelen hänen linjanvetojaan tarkemmin myöhemmin.

https://yle.fi/uutiset/3-11154376

Jari Ehrnroothin kolumni: Jokaiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo, mutta mitä se ihmisarvo on?

Jokaisen yksilön moraalista vastuullisuutta edellyttää valinnan vapaus. Siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

ihmisarvo

Kysyn itseltäni, mikä on keskeisin käsite 2020-luvun poliittisessa ja älyllisessä elämässä?

Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut iso harppaus. Kaikkein pyhin ei enää ole Jumala, vaan Ihminen.

Väitteen pitävyyttä voi testata kiistämällä julkisessa keskustelussa Jumalan arvon ja armon. Kukaan ei hätkähdä saati hermostu.

Mutta kyseenalaistapa ihmisarvo, niin saat kimppuusi kaikki – oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Pian muutut epäihmiseksi niiden silmissä jotka kiihkeimmin ihmisyyttä puolustavat.

Oikea vastaus on siis jokaiselle kuuluva jakamaton ihmisarvo.

Olkoon poliittisen kuohunnan aiheena maahanmuutto, ilmastonmuutos tai teko- äly, hyvinvointivaltion uudistaminen, Lähi-idän konflikti tai ihmissalakuljetus, Venäjä, Kiina tai islam, talouskasvu tai eriarvoisuuden kasvu, kohta joku alkaa täristä ja ravistaa ässän hihastaan: Onko tällainen politiikka enää ihmisarvon mukaista? Kuumassa keskustelussa herkästi unohtuu, kuinka hataralla perustalla ihmisarvon käsite seisoo.

Me niin kovasti haluaisimme olla mittaamattoman arvokkaita pelkästään olemalla olemassa, mutta sen jälkeen kun paljastui, että Luoja ei oikeasti luonut meitä, on ihmisarvo jäänyt vaille ihmisluonnossa annettua vankkaa perustaa. Ihmisyyden kaikkein pyhin on pikemminkin tyhjä tila, jossa me tutkimme itseämme vapaasti.

Kun katson peiliin tai toisen ihmisen silmiin, järkeni alkaa etsiä jotakin häilyväistä satunnaisuuksista riippumatonta.

Mutta mitä tai mikä se voisi olla?

Luonnonpyhittäjät ovat vielä suuremmissa vaikeuksissa oman ihmiskäsityk- sensä kanssa. Ensin he sanovat, että ihminen uhkaa tuhota luonnon. Sitten he sanovat, että ihmisen on pelastettava luonto, koska hän on osa luontoa.

Kaikki nämä lujat uskomukset mahtuvat samaan ihmiskäsitykseen jollakin minulle tuntemattomalla viherlogiikalla.

Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä.

Kun tulee puhe ihanneyhteiskunnasta, luonnon itseisarvoisuudelle alistettu ihmis- käsitys muuttuu yhä hämmentävämmäksi. Ensin ihmisarvo on niin ehdottoman pyhä, että jokaisen ihmisen on saatava kansalaispalkkaa pelkästään olemassa- olonsa ansiosta, mutta kohta jo muistutetaan, ettei ihminen ole yhtään sen arvokkaampi kuin valas, hyeena, hevoskärpänen tai paju.

Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä. Pitäisikö siis kaloille antaa äänioikeus?

Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen humaani järjestys perustuu ih-misoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (siirryt toiseen palveluun) vuodelta 1948. Sen ensimmäinen artikla sanoo, että jokaiselle ihmiselle on syntymässä annettu vapaus, järki ja omatunto. Näiden nojalla jokaiselle ihmiselle sitten kuuluvat paitsi vapausoikeudet myös oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon, asuntoon ja muihin hyvän elämän edellytyksiin.

Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole. ”

RK: Totta.

JE: ” Eleanor Rooseveltin johtama toimikunta laati tämän Yhdistyneiden Kansa- kuntien perustuslain. Sillä on vaikutusvaltaa niin kauan kuin uskomme, että on ole- massa kaikille ihmisille annettu ihmisolemus, kuten ensimmäinen artikla väittää. Kehitys ihmistieteissä ja filosofisessa antropologiassa on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan. Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole.

Kukapa sen olisikaan antanut, jos ihmisen Luojaa ei ole ja homo sapiensin lajiominaisuudet eivät sitä sisällä.

Näin ihmisarvon perusta häviää ja ihmisoikeuksien julistus seisoo tyhjän päällä. Se on ja pysyy vain jos me tahdomme niin. ”

RK: Ei se seiso tyhjän päällä, vaan olemukseltaan aidosti ja puhaasti yhteiskunnallisten, sosiaalisten ilmiöiden päällä.

Se seisoo ennen kaikkea sen varassa, että me emme halua takaisin orjanomistuk- sellista, feoaalista, natsistista tai alkuyhteiskuntaakaan (jonka korkein aste oli hei- moyhteiskunta), joissa ei ollut yleisen ihmisarvon periaatetta – tai jos oli, se oli poikkeuksellinen äärimmäinen harvinaisuus.

JE: ”  Alkaneen vuosikymmenen pääkäsite ei siis olekaan horjumaton ja pyhä vaan yhteiskunnallisesti välttämätön ja perustava yksilönvapauteen perustuvas- sa tasavallassa. Koska jokainen omistaa elämänsä, on jokaiselle annettava sama perusarvo.

Ihmisarvo on perustuslaissa ihmiselle annettu panttaamaton ja kulumaton arvopääoma, joka takaa tasaveroisen aseman suhteessa kaikkiin muihin vapaisiin yksilöihin.

Mutta mutta. Tärkein kysymys on yhä vastaamatta. Onko meissä jokin vain ihmiselle erityinen ominaisuus, jonka vuoksi perustuslaki ja ihmisoikeuksien julistus turvaavat ihmisarvon koskemattomuuden?

Minusta ainoaksi mahdollisuudeksi jää yksilön vapaus, joka on kaikkien arvojen lähtökohta. Me toivomme ja uskomme, että ihmiset voivat kyetä moraalisen vastuullisuuden edellyttämään valinnan vapauteen ja siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo. ”

RK: Moraali ja laki ovat eri asia, joskin niillä on yleensä yhteinen päämäärä: yhteiskunnan korkein normatiivinen sääntely.

JE: ” Näin yhteinen uskomme vapauden kykyyn on korvannut uskomme ihmisyyden Luojaan.

Sen on riitettävä, sillä muuta yhteistä meillä ei ole.

Jari Ehrnrooth ”

RK: Tämä on yksi mahdollinen ideologinen peruselu, mutta ei  ainoa. Esimerkiki  YK:n Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ei perustu ainkaan pelkäään tälle perusvapausideologialle.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Hallaahon hyökkäys ihmisarvoaksioomaa vastaan osoittaa, että hän ei ymmärrä tieteen menetelmiä

”NL:n Volgan vuosien 1921-22 nälähätä” – tarua ja totta…

En olisi välittänyt tästä aiheesta avata keskustelua, ellei facebook olisi ilmoittanu tuota TIEDE-lehden keskustelusta vuodelta 2010 lainausta viestistä, että se on ”loukkaavana estetty internetin käyttäjien vaatimuksesta”! Henkilöistähän siinä puhutaan vain eräästä geologista, Andrei Saharovin aseenkantajasta, joka on tunnettu NL:n väestöhistorian väärentäjä.
.
Kommunimin musta kirja ”löytää” muka ”Tambovin järjestetystä nälänhädästä” ”5 miljoonaa kommunismin uhria”  – aimo siivun sen loihimista ”12.5 miljoonasta LENININ uhrista”… ja neljänneksen kaikista muka ”NL:n kommunismin uhreista”…
.
Tambovissa oli kuitenkin ennen vallankumousta ollut vain 2.5 miljoonaa asukasta – eikä heitäkään kaikki suinkaan tapettu…
.
Wikipedian sotahistorian sivu puhuu jossakin määrin tulkinnanvaraisesti ”Tambovin kapinasta”, johon liittyen olisi kuollut ehkä 50000 sotilasta ja muuta taistelijaa, joista enemmistö puna-armeijalaisia – ja 250000 siviiliä.
.
Kyseessä ei ollut tavallinen kapina. Aluetta oli jo Väliaikaisen hallituksen ajoista johtanut Kerenskin nimittämä kuvernööri, eserräpuolueen keskeisiin vaikuttajiin kuulunut poliisikenraali Aleksandr Antonov, ja siellä oli sotakommunismin sijasta toteutettu eserrien ohjelman mukainen maanjako pyssyillä viljelijöille ja tietysti sotilaille. Alue ei osallistunut sotaan  valkoisia vastaan, mutta tuki sitä materiaalisesti. Tuollaisia alueita oli ollut Volgan toisella puolen Uralilla laajalti
.
Lännestä oli lähetetty amiraali Koltshak niitä yhdistämään bolshevikkeja vastaan, mutta Kolthak pistikin eserräjohtajat päätä lyhemmiksi ja hankki tilalle valkoisia feodaaleja. Antonov vältti tämän olemalla liitossa bolshevikkien kanssa, mutta hänellä ei todellakaan ollut mitään sitä vastaan, että bolsut ja valkoiset höyhen- täisivät toisensa, ja hän asettuisi sopivalla hetkellä ratkaisijan, ja Kerenkin paikalle.
.
Antonov möhläsi lähdössä.Hänen asetuttuaan bolhevikkeja vastaan oli tiettävästi vain yhdestä kylästä kiinni, että hän ei päässyt yhdistämään enää rintamia koltshakilaisen valkoisen Vladimir Kappelin joukkojen kanssa.
.
Tambovin (armeijan) johto, Antonov keskellä.
.

Mustiksen tekijät ovat sittemmin pudottaneet mm. YLEn taannoisessa dokumäntissä Stalinin ja Trotskin valtataistelusta tuon ” 5 miljoonaa Volgan nälänhädän uhria yhteen (1) miljoonaan, joka sekin on aitoihin tutkimuksiin nähden moninkertainen. –

 

Historia: Stalinin ja Trotskin taistelu

.
”Kommunismin mustan kirjan” tekijätiimi oli tässä dokussa pudottanut ”Volgan järjestetyn nälänhädän 1921-1922” ”(Leninin-)uhrimäärän” ”5 miljoonasta”   ”1  miljoonaan”, MIKÄ OLISI NYT KORJATTAVA ”MUSTIKSEEN”: ”pudottaisi” ”Leninin uhrimäärän” ”12.5:sta” ”8.5 miljoonaan” (vain 1 mlj enemmän enää kuin Stalinilla: 7.5…), NL:n kommunisminuhrimäärän ”20:stä 16 miljoonaan”, ”kaikkien kommunismin uhrien määrän” ”94:stä 90 miljoonaan”!  ” … <:C …
.

Nälän kasvot

Miljoonia ihmisiä kuoli Neuvosto-Venäjällä 1921–1922 nälkään. Paperikassista löytyneet vanhat kuvat kertovat, miltä katastrofi näytti.

Kotimaa 11.01.2019 06:00

Teksti Tuomo Lappalainen Kuvat Grigori Aleksandrovin jäämistöstä SK:N käyttöön luovuttanut Mirjami Niinimäki

Lenin vastusti aluksi kansainvälistä apua, sillä hän piti sitä ulkomaiden sekaantumisena. Kriisin vakavuus muutti mielen.

Kartongit olivat suuria, ja ne oli kääritty rullille isoon paperikassiin. Kun rullat kieritti auki, näky oli lohduton: luurangoiksi kuihtuneita ihmisiä, ruumiskasoja, vilua ja nälkää.

Mikä tämä kupruileva, repaleinen valokuvakokoelma oikein oli, ja mitä se teki syrjäisen Ragundan kunnantalolla Jämtlannissa satoja kilometrejä Tukholmasta pohjoiseen?

Ratkaisun jäljille päästiin kuvien mukana löytyneen passin avulla. Se oli vuodelta 1922 ja kuului Grigori Grigorjevitš Aleksandroville (1886–1937).

Hän oli venäläinen vallankumouksellinen, joka kävi koulua Helsingissä, valmistui lääkäriksi Tartossa ja muutti 1910-luvun alussa Tukholmaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän palasi Neuvostoliittoon ja kuoli siellä Stalinin vainoissa.

Sitä ennen hän oli ehtinyt mennä Ruotsissa kahdesti naimisiin. Vaimoista jälkimmäinen – Hulda – oli ollut kotoisin Ragundan läheltä. Torppa, josta valokuvat alun perin löytyivät, oli ollut hänen vanhempiensa koti.


 
Crash
Kaipasin Kapuscinskin kirjan Imperiumi haarukkaa NL:n ihmismenetyksistä ja loppuluvussa Matka jatkuu hän kirjoittaakin:
.

”Vanhan järjestelmän instituutioiden lisäksi jäljelle on jäänyt myös kommu- nismin koko suuri ja traaginen perintö. Siihen kuuluu tietoisuus terrorin ja sorron vaatimista uhreista, vainoista jotka alkoivat vuonna 1917 ja jatkui- vat kymmeniä vuosia saaden aina välillä massatuhon mittasuhteet. Tämän problematiikan kanssa painiskelevien historioitsijoiden ja väestötieteilijöiden arviot joukkotuhon laajuudesta vaihtelevat suuresti. Alhaisimman arvion on esittänyt väestötieteilijä Sergei Maksudov. Hänen mukaansa vuosina 1918-53 (maailmansotien uhrit mukaan luettuina) sai surmansa yhteensä 54 miljoonaa neuvostokansalaista.

RJK

Tämä on kaikkea muuta kuin alhaisin ”arvio”, sillä ”Mustan kirjankin” ”ar- vio” on 4mlj. matalampi: 30mlj. sodissa ja 20 muissa väkivaltaisuuksissa kuollutta. Ja siinäkin oli kaikkien osapuolten kaikki uhrit kansalaissodasta kerrottu kahdella, ja tempaistu Volgan alueelta (nykyään Venäjän ”käytä- vä” Ukrainan ja Kazahstanin välissä: Astrahanin, Volgogradin, Saratovin, Tambovin, Uljanovskin ja Penzan alueet), enemmän ”uhreja” v. 1921-22 kuin siellä oli ollut asukkaita ennen vallankumousta, jonka hurjimmat taistelut siellä oli käyty…
.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4#Alueet

Ja sitten en Ukrainan nälänhädän tekaistut ”aiheutetut uhrit”.

Tarkastellaanpa Wikin avulla nykyistä asukastilannetta Volgansuun, joista ”Mustis” ”läytää” Leninin ajalta ”5 mlj aiheutetun nälänhädän uhria”. Alu- eella nyt olevan n. 10mlj asukasta joista 70% suurkaupungeissa. Erityisesti Tambovissa, jossa mitään kollektivisointia ei ollut suoritettu, vaan päin vastoin privatisointi jo Kerenskin aikana, ja jota johti bolshevikkien känssa aikaisemmin valkoisia vastaan löysästi liittoutunut Kerenskin nimittämä maaherra, poliisikenraali A. S. Antonov, ) joka sitten nostatti viimeisen isomman kapinan, ”Mustis” ”löytää” ”miljoonia uhreja”…

http://www.nakokulma.net/arkisto/index. … #msg197956

Wikin Venäjän aluelinkki kertoo seuraavaa:

………………………….. asukkaita …… näistä suurkaupungeissa (yli 500000)

Astrakanin alue ………….1.0……………………0.5

Volgogradin alue…………2.8………………….. 1.0

Saratovin alue…………….2.7…………………. 0.8

Penzan alue……………….1.5………………….. 0.5

Uljanovskin alue………….1.4……………………0.7

Samaran alue……………..3.3……………………2.4

Tambovin alue…………….1.3

Voronezhin alue…………..2.4……………………0.9

Näyttääpä olevan nyt peräti 15.4 mlj. asukasta, joista yli puolen miljoonan suurkaupungeissa 6.8 mlj. (ja hieman pienemmissä useita miljoonia). Ta- paukset, joita Mustis käyttää verukkeinaan rajoittuivat pitkälti Tambovin ja Voronezhin alueille. Muualla, varsinkin Volgan itäinen puoli on soista aluet- ta, ei ollut sellaista kuivuutta, ja välitkin oli tapeltu jo aikaisemmin selviksi. Volgan suisto muistuttaa Niilin suistoa se sijaitseen kahden laajan rutikuivan aroalueen kazahien ja kalmukkien arojen välissä. Pohjoisessa on havumetsävyöhyke, lännessä Donin laakio Ukrainan puolella, etelässä Kaspianmeri.

”Mustan kirjan” ”5 mlj. järjetetyn nälän hädän uhria Volgansuun alueelta 1922 – 1923” ovat höpinää.

Korkeimpaan arvioon taas on päätynyt professori I. Kurganov, joka on las- kenut, että vuosina 1918-58 vankileireillä, vankiloissa ja maailmansotien rinta- milla kuoli yhteensä 110,7 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista (Znamja 1/1990)”

Eipä tuona aikana kuollut kaikenkaikiaankaan noin paljon neuvostokansa- laisia. (Ei siis auta yhtään, vaikka joka ikinen olisi ”tapettu”…) Jonakin ajan- jaksona syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavia kaavoja, jotka seuraavat ensinnäkin siitä, että (suljetussa populaatiossa) jokaisen, joka kuolee, on täytynyt myös syntyä ja toiseksekseen siitä, että väestön lisäys/vähennys tiettynä aikana on syntyneiden ja kuolleiden erotus.

http://www.nakokulma.net/index.php?topi … #msg213022

Kuolleet K = M*T/E – D/2,

Syntyneet S = M*T/E + D/2, jossa

M = keskimääräinen väkiluku (populaatiossa) välillä T

E = keskimääräinen kuolinikä, ja

D = LUONNOLLINEN (ei muutto-, ei rajansiirto-, voi olla myös negatiivinen) väestönlisäys aikana T.

NL:n väkiluku oli Tsaarin imperiumin väkiluku 172 mlj. (Ilman Suomea. Joi- denkin lähteiden ”tieto” 184 mlj. on tsaarin byrokraattien arvio ajalta ennen I maailmansotaa tulevasta kasvusta (v. 1913 vaäkiluvun niin ikään arvio, mutta aktuaalinen, 159 ml.), jossa ei ole maailmansodan vaikutusta väkiluvunkasvuun (se pysähtyi, vaikkakaan ei kääntynyt laskuun missään vaiheessa tuolloin), kukaan ei voinut mitata mitään Saksan ja Itävallan miehittämillä Puolan, Ukrainan ja Valkovenäjän alueilla.) miinus Puolan/Länsi-Ukrainan 25 mlj. miinus Baltian 5 mlj. miinus Moldovan/Bessarabian 2 mlj. = 140 mlj.

Vuoden 1958 väkiluku on 200 mlj. (Rajat ovat vähän liikkuneet, mutta se hoituu keskiarvolla, kunhan eri puolilla rajaa ei ole ollut täysin erilainen väestökehitys.)

Tuona aikana kaikenkaikkiaan kuolleiden määräksi saadaan nyt käyttäen keskiarvo 170 mlj

Kuolleet K = 40/50*170 – 60/2 = 136 – 30 = 106 mlj.

Entinen Laihian akka voisi sanoa, että ”Justiin piisas”, kuten silloin, kun velli kesken loppu, mutta todellisuudessa ei piisaa, vaikka kaikki järjestään olisi tapettu…

Syntyneet S = 136 + 30 = 166 mlj.

Kurganovin mukaan ryssät olisivat vieneet kaikki mummutkin lahtipöl- kylle sen jälkeen kun he olivat suorastaan enemmäkin kuin esimerkillisesti huolehtineet tuosta siloin maailmanennätyksellisestä väestönkasvusta. (Sekin väestönkasvu jäi kuitenkin suhteellisesti vielä aika paljon Maon Kiinan väestönkasvusta 1950-luvulla.)

Olikohan Kurganovilla mitään reseptiä, mitä heidän ryssien kanssa oikein pitäsi tehdä, jos kerran tuollaisia ovat…?

Linkki ja laskuvirhe korjattu. ”

Tambov Rebellion

(redirected from Antonovschina)

The Tambov Rebellion (Historically referred to in the Soviet Union as Antonov- shchina), which occurred between 1920 and 1921, was one of the largest and best-organized peasant rebellions challenging the Bolshevik regime during the Russian Civil War.[9][10] The uprising took place in the territories of the modern Tambov Oblast and part of the Voronezh Oblast, less than 300 miles southeast of Moscow.

In Soviet historiography, the rebellion was referred to as the ”Antonov’s mutiny”, or Antonovschina, named so after Alexander Antonov, a former official of the Socialist Revolutionary Party, a Chief of staff of the rebels. The movement was later portrayed by the Soviets as anarchical banditry, similar to other anti-Soviet movements that opposed them during this period.

Background

The rebellion was caused by the forced confiscation of grain by the Bolshevik authorities, a policy known in Russian as ”prodrazvyorstka”. In 1920, the requi- sitions were increased from 18 million to 27 million poods in the region. This caused the peasants to reduce their grain production since they knew that anything they did not consume themselves would be immediately confiscated. Filling the state quotas meant death for many by starvation.[10]

The revolt began on 19 August 1920 in a small town of Khitrovo, where a mili- tary requisitioning detachment of the Red Army appropriated everything they could and ”beat up elderly men of seventy in full view of the public”.[10]

A distinctive feature of this rebellion, among the many of these times, was that it was led by a political organization, the Union of Working Peasants (Soyuz Trudovogo Krestyanstva). A Congress of Tambov rebels abolished Soviet power and created the Constituent Assembly that called for universal suffrage and land reform. A major tenet proposed by them was returning all land to the peasants.[9]

On 2 February 1921, the Soviet leadership announced the end of theprodraz- vyorstka”, and issued a special decree directed at peasants from the region imple- menting theprodnalogpolicy. The new policy was essentially a tax on grain and other foodstuffs. This was done prior to the 10th Congress of the Bolsheviks, when the measure was officially adopted. The announcement began circulating in the Tambov area on 9 February 1921. The Tambov uprising and unrest elsewhere were significant reasons that theprodnalogpolicy was implemented and theprodrazvyorstkawas abandoned.

Timeline

Alexander Antonov, a radical member of the Left Socialist Revolutionaries, had sided with the Bolsheviks during the Russian Revolution in 1917, but he became disenchanted with them after they implemented a policy of grain requisition in 1918. Antonov became a popular hero to the people of the Tambov region of central Russia where he started his campaigns.

In October 1920 the peasant army numbered over 50,000 fighters; numerous deserters from the Red Army joined it. The rebel militia proved highly effective and even infiltrated the Tambov Cheka .[10] Alexander Schlichter, Chairman of the Tambov Gubernia Executive Committee, contacted Vladimir Lenin, who ordered Red Army reinforcements to the area. [11] In January 1921 peasant revolts spread to Samara, Saratov, Tsaritsyn, Astrakhan and Siberia. In February, the peasant army reached its peak, numbering up to 70,000 and successfully defending the area against Bolshevik expeditions.

The seriousness of the uprising caused the establishment of the ”Plenipotentiary Commission of the All-Russian Central Executive Committee of the Bolshevik Party for the Liquidation of Banditry in the Gubernia of Tambov”. With the end of the Polish–Soviet War (in March 1921) and the defeat of General Wrangel in 1920, the Red Army could divert its regular troops into the areadeploying in total over 100,000 Red Army soldiers, alongside special Cheka detachments.[10]

The Red Army, under the command of Mikhail Tukhachevsky, used heavy artille- ry and armoured trains and also engaged in the summary execution of civilians. Tukhachevsky and Vladimir Antonov-Ovseyenko signed an order, dated 12 June 1921, which stipulated:

”The forests where the bandits are hiding are to be cleared by the use of poison gas. This must be carefully calculated, so that the layer of gas penetrates the forests and kills everyone hiding there.”[10]

The Bolshevik forces used chemical weapons ”from end of June 1921 until appa-  rently the fall of 1921″, by direct order from the leadership of Red Army and from the Communist Party.[12] Publications in local Communist newspapers openly glorified liquidations of ”bandits” with the poison gas.[12]

Seven concentration camps were set up. At least 50,000 people were interned, mostly women, children, and the elderlysome of them sent to the camps as hostages. Each month 15 to 20 percent of inmates in the camps died.[10]

The Bolsheviks gradually quelled the uprising in the course of 1921. Antonov was killed in 1922 during an attempt to arrest him. Sennikov estimated the total losses among the population of Tambov region in 1920 to 1922 resulting from the war, executions, and imprisonment in concentration camps as approximately 240,000.[13]

Recovery of documents

Some documents relating to the rebellion were found by the local ethnographer Boris Sennikov in 1982 while he was engaged in clearing sand from the altar of the Winter Church of the Kazan monastery [14] During the 1920s, the monastery had been requisitioned for use as the local Cheka headquarters and the church had served as the archive of the Tambov Military Commissariat.

In 1933, the local government decided to burn documents that could compro- mise the Soviet regime. However, during the process, the fire grew out of control and had to be extinguished by water and, crucially, sand. All documents in the archive were believed to be destroyed; as the church altar was not used by the archive, the surviving documents, covered by a layer of sand, had never been found. In 1982, the local archive changed its address and the church became abandoned. When Sennikov found the documents, the Tambov department of KGB opened a criminal case against him. Later, the case was closed, but Sennikov lost his job.

In 2004, the publishing house Posev published the Sennikov archive as part of The Tambov Rebellion and the Liquidation of Russian Peasantry[12] along with documents relating to the Governorate Military Commissariat (including those dealing with Konstantin Mamontov’s 1919 anti-Bolshevik raid, and those describing the Great Purge of the 1930s). The documents also included Red Army orders issued during the rebellion, correspondence, reports of the use of chemical weapons against the peasant rebels, and documents of the Union of the Working Peasants.

In popular culture

  • Some scenes of the rebellion are depicted in movie Once Upon a Time There Lived a Simple Woman by Andrei Smirnov.
  • .
  • Apricot Jam and Other Stories (2010) by Aleksandr Solzhenitsyn. In a short story about Marshal Georgy Zhukov’s futile attempts at writing his memoirs, the retired Marshal reminisces about being a young officer fighting against the Union of Working Peasants. He recalls Mikhail Tukhachevsky’s arrival to take command of the campaign and his first address to his men. He announced that total war and scorched earth tactics are to be used against civilians who assist or even sympathize with the Union. Zhukov proudly recalls how Tukhachevsky’s tactics were adopted and succeeded in breaking the uprising. In the process, however, they virtually depopulated the surrounding countryside.

See also

Footnotes

  1. ^ Hosking, 1993: 78; Mayer, 2000: 392
  2. ^ Powell, 2007: 219; Werth, 1998: 131
  3. ^ a b Powell, 2007: 219; Werth, 1998: 132
  4. ^ a b c Werth, 1998: 139
  5. ^ Waller, 2012: 194
  6. ^ Figes, 1998: 811; Mayer, 2000: 392
  7. ^ Waller, 2012: 115; Werth, 1998: 132, 138
  8. ^ Sennikov, B.V. (2004). Tambov rebellion and liquidation of peasants in Russia. Moscow: Posev. In Russian. ISBN 5-85824-152-2
  9. ^ a b Robert Conquest, The Harvest of Sorrow: Soviet Collectivization and the Terror-Famine Oxford University Press New York (1986) ISBN 0-19-504054-6.
  10. ^ a b c d e f g Nicolas Werth, Karel Bartošek, Jean-Louis Panné, Jean-Louis Margolin, Andrzej Paczkowski, Stéphane Courtois, The Black Book of Communism: Crimes, Terror, Repression, Harvard University Press, 1999, hardcover, 858 pages, ISBN 0-674-07608-7.
  11. ^ Lenin to Kornev 19 October, 1920. Accessed 21 December 2008.
  12. ^ a b c Publisher: Posev, 2004, ISBN 5-85824-152-2 B.V.Sennikov. Tambov rebellion and liquidation of peasants in Russia Full text in Russian
  13. ^ Sennikov, Boris V. (2004). Тамбовское восстание 1918-1921 гг. и раскрестьянивание России 1929-1933гг.: ”Тамбовская Вандея” [The Tambov uprising of 1918 to 1921 and the de-peasantisation of Russia of 1929 to 1933: ”The Tambov Vendee”]. Серия ”Библиотечка россиеведения” (in Russian). Moscow: Посев. ISBN 5-85824-152-2. Retrieved 2015-11-12. Во всяком случае, по самым осторожным подсчетам, потери населения Тамбовской губернии в 1920-1922 гг. составили около 240 тыс. человек. [In any case, according to the most careful reckoning, the losses of the residents of the Tambov Governorate in the years 1920 to 1922 amounted to approximately 240 thousand persons.]
  14. ^ An illustrated article about Tambov revolt from Gulag website (Russian).

Further reading

  • Seth Singleton, ”The Tambov Revolt (1920-1921),” Slavic Review, vol. 25, no. 3 (Sept. 1966), pp. 497–512. In JSTOR

External links

This article is copied from an article on Wikipedia® – the free encyclopedia created and edited by its online user community. The text was not checked or edited by anyone on our staff. Although the vast majority of Wikipedia® encyclopedia articles provide accurate and timely information, please do not assume the accuracy of any particular article. This article is distributed under the terms of GNU Free Documentation License.

Maon Kiinan kieli- ja ajatteluteoria – ja -politiikka…

https://www.amazon.com/Linguistic-Engineering-Language-Politics-China/dp/B007K51UOS

” When Mao and the Chinese Communist Party won power in 1949, they were determined to create new, revolutionary human beings. Their most precise in- strument of ideological transformation was a massive program of linguistic en- gineering. They taught everyone a new political vocabulary, gave old words new meanings, converted traditional terms to revolutionary purposes, sup- pressed words that expressed ”incorrect” thought, and required the whole po- pulation to recite slogans,stock phrases, and scripts that gave ”correct” linguis- tic form to ”correct” thought. They assumed that constant repetition would cause the revolutionary formulae to penetrate people’s minds, engendering revolutionary beliefs and values.

In an introductory chapter, Dr Ji assesses the potential of linguistic engineering by examining research on the relationship between language and thought. In sub- sequent chapters, she traces the origins of linguistic engineering in China, de- scribes its development during the early years of communist rule, then explores in detail the unprecedented manipulation of language during the Cultural Revo- lution of 1966-1976. Along the way, she analyzes the forms of linguistic enginee- ring associated with land reform, class struggle, personal relationships, the Great Leap Forward, Mao-worship, Red Guard activism, revolutionary violence, Public Criticism Meetings, the model revolutionary operas, and foreign language tea- ching.She also reinterprets Mao’s strategy during the early stages of the Cultural Revolution, showing how he manipulated exegetical principles and contexts of judgment to ”frame” his alleged opponents.The work concludes with an assess- ment of the successes and failures of linguistic engineering and an account of how the Chinese Communist Party relaxed its control of language after Mao’s death.

Linguistic Engineering is a powerfully argued and innovative work that has much to offer all those with an interests in language, political communication, Chinese communism, the literature of revolutions, and the psychology of persuasion. ”

 

LINGUISTIC ENGINEERING

 

TÄMÄ ON SELITETTY TUOLLA KIRJASSAKIN AIVAN OIKEIN; MUTTA PANNAAN SUORAAN  ORIGINAALISTA SE TEORIA:

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1950/jun/20.htm

Marxism and Problems of Linguistics

Concerning Marxism in Linguistics

A group of younger comrades have asked me to give my opinion in the press on problems relating to linguistics, particularly in reference to Marxism in linguistics. I am not a linguistic expert and, of course, cannot fully satisfy the request of the comrades. As to Marxism in linguistics, as in other social sciences, this is something directly in my field. I have therefore consented to answer a number of questions put by the comrades.


QUESTION: Is it true that language is a superstructure on the base?

ANSWER: No, it is not true.

The base is the economic structure of society at the given stage of its develop- ment. The superstructure is the political, legal, religious, artistic, philosophical views of society and the political, legal and other institutions corresponding to them.

… Hence:

a) A Marxist cannot regard language as a superstructure on the base; b) To confuse language and superstructure is to commit a serious error.


QUESTION: Is it true that language always was and is class language, that there is no such thing as language which is the single and common language of a society, a non-class language common to the whole people.

ANSWER: No, it is not true.

It is not difficult to understand that in a society which has no classes there can be no such thing as a class language.

Hence:

a) Language, as a means of intercourse, always was and remains the single lan- guage of a society, common to all its members; b) The existence of dialects and jargons does not negate but confirms the existence of a language common to the whole of the given people, of which they are offshoots and to which they are subordinate; c) The ”class character” of language formula is erroneous and non-Marxist.


QUESTION: What are the characteristic features of language?

ANSWER: Language is one of those social phenomena which operate through- out the existence of a society. It arises and develops with the rise and develop- ment of a society. It dies when the society dies. Apart from society there is no language. Accordingly, language and its laws of development can be understood only if studied in inseparable connection with the history of society, with the history of the people to whom the language under study belongs, and who are its creators and repositories.

Language is a medium, an instrument with the help of which people communi- cate with one another, exchange thoughts and understand each other. Being directly connected with thinking, language registers and fixes in words, and in words combined into sentences, the results of the process of thinking and achievements of man’s cognitive activity, and thus makes possible the exchange of thoughts in human society.

 

QUESTION: Did Pravda act rightly in starting an open discussion on problems of linguistics?

ANSWER: Yes, it did.

Along what lines the problems of linguistics will be settled, will become clear at the conclusion of the discussion. But it may be said already that the discussion has been very useful.

It has brought out, in the first place, that in linguistic bodies both in the center and in the republics a regime has prevailed which is alien to science and men of science. The slightest criticism of the state of affairs in Soviet linguistics, even the most timid attempt to criticize the so-called ”new doctrine” in linguistics, was persecuted and suppressed by the leading linguistic circles. Valuable workers and researchers in linguistics were dismissed from their posts or demoted for being critical of N. Y. Marr’s heritage or expressing the slightest disapproval of his teachings. Linguistic scholars were appointed to leading posts not on their merits, but because of their unqualified acceptance of N. Y. Marr’s theories.

It is generally recognized that no science can develop and flourish without a battle of opinions, without freedom of criticism. But this generally recognized rule was ignored and flouted in the most unceremonious fashion. There arose a close group of infallible leaders, who, having secured themselves against any possible criticism, became a law unto themselves and did whatever they pleased.

To give one example: the so-called ”Baku Course” (lectures delivered by N. Y. Marr in Baku), which the author himself had rejected and forbidden to be repub- lished, was republished nevertheless by order of this leading caste (Comrade Meshchaninov calls them ”disciples” of N. Y. Marr) and included without any reservations in the list of text-books recommended to students. This means that the students were deceived a rejected ”Course” being suggested to them as a sound textbook. If I were not convinced of the integrity of Comrade Meshchani- nov and the other linguistic leaders, I would say that such conduct is tantamount to sabotage.

How could this have happened? It happened because the Arakcheyev regime [9] established in linguistics cultivates irresponsibility and encourages such arbitrary actions.

The discussion has proved to be very useful first of all because it brought this Arakcheyev regime into the light of day and smashed it to smithereens.

But the usefulness of the discussion does not end there. It not only smashed the old regime in linguistics but also brought out the incredible confusion of ideas on cardinal questions of linguistics which prevails among the leading circles in this branch of science. Until the discussion began the ”disciples” of N. Y. Marr kept si- lence and glossed over the unsatisfactory state of affairs in linguistics. But when the discussion started silence became impossible, and they were compelled to express their opinion in the press. And what did we find? It turned out that in N. Y. Marr’s teachings there are a whole number of defects,errors,ill-defined problems and sketchy propositions. Why, one asks, have N. Y. Marr’s ”disciples” begun to talk about this only now, after the discussion opened? Why did they not see to it before? Why did they not speak about it in due time openly and honestly, as befits scientists?

Having admitted ”some” errors of N. Y. Marr, his ”disciples,” it appears, think that Soviet linguistics can only be advanced on the basis of a ”rectified” version of N. Y. Marr’s theory, which they consider a Marxist one. No, save us from N. Y. Marr’s ”Marxism”! N. Y. Marr did indeed want to be, and endeavored to be, a Marxist, but he failed to become one. He was nothing but a simplifier and vulgarizer of Marxism, similar to the ”proletcultists” or the ”Rappists.”

N. Y. Marr introduced into linguistics the incorrect, non-Marxist formula that lan- guage is a superstructure, and got himself into a muddle and put linguistics into a muddle. Soviet linguistics cannot be advanced on the basis of an incorrect formula.

N. Y. Marr introduced into linguistics another and also incorrect and non-Marxist formula, regarding the ”class character” of language, and got himself into a muddle and put linguistics into a muddle. Soviet linguistics cannot be advanced on the basis of an incorrect formula which is contrary to the whole course of the history of peoples and languages.

N. Y. Marr introduced into linguistics an immodest, boastful, arrogant tone alien to Marxism and tending towards a bald and off-hand negation of everything done in linguistics prior to N. Y. Marr.

N. Y. Marr shrilly abused the comparative-historical method as ”idealistic.” Yet it must be said that, despite its serious shortcomings, the comparative-historical method is nevertheless better than N. Y. Marr’s really idealistic four-element analysis, [10] because the former gives a stimulus to work, to a study of languages, while the latter only gives a stimulus to loll in one’s arm-chair and tell fortunes in the tea-cup of the celebrated four elements.

N. Y. Marr haughtily discountenanced every attempt to study groups (families) of languages on the grounds that it was a manifestation of the ”proto-language” theory. [11] Yet it cannot be denied that the linguistic affinity of nations like the Slav nations, say, is beyond question, and that a study of the linguistic affinity of these nations might be of great value to linguistics in the study of the laws of language development. The ”proto-language” theory, I need hardly say, has nothing to do with it.

To listen to N. Y. Marr, and especially to his ”disciples,” one might think that prior to N. Y. Marr there was no such thing as the science of language, that the science of language appeared with the ”new doctrine” of N. Y. Marr. Marx and Engels were much more modest: they held that their dialectical materialism was a product of the development of the sciences, including philosophy, in earlier periods.

Thus, the discussion was useful also because it brought to light ideological shortcomings in Soviet linguistics.

I think that the sooner our linguistics rids itself of N. Y. Marr’s errors, the sooner will it be possible to extricate it from its present crisis.

Elimination of the Arakcheyev regime in linguistics, rejection of N. Y. Marr’s errors, and the introduction of Marxism into linguistics — that, in my opinion, is the way in which Soviet linguistics could be put on a sound basis.

Pravda, June 20, 1950

QUESTION: Marx and Engels define language as ”the immediate reality of thought,” as ”practical,… actual consciousness.” [12] ”Ideas,” Marx says, ”do not exist divorced from language.” In what measure, in your opinion, should linguistics occupy itself with the semantic aspect of language, semantics, historical semasiology, and stylistics, or should form alone be the subject of linguistics?

ANSWER: Semantics (semasiology) is one of the important branches of linguis- tics. The semantic aspect of words and expressions is of serious importance in the study of language. Hence, semantics (semasiology) must be assured its due place in linguistics.

However, in working on problems of semantics and in utilizing its data, its signifi- cance must in no way be overestimated, and still less must it be abused. I have in mind certain philologists who, having an excessive passion for semantics, disregard language as ”the immediate reality of thought” inseparably connected with thinking, divorce thinking from language and maintain that language is outliving its age and that it is possible to do without language.

Listen to what N. Y. Marr says:

”Language exists only inasmuch as it is expressed in sounds;the action of thinking occurs also without being expressed…. Language (spoken) has already begun to surrender its functions to the latest inventions which are unreservedly conquering space, while thinking is on the up-grade, departing from its unutilized accumulations in the past and its new acquisitions, and is to oust and fully replace language. The language of the future is thinking which will be developing in technique free of natural matter. No language, even the spoken language, which is all the same connected with the standards of nature, will be able to withstand it” (see Selected Works by N. Y. Marr).

If we interpret this ”labor-magic” gibberish into simple human language, the conclusion may be drawn that:

a) N. Y. Marr divorces thinking from language;

b) N. Y. Marr considers that communication between people can be realized with- out language, with the help of thinking itself, which is free of the ”natural matter” of language, free of the ”standards of nature”;

c) divorcing thinking from language and ”having freed” it from the ”natural matter,’ of language, N. Y. Marr lands into the swamp of idealism.

It is said that thoughts arise in the mind of man prior to their being expressed in speech, that they arise without linguistic material, without linguistic integument, in, so to say, a naked form. But that is absolutely wrong. Whatever thoughts arise in the human mind and at whatever moment, they can arise and exist only on the basis of the linguistic material, on the basis of language terms and phrases.

Bare thoughts, free of the linguistic material, free of the ”natural matter” of language, do not exist.

”Language is the immediate reality of thought” (Marx). The reality of thought is manifested in language. Only idealists can speak of thinking not being connec- ted with ”the natural matter” of language, of thinking without language.

In brief: over-estimation of semantics and abuse of it led N. Y. Marr to idealism.

Consequently,if semantics (semasiology) is safeguarded against exaggerations and abuses of the kind committed by N. Y. Marr and some of his ”disciples,” semantics can be of great benefit to linguistics.

 

Sovjetskaja entsiklopedija ajattelusta:

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/thinking

Thinking

theprocess of reflection on objectivereality; the highest level of human cog- nition. Although the sole source for thinking is sensations, thinking transcends the limitations of direct sensory reflection and enables the human being to receive knowledge about objects, qualities, and relationships of the real world that cannot be sensed directly (F. Engels, in K. Marx and F. Engels, Soch., 2nd ed., vol. 20, pp. 554—55).

Thinking is a subject matter of study in the theory of knowledge and logic, in psychology, and in neurophysiology. In cybernetics it is studied in connection with problems of the technological simulation of mental operations.

Thinking is a function of the brain, and in that sense it is a natural process.

However, each human being becomes a subject of thinking only by mastering language, concepts, and logic, which are products of the development of social practice. Even the problems with which each individual confronts his intellect are generated by the social conditions of his life. Thus, human thinking has a social and historical quality.

Throughout the history of philosophy, the character of thinking and the relation- ship between thinking (consciousness) and being has been the central philosophical problem.

The concrete historical study of thinking, which developed in the 19th century, was influenced by the concepts of formal logic and by the theory of associ- ations. Psychological analysis of thinking was,for the most part,limited to differen- tiating various thought processes: comparison, abstraction of data, and classification. The question of the character of concepts or ideas was treated in the spirit of formal “scholastic” logic. Concepts were considered the result of the accretion of sensory images and impressions, the discernment of their common features, and the elimination of anomalous features. Accordingly, the processes involved in thinking were perceived as complex combinations of ideas and concepts. This description of thinking encountered insurmountable difficulties in attempting to explain, for example, the purposeful and creative character of thought processes.

Naturalistic and mechanistic descriptions of thinking were developed further by the behaviorists, who explained mental activity as the totality of inner, soundless speech habits formed according to a “stimulus-response” pattern.These associa- tive and mechanistic representations of thinking were counter-balanced by idealistic theories, which emphasized that thought processes cannot be reduced to associations of discrete ideas and are characteristically imageless and subordinate to “determining tendencies” (the Würzberg school). On the other hand, representatives of the theory of holistic forms (Gestalt psychology) understood thinking as a process by which the subject “reconstructs” a problematic situation, discovering new relationships and functional connections within it. The gestalt psychologists asserted that thinking cannot be derived from the experience of the subject’s behavior and the accumulated associations. Insofar as they explained thinking as an “autochthonic,” or self-generating process, the representatives of Gestalt psychology were in agreement with intuitionism.

The common feature of these schools was their antihistoricism — that is, their failure to study the origins and historical development of human thinking. Works systematizing data on thinking among peoples at relatively low stages of socio- economic and cultural development did not appear until the early 20th century. These works disproved suppositions about the unchanging character of the laws of thinking and introduced the notion that qualitative changes had taken place in thinking during its historical development (L. Lévy-Bruhl of France, for example). At the same time, experimental studies of the origins of thinking in the animal world were undertaken by W. Köhler (Germany), R. Yerkes (USA), and N. N. Ladygina-Kots (USSR). Among the higher animals researchers encountered behavioral processes analogous to human thinking (“practical intellect,” or in the words of I. P.  Pavlov, “manual thought”). This research deepened man’s understanding of the genetic roots of thinking and gave impetus to the study of human thought that is manifested as external actions related to objects (“visually effective thinking” or “technical intellect”). The discovery that mental activity could take the form of external actions in complex situations involving objects, or operations using visual diagrams and models, demolished the old conception of thinking as merely an internal, verbal and logical process and led to the recognition that there are different forms of highly developed thinking, intimately interwoven and not strictly delineated from each other.

The scientific dialectical materialist understanding of thinking is set forth in the classical works of Marxism. Rejecting the view that thinking is the manifestation of a special spiritual principle, Marxism overcomes the limitations of metaphysical materialism, with its superficiality and its reduction of mental activity to the elementary processes of analysis and generalization of sensory impressions. In viewing thought as a product of social and historical development and as a special form of human activity, Marxism emphasizes the age-old connection between thinking and practical activity. “The production of ideas, of conceptions, of consciousness, is at first directly interwoven with the material activity …. Conceiving, thinking, the mental intercourse of men, appear at this stage as the direct efflux of their material behavior” (K. Marx and F. Engels, ibid., vol. 3, p. 24).

Labor with tools confronts the human being not only with material objects but also with their interaction, in the process of which properties are revealed that are not directly accessible to the senses but can be grasped only indirectly, by mental deductions. The cognitive results of objective actions are given a degree of permanence by verbalization. As they are transmitted to other people via spoken communication, they form part of the system of knowledge that constitutes the content of the collective or social consciousness. Linguistic expression creates the precondition for the reproduction on the level of inner speech (consciousness) of various links of external, objective cognitive activity. The original sensory data and practical action are mediated by an increasingly long chain of mental processes, which subsequently become separate from external practical activity. At the same time, the social division of labor, the development of private ownership, and the differentiation of society into antagonistic classes lead to a break between mental and physical labor, so that it becomes customary to appose internal intellectual activity to material, physical activity. Later, this opposition is reinforced in idealistic theories of thinking.

As thinking, in its developed forms, loses its direct and immediate connection with practical activity, it may result in false, illusory knowledge. This raises the question of the criterion of the truthfulness of thinking and the adequacy of its results as compared with objective reality. Practice is the criterion: that is, the theoretical conclusions reached through thought should be verified in practical activity and in experimentation. In this sense, however, practice refers not to individual experience but to social practice as a whole, which necessitates the subordination of thought processes to certain rules or prescriptions developed in the historical experience of cognition. This type of man-made system of rules and prescriptions (“laws” of thinking) constitutes the object of a separate discipline, logic.

In contrast to idealism, which considers the laws of logic inherent in thinking, Marxism regards logical laws as the generalized reflection of objective relationships existing in reality and mastered in practical experience. “The practical activity of man had to lead his consciousness to the repetition of the various logical figures thousands of millions of times in order that these figures could obtain the significance of axioms” (V. I. Lenin, Poln. sobr. soch., 5th ed., vol. 29, p. 172). Social practice is not only the criterion of the truthfulness of thinking but also the foundation for the rules and canons of logic. For this reason, thinking cannot be reduced to the totality of mental operations of which it is composed, or, in other words, to the “thinking” of logical machines that perform only processes assigned to them in one way or another by human beings. As Marx pointed out, machines are only “organs of the human brain created by the human hand” (Marx and Engels, Soch., 2nd ed., vol. 46, part 2, p. 215). The true subject of thinking (the thinker) is still the human being controlling the machine.

The enormous complexity of the problems confronting modern science has made necessary the further development of the logical apparatus of thinking. As a result, new schools of formal logic have emerged. However, the study of thinking cannot be limited to investigation of the rules of formal logic. Above all, the study of thinking touches on problems of the relationship of thought to objective reality and problems of the general method of cognition. The unity of the cognitive and logical aspects of thinking is most fully expressed in Marxist dialectical logic, which is a theory of the development and self-motion of the subject matter of cognition as it is reflected in the movement of the concepts of thinking.

A. N. LEONT’EV

Disorders. Thinking disorders are reflected in speech, writing, and representa- tional creativity. Significant changes in the speed of thought are possible. In an emotionally excited individual, acceleration of the flow of ideas may reach the level of an undirected, superficial “flight of ideas.” By contrast, a retardation of thinking is characterized by the infrequent, slow emergence of concepts, or by slow formation of ideas and judgments. This is usually associated with depression and with a subjective sensation of intellectual emptiness.

Other disturbances of thinking include incoherence; inertia, in which a single idea or impression prevails (perseveration); and “getting bogged down,” or circumstantiality, in which the essential point is drowned in a mass of unnecessary details, or in which thinking is fruitless and remote from reality. Also categorized as thinking disorders are bizarre thought (a tendency to indulge in symbolism, the paradoxical use of well-known concepts, and the invention of unjustifiable word forms); the parallel flow of several different thoughts; sudden breaks in thought; and the complete disjunction of the content of thinking, even though it is couched in grammatically correct sentences. Thinking disorders are of great importance in the differential diagnostics of mental illness (for example, in distinguishing various forms of schizophrenia).

B. I. FRANKSHTEIN

REFERENCES

Marx, K., and F. Engels. Nemetskaia ideologiia. Soch., 2nd ed. vol. 3.
Engels, F. “Dialektika prirody.” Ibid., vol. 20.
Lenin, V. I. “Filosofskie tetradi.” Poln. sobr. soch., 5th ed., vol. 29.
Binet, A. Mekhanizm myshleniia. Odessa, 1894. (Translated from English.)
Psikhologiia myshleniia. St. Petersburg, 1914. (“Novye idei ν filosofii,” issue 16).
Lévy-Bruhl, L. Pervobytnoe myshlenie. Moscow, 1930. (Translated from French.)
Wallon, H. Ot deistviia k mysli. Moscow, 1956. (Translated from French.)
Vygotskii, L. S. Myshlenie i rech’: Izbrannye psikhologicheskie issledovaniia. Moscow, 1956.
Rubinshtein, S. L. O myshlenii i putiakh ego issledovaniia. Moscow, 1958.
Ponomarev, la. A. Psikhologiia tvorcheskogo myshleniia. Moscow, 1960.
Zeigarnik, B. V. Patologiia myshleniia. [Moscow] 1962.
Psikhologiia myshleniia (collection of translations). Moscow, 1965.
Tikhomirov, O. K. Struktura myslitel’noi deiatel’nosti cheloveka. Moscow, 1969.
Piaget, J. “Psikhologiia inteliekta.” In his book Izbrannye psikhologicheskie trudy. Moscow, 1969. (Translated from French.)
Leont’ev, A. N. Problemy razvitiia psikhiki, 3rd ed. Moscow, 1972.
Ach, N. Über die Begriffsbildung. Bamberg, 1921.
Koffka, K. “Bemerkungen zur Denkpsychologie.” Psychologische Forschung, 1927, vol. 9 (books 1–2).
Hartley, D. M. Observation on Man, His Frame, His Duty and His Expectations, 6th ed. London, 1934.
A Study of Thinking. New York, 1956.

The Great Soviet Encyclopedia, 3rd Edition (1970-1979). © 2010 The Gale Group, Inc. All rights reserved.

Jaa että muka ”YK:n Yleiskokous ei päätä mistään” , sahtivaarilaiset!

… Paitsi että se päättää mm. valtioiden laillisista  rajoistakin…

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ristokoivula1/171762-paattaako-yk-jasenmaiden-rajoista/

Päättääkö YK jäsenmaiden rajoista?

Väitän, että päättää, viime kädessä.

YK mm. vahvistaa rauhansopimukset, kuten jo sen edeltäjä Kansainliittokin teki, ja hyväksyy jäsenmaat tietyin rajoin, perustuslaein jne. Yleiskokouksen päätöksellä Turvallisuusneuvoston esityksestä. YK:n Yleiskokous on tällä keinolla myös luonut valtioita kuten Israelin, Palestiinan arabivaltion, Itä-Timorin, Namibian ja miehityk-senalaisen Länsi-Saharan.Tämä on myös tapa,jolla YK hyväksyy tai hylkää maiden hallitukset, Se on johtanut myös omituisuuksiin ,mm. kun USA piti veto-oikeudel- laan ”kannattamaansa” Kambodzhan Pol Potin kansanmurhahallitusta maan halli- tuksena YK:ssa kymmenisen vuotta sen jälkeenkin, kun Vietnamin tukemat kapi- nalliset olivat sen kaataneet. Tällaiset ovat kuitenkin suhteellisen vähämerkityk- sellistä santaa perusperiaatteeltaan toimintakelpoisen systeemin rattaisssa.

Asian ydin on siinä, että kansainväliset YK-tuomioistuimet ovat  luonnollisesti sidottuja YK:n omaan lakiin. Samoin siihen ovat ehdottomasti sidottuja ylin rauhanvalvoja ja ainoa laillinen rauhaanpakottaja Turvallisuuneuvosto sekä YK:n Sihteeristö.

Yksittäisille jäsenmaille YK:n päätökset ovat oletusarvoisesti KEHOTUKSIA (re- commendations, sanan  perusmerkitys: re-commander = käskeä uudelleen, tois- taa käsky, mitä suomen kehä-sanasta johdettu ´kehottaakin´ tarkoittaa) joiden toimeenpanon ne suorittavat kansallisen lain kautta. Turvallisuusnevosto taivut- telee pullikoivia ensin mm. talous- ym.pakotteilla ja vasta vihonviimeisenä keinona rauhaanpakottaa kansainväliseen lakiin. Myös Turvallisuusneuvostolla on siis sekä lainsäädäntö-  että tuomio- valtaa Peruskirjan ja Yleiskouksen lakipäätösten pohjalta, joille sen toiminnan myös PITÄÄ perustua.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/yk-n-yleiskokous-paatti-29-11-1947-samalla-paatoslauselmalla-pl-181-seka-palestiinan-arabivaltion-etta-israelin-olemassaolosta

Tarkoitukseni ei ollut avata omaa blogia.

Dosentti Kimmo Kiljunen (SDP), joka ei halua kuulla omiinsa nähden poikkipuoli- sia näkemyksiä eikä käydä kansalaiskeskustelua  tieteellisestä puhumattakaan, vaikka on siis dosentti, bannasi minut kommentoimasta blogiaan heti, kun keskustelussa päästiin asiaan.

Dosnti Kiljusen agenda on tämä:

Suomi ajaa NATOa YK:n TILALLE ei- jäsenyyttä viikunanlehtenä käyttäen

 

Mutt tähän viimeiimpään pläjäykeen

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttikuosmanen/kansallinen-etu-ja-saantopohjaisuusko-ristiriidassa/

.

3.1.2020 10:19

Itsepäisesti sinnittelee paitsi maallikoiden myös kansainvälisen politiikan kom- mentoijienkin piirissä käsitys, että kansallisten etujen ajaminen ja koko etukäsite on jotakin lähtökohtaisesti pahaa, ja että edut ja niiden ajaminen olisivat sovitta- matto- massa ristiriidassa yhteistyön harjoittamisen kanssa. Kuten myös sääntö- pohjaisen kansainvälisen järjestyksen kanssa. Siitä ei kuitenkaan mihinkään päästä, että etuja on ja niitä ajetaan; edut kuitenkin voivat olla yhteisiäkin ja vaikkeivat olisikaan, niitä voidaan sovittaa yhteen. ”

 

RK: Näin on. Tätä varten kansainvälinen oikeusysteemi on olemassa, että näitä soviteltaisiin rauhanomaisesti.

KK: ” ”Statsräson” voi kyllä olla hirveä asia, kuten Paasikivi sanoi. Alkuperäisen ranskankielisen termin ”raison d’état” merkityssisältö onkin itse asiassa hieman erilainen kuin ”etu” (englanniksi interest, ranskaksi intérêt). Siinä on oikeastaan kyse valtion toiminnan syistä, motiiveista, jotka asetetaan kaiken, myös yksilöä ja valtiota alempia yhteisöjä sitovien normien ja pidäkkeiden yläpuolelle. Niinpä kan- sallisten etujen ajaminen tässä merkityksessä on tarkoittanut häikäilemättömän voimapolitiikan harjoittamista ja oikeuttamista ”valtionedun” nimissä. ”

RK: Tämä ”valtiojärki”, jonka tarkoitus on lain ja ”järjen” yhteensovittaminen val- tiojaossa ja valtioidenvälisissä järjestelyissä, on vähän eri asia kuin ”valtio(lline)n etu”, mutta näitäkin, kuten ”legiiimejä turvallisuusetuja” jopa muuallakin kuin omalla alueella, valtioiden mahdollisimman suuren alueellisen yhtenäisyyden ”jär- kiperiaate” (jolla mm. Argentiina aikanaan vaati falklania itselleen). On käyty oi- keuttakin ”pelkällä periaatteella”: esimerkiksi Bolivia on vaatinut oikeudessa käy- tävää Tyynelle valamerelle Chilen ja Perun välistä – ja paikalliset intiaanikansatkin olisivat mielummin yhden valtion tärkeällä keskeisellä kulkureitillä kuin kahden muun äärimmäisellä pussinperällä.

KK: ” Kansainvälinen järjestys on lähes aina perustunut valtioiden kansallisiin etuihin ja voimasuhteisiin – sikäli kuin ylipäänsä on vallinnut jotain sellaista, mitä voi kutsua järjestykseksi. Se on voinut olla yhden valtion pakottama tai useamman valtion voimatasapainon pohjalle rakennettu järjestys.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyi ja synnytettiin osaan maailmaa jossain mää- rin toisenlainen järjestys. Sanon osaan maailmaa, koska koko maailman mitassa syntyi taas aivan perinteiseen suurvaltojen voimapolitiikkaan perustuva tasapai- nojärjestelmä, jota kutsutiinkin myös kauhun tasapainoksi, koska sitä piti pystyssä ydinaseiden olemassaolo ja pelko niiden käyttämisestä. Osassa maailmaa, siinä jota amerikkalaisessa retoriikassa kutsuttiin ”vapaaksi maailmaksi”, ”sääntöpohjaisuus” oli kuitenkin vallitseva järjestysmalli. ”

RK: Minun tietääkseni kansiväliseen lakiin perusuvuuessa ei ollut virallisia blokki- eroja. Useimmat tuolloin K:n sääntöihin teht muuokset tehiin Neuvostoliiton blokin aloitteesta, mm. kansanmurhalainsäääntö.

KK: Maailmanlaajuisestikin on toki olemassa järjestys, jossa sääntöpohjaisuus on asetettu tavoiteltavaksi ihanteeksi ja jossa jossain määrin sellaista onkin, nimittäin YK ja sen puitteisiin kuuluvat muut järjestöt ja järjestelyt, ja kansainvälinen oikeus, joka sitä kannattelee ja jota ne kannattelevat. Sama pätee erinäisiin muihin järjes- töihin, kuten niin sanotut Bretton Woods -instituutiot ja Maailman kauppajärjestö. Ja onhan alueellisiakin järjestöjä, ja niihinkin osallistuu valtioita, jotka eivät kuulu äsken mainittuun ”vapaaseen maailmaan”. Esimerkiksi ETYJ, Euroopan neuvosto ja erinäiset muissa maanosissa perustetut järjestöt ja niiden sääntöjärjestelmät. ”

RK: Nämä eivät ole kansainvälistä vaan kansallista lakia – sikäli ja siellä kuin ne on sellaiseen lakiin kirjattu – ja sikäli kun ne eivät ole ristiriiassa oikean kansainvälisen lain kanssa, mikä usein ilmenee vasa kätännössä vähitellen.

KK: ”Yhdysvaltain mahti maailmassa oli suurimmillaan heti toisen maailmansodan jälkeen ja niinpä sen kädenjälki oli ratkaiseva myös uuden kansainvälisen järjestyk- sen luomisessa. Sekä maan oma yhteiskuntajärjestelmä että kokemukset 1930-luvulta muokkasivat käsitystä siitä, millainen järjestys pitäisi luoda. Ensimmäisen maailmansodan tilintekoa leimanneesta hävinneille kostamisesta ja niiden nöyryyttämisestä luovuttiin ja sodan hävitysten korjaamiseen uhrattiin suuria summia (esimerkiksi Marshall-apu oli noin prosentti Yhdysvaltain vuotuisesta kansantuotteesta kyseisinä vuosina). Taloudelliseen toipumiseen liitettiin valtioiden välinen yhteistyö, joka aikanaan tuotti myös Euroopan integraation. ”

RK: Josta tuli kansainvälisen oikeuen ”kilpailija”.

KK: ” Liberaaleiden demokratioiden kesken luodussa sääntöpohjaisuudessa ja varsinkin siinä, millaiset säännöt ja niiden pohjalla oleva ajattelu siinä vallitsevat, voi nähdä analogian oikeusvaltiokäsitteeseen. ”

RK: ”Oikeusvltio” on propaganaa. YK ei jaa hväksmiään jäsenvaltioien oikeussteemejä vuohiin j lampaisiin – vaan ne ovat keskenään taa-arvoisia.

KK: ” Siinähän ydinajatus on, että kun säännöt on luotu, myös sääntöjen luoja nou- dattaa niitä; hallitsija ei itsekään ole lakien yläpuolella. Tämä periaate siis ”skaalattiin” kansainväliseen järjestykseenkin. ”

RK: Tämä kuuluu kaikkeen nkaikaiseen lainsäääntöön.

KK: ” Kansallisia etuja ei tässä kuitenkaan pantu syrjään, vaan katsottiin, että pidät- tyvyys, jota sääntöpohjaisuus aitona edellyttää, on kansallisen edun, myös hegemonivaltion oman edun, mukaista.

RK: Laki ei möskään jaa valtioita ”hegemoniavltioihin” ja ”muihin”, vaan enempikin kieltää tekemätä niin missään suhteessa…

KK: ” Liikkumatila, jonka Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys sallii, oli silmiin- pistävä poikkeus pakottamiseen perustuvista imperiumiperinteistä, ja kuten jälkeen- päin kävi selväksi, myös erittäin menestyksellinen, koska se tuotti hyvinvointia sekä hegemonille että sen valtapiirissä oleville, ja vapautta, joka teki sen houkuttelevaksi. ”

RK: Kanainvälinen laki ei tunne sotilasliittoja. Se vaan on kovin pitkään katsonu niitä läpi sormien…

KK:Valtioiden välinen tasa-arvo,tai ”suvereeni tasa-arvoisuus”,kuten sitä ammat- tislangissa kutsutaan, on niin ikään oleellinen osa sääntöpohjaisuuskäsitettä, ja sikäli todellisuuttakin, että se tuottaa myös pidättyvyyttä ulottaa vallankäyttö ainakin sen brutaaleimmissa muodoissa pieniin ja heikkoihin. Tässäkin voi nähdä analogian oikeusvaltioon, jossa yksilöiden tasa-arvo on aivan ylimpien arvojen joukossa. Ja kuten valtioidenkin välillä, toteutuu reaalimaailmassa vain vajavaisesti.

Mikä sitten olisi amerikkalaisperäisen sääntöpohjaisen järjestyksen vaihtoehto, mitä on tarjolla ja tarjotaan? Venäläinen (mutta ei vain venäläinen, vaan ylipäänsä valistusajan filosofioista kumpuavan läntisen maailmankuvan ulkopuolella vallitseva) käsitys lähtee nykyään suvereniteetista, täysivaltaisuudesta. ”

RK: Venäjä ei ole ”valistusielogioien ulkopuolella”…

KK: ” Siinä sääntöpohjaisuus ei ole suvereniteettia (vapaaehtoisesti) rajoittava käsite, vaan sen jatke. Käytännössä: suvereeneja voivat olla vain suurvallat (jääköön tässä syrjään sinänsä oleellinen kysymys siitä, mikä tekee valtiosta suurvallan); pienten suvereenisuus on rajoitettua. Myös valtion legitimiteetti seuraa suvereniteetista (eli siis voimasta), ei mistään abstrakteista normeista tai arvoista ja niiden toteutumisesta käytännössä.

Kuunneltuani aikoinaan ammatin takia kiinalaisia, niin virallisia tahoja kuin tutkija- piirejä, hahmottui itse asiassa hyvin paljon venäläistä muistuttava maailmankäsitys ja kuva tavoiteltavasta tulevaisuudesta: suuret valtiot hoitelevat maailman asiat keskenään ja pienille varataan mahdollisuus esittää näkemyksensä multilateraalisilla foorumeilla, millä tarkoitetaan YK:ta.

 
YK:ssakin se tarkoittaa yleiskokousta, jossa puhutaan mutta ei päätetä.
 
Päätöksiä, sikäli kuin niitä YK:ssa ylipääsään saadaan aikaan keskeisissä kysymyk- sissä, tekee turvallisuusneuvosto, jossa – yllätys, yllätys – todelliset päättäjät ovat sen pysyvät jäsenet, joukossa Kiina. ”
RK: On valhe, että muka ”YK:n Yleiskous ei päätä”.
 
Se on YK:n korkein päättävä elin.
 
 
” perjantai, 16. kesäkuu 2017
 
Kelvoton Sahtivaarin-suomennos YK:n Peruskirjasta FINLEX-lakikokoelmassa
 
 
Kirjoittanut Risto Juhani Koivula (14. lokakuu 2016, 22:30)
 
FINLEX:
 
” IV Luku
 
Yleiskokous Tehtävät ja valtuudet
 
10 artikla
 
Yleiskokous voi keskustella kaikista tämän peruskirjan piiriin kuuluvista tai kaik- kien peruskirjassa edellytettyjen elimien toimivaltaan ja tehtäviin kuuluvista kysy- myksistä ja asioista sekä esittää kaikissa tällaisissa kysymyksissä tai asioissa, ei kuitenkaan 12 artiklassa edellytetyissä tapauksissa, ***suosituksia*** Yhdisty- neiden Kansakuntien jäsenille tai turvallisuusneuvostolle taikka molemmille.
.
11 artikla
 
1. Yleiskokous voi harkita kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi noudatettavia yhteistoiminnan yleisiä periaatteita, niihin luettuina aseistariisumis- ta ja aseistuksen säännöstelyä koskevat periaatteet, ja esittää niitä koskevia suosituksia jäsenille tai turvallisuusneuvostolle taikka molemmille.
 
2. Yleiskokous voi keskustella jokaisesta kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevasta kysymyksestä, jonka jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen tai turvallisuusneuvosto taikka 35 artiklan 2 momentin mukaisesti valtio, joka ei ole Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen, on sille esittänyt, sekä kaikissa tällaisissa kysymyksissä, ei kuitenkaan 12 artiklassa määritellyissä tapauksissa, esittää suosiuksia asianomaiselle valtiolle tai valtioille taikka turvallisuusneu- vostolle tai molemmille. Yleiskokouksen on joko ennen keskustelua tai sen jälkeen esitettävä turvallisuusneuvostolle jokainen sellainen kysymys, joka vaatii toimenpiteitä.
 
3. Yleiskokous voi kiinnittää turvallisuusneuvoston huomiota tilanteisiin, jotka ovat omiaan vaarantamaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.
 
4. Tässä artiklassa luetellut yleiskokouksen valtuudet eivät rajoita 10 artiklan yleistä vaikutusalaa. ”
 .
YK:N PERUSKIRJA:
 .
GENERAL ASSEMBLY: ACTIVITIES AND POWERS
.
Article 10
.
” The General Assembly may discuss any questions or any matters within the scope of the present Charter or relating to the powers and functions of any organs provided for in the present Charter, and, except as provided in Article 12, may make recommendations to the Members of the United Na-tions or to the Security Council or to both on any such questions or matters. ”
 .
Oikea käännös:
.
”Yleiskokous voi keskustella mistä tahansa kysymyksestä ja aiheesta tämän Pe- ruskirjan aihepiiristä tai liittyen mihin tahansa tässä Peruskirjassa säädettyjen elinten valtuuksiin ja toimiin, ja, paitsi mitä on edellytetty artiklassa 12, se voi antaa ***kehotuksia*** (ja suosituksia) YK:n Jäsenmaille tai Turvallisuusneuvos- tolle tai molemmille mistä tahansa sellaisista kysymyksistä tai aiheista. ”
 
Käyttämäni nimi Sahtivaarinsuomennos liittyy siihen, että se on sitä, millaiseksi kumileimasimeksi, ”neuvonantajaksi” Sahti YK:ta ajoi) on täysin päin persettä:
 
Englannin sanan RECOMMNENDATION PERUSMERKITYS on KEHOTUS ja varsin- kin monikossa MÄÄRÄYKSET, OHJEET. Se tulee uuslatinan sanasta recommandare = ”käskeä uudelleen (kunnes toteutetaan)” eli kehottaa (sanasta kehä). Englannille erityinen sivumerkitys SUOSITUS johtuu historiallisista syistä.
 
Suomessa suositus on selkeästi alemmalta ylemmälle päättäjälle annettu ohje, joka ei sido jälkimmäistä mihinkään, kehotus tai päinvastoin: ylemmältä päättäjältä ja sitoo, joskin moempien toteuttamisen muodoista ja tarkasta ajankohdastakin päättää toteuttaja.
 
Peruskirjan suomennoksen on oltava kaikkien kuuden virallisen keiliversion mukai-nen (englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina, arabia). Tässä asiassa ranskankielinen on ”painavampi” kuin englanninkielinen, koska se jättää vähemmän tulkinnan varaa:
 
 
” French
 
Etymology
 
From re- + commander, or ultimately from Latin re- + commandāre, commendāre.
… Verb
 
recommander
 
to command, to order
 
to recommend, to endorse ”
 
Article 11
 .
1.The General Assembly may consider the general principles of co-operation in the maintenance of international peace and security, including the principles governing disarmament and the regulation of armaments, and may make recommen-dations with regard to such principles to the Members or to the Security Council or to both.
 
Tässä consider on käsitellä eikä harkita. Se voi antaa sekä kehotuksia että suosi- tuksia. YK:lla on myös neuvoa-antavia toimielimiä, jotka antavat pelkkiä suosituksia, kuten Ihmisoikeusneuvosto. Nyt voidaan ajatella tilanne, että Ihmisoikeusneuvosto on suositellut jotakin, mikä ei olekaan Yleiskokouksen mielestä oikein, ja se voi silloin antaa oman suosituksensa tilalle asettamatta sitä kuitenkaan kehotusluontoiseksikaan lakinormiksi.
 
.
2.The General Assembly may discuss any questions relating to the maintenance of international peace and security brought before it by any Member of the United Nations, or by the Security Council, or by a state which is not a Member of the United Nations in accordance with Article 35, paragraph 2, and, except as provided in Article 12, may make recom-mendations with regard to any such questions to the state or states concerned or to the Security Council or to both. Any such question on which action is necessary shall be referred to the Security Council by the General Assembly either before or after discussion.
.
Tämä tarkoittaa, että Yleiskokouksen kehotusten SOTILAALLINEN toimeenpano vaatii aina Turvallisuusneuvoston, tai jäsenmaan päätöksen.
.
Pysyvillä jäsenmailla on veto-oikeus sotilaalliseen toimeenpanoon YK:n lipun alla, mutta EI (yleensä) itse TN:n päätöksiin, eikä tietenkään Yleiskokouksen päätöksiin nähden.
 
Jäsenmaat voivat panna sellaisen Turvallisuusneuvoston päätöksen toimeen omin päin, jonka toimeenpanon YK:n toimesta jokin pysyvä jäsen on vetollaan estänyt. Tämä on Perukirjan uusia säännöksiä.
 
.
3. The General Assembly may call the attention of the Security Council to situations which are likely to endanger international peace and security.
 
.
4. The powers of the General Assembly set forth in this Article shall not limit the general scope of Article 10. ”
.
 
.
Yleiskokous on YK:n korkein päättävä elin.
 .
Turvallisuusneuvoston(kin) päätösten on PERUSTUTTAVA PERUSKIRJAN JA YLEISKOKOUSPÄÄTÖSTEN MÄÄRITTELEMÄLLE LAILLE. Se antaa KEHOTUK- SIA erityisesti Turvallisuusneuvostolle ja jäsenmaille, jotka ovat ainoat orgaanit, joilla on valta panna tarvittaessa sotilaallisesti päätökset toimeen. Kohta 12 rajoittaa Yleiskokouksen kehotuksia siten,ettei se muuta päätöstä, jota Turvalli- suusneuvosto on juuri panemassa toimeen, kesken toimeenpanon ilman tämän orgaanin omaa esitystä.Jäsenmaat voivat tuoda käytännössä mitä tahansa asioita Yleiskokouksen käsittelyyn koskien turvallisuutta, kriisinhallintaa, ihmisoikeuksia, oikeus-, terveys-, tiede-, työelämä-, uskonto-, kansallisuus-, pakolais- jne kysymyksiä erityisesti, kun on olemassa YK:n erityisjärjestö, jonka toimialaan aihe kuuluu. Kaikkien muiden YK:n orgaanien toimiala on rajoitettu mukaan lukien Turvallisuusneuvoston.
Tuollainen väärennös osoittaa pohjatonta halveksuntaa kansainvälistä oikeutta ja maailmanrauhaa kohtaan.

 

KK:  ”  Historiaan perehtyneet muuten muistanevat, että ei tämä ajattelu ollut alun perin vierasta amerikkalaisillekaan, kun he yhdessä Neuvostoliiton kanssa kaavailivat YK:ta sotavuosina. Siitä piti tulla todellinen maailmanpoliisi, ja vasta kylmä sota hautasi nuo suunnitelmat allensa, onneksi meille pienille. ”

RK: YK ON MYÖS ”maailmanpoliisi”…! Se esimerkiksi metsästää terroristejakin.

KK:  Paradoksaalista ja pahaenteistä on, että läntisen maailmankuvan mukainen kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys on alkanut murentua juuri tähän maailmanaikaan, kun se näytti saaneen lopullisen voiton diktatoris-totalitaarisista kilpailijoistaan. ”

RK: Helvetin söheltäjä!

NYT ON VOIMASSA EDELLEEN TASAN SAMA KANSAINVÄLINEN OIKEUSYS- TEEMI, JOKA II MAAILMANSODAN JÄLKEEN REMONTOITIIN KANSAINLIITON VASTAAVASTA!!!

EI SILLE OLE MITÄÄN AINAKAAN JULKISTA ”KILPAILIJAA” NYT – EIKÄ ENNENKÄÄN!!!!!

(Kerron Teille suuren salaisuuen:

YKSI KANSAINVÄLINEN PUOLIJULKINEN ”KILPAILIJA” ON: NATON KANSAINVÄLINEN SOTILASDIKTATUURI!

Sitä ajaa myös eräs nilkkivaltio, joka ei ole NATO:n jäsen…)

KK: ” Eräs äskettäin kuulemani asiantuntija viittasi tutkimukseen (jonka yksi tekijä hän itse on), jossa multilateralismia (ei aivan sama asia kuin sääntöpohjaisuus mutta lähellä sitä) katsotaan vaivaavan kolme kriisiä: valtakriisi, relevanssikriisi ja legitiimisyyskriisi. Ensimmäinen johtuu Yhdysvaltain suhteellisen voiman heikkenemisestä, toinen siitä, että se keskittyy liikaa vanhaan ja liian vähän uusiin haasteisiin, ja kolmas siitä, että ihmiset eivät enää usko sen vastaavan heidän tarpeisiinsa. Tämä kuulosti järkevältä analyysiltä, mutta ei täydelliseltä. ”

RK: Ensimmäinen mainittu ei ole ongelma vaan etu. Toinen kaipaisi konkretisaatiota ja kolmas perusteluja.

” Kilpailevan, alkuvuosikymmeninään uhkaavankin kilpailijan, katoaminen on var- maankin yksi murenemisen taustatekijä: kommunismi pakotti kapitalismin hyväk- syntänsä hankkiakseen sellaiseen, mitä ylivoimaisen voittajan asema ei enää edellyttänyt. Työn ja pääoman välinen ristiriita on varmasti muuttanut luonnettaan teknologisten murrosten ja niiden aiheuttamien tuotantorakenteiden muutosten myötä, mutta uutiset sen kokonaan häviämisestä ovat selvästi olleet ainakin yhtä ennenaikaisia kuin uutiset Mark Twainin kuolemasta aikanaan. Seuraukset näkyvät läntisissä yhteiskunnissa uudennäköisinä mutta pohjimmiltaan entisiä muistuttavina ristiriitoina, jotka jäytävät niiden perusteita.

Toinen perussyy nousee myös kapitalismin ja markkinatalouden menestyksestä: erinäiset entiset puhdasoppista kommunismia harjoittaneet maat, Kiina tietenkin etunenässä, ryhtyivät valikoivasti soveltamaan markkinatalouden ja eräitä oikeusvaltionkin piirteitä, ja menestyivät ilmiömäisesti. Lisäksi ne integroituivat sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestykseen ja käyttivät hyväkseen sen mahdollisuuksia – ja ironista kyllä, puolustavat sitä nyt, kun sen primus motor on kääntynyt luomustaan vastaan. ”

RK: Kansainvälisellä oikeudella ei ole mitään erillistä yhtä priimusmoottoria.

KKK: ” Pimeän peitossa on, mitä tapahtuu pidemmällä aikavälillä, mutta sen voim- me sanoa, että se riippuu oleellisesti siitä, syntyykö uuden hegemonin johtama maailmanjärjestys, ”moninapainen” mutta edes jollakin lailla vakaa uusi voimatasapainojärjestys vai ”Warre”, kuten Daron Acemoglu ja Robert A. Johnson Thomas Hobbesin jo 1600-luvulla hahmotteleman valtio-opin (ja senaikaisen kielenkäytön) mukaisesti kutsuvat totaalista järjestyksen puutetta kirjassaan ”The Narrow Corridor”. Siihen verrattuna despotiakin olisi parempi vaihtoehto. ”

RK: EU:n ”totalitarismiteoria” on hölynpölyä, haistapaskantiedettä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/hannah-arendtin-totilateralismi-on-tieteellisesti-puhdasta-potaskaa

II maailmansoan alku: oliko Puola ”viaton uhri” – vai fasistinen nilkkivaltio, joka olisi tarvinnut natsi-Saksaa omien puhdistus- ja laajentumiussuunnitemiensa toteuttamiseen?

Putin nättää kannattavan teoriaa, että II maailmansodan pääsyynä olisivat olleet useidenkin maiden etniset rodunpuhdistus- ja aluevaltaushankkeet, joista mista yksi olisi ollut Puola.

Puolan valtion linja maan 10%:n juutalaisvähemmistön, 3.5 miljoonaa kansalaista, suhteen olikin muutto maasta pois: ensin vaapehtoisesti – ja lopuksi karkottamalla.

#RUSSIA Editor’s  choice 30.12.2019

Putin Calls WW2-Era Polish Ambassador “Anti-Semitic Pig”, Poland Goes Crazy

Speaking at an expanded meeting of the board of the Russian Ministry of Defense on December 24th, 2019, Russian President Vladimir Putin once again recalled attempts to rewrite the history of World War II, which are being undertaken in Europe and overseas.

His words caused quite a stir in Poland.

“In some countries – our neighbors, in Europe and overseas, they often try to distort history, they come up with some incredible scenarios for the development of the situation in the world and in Europe before the outbreak of World War II,” the president said.

Speaking about the pre-war situation in Europe at the end of the 1930s, Putin recalled the views held by Polish politics back then.

“Hitler informed the Minister of Foreign Affairs, and then the Polish Ambassador to Germany, bluntly said that he had an idea to send Jews to Africa in the colony … for extinction, for extermination. To which the Polish ambassador answered him, and then wrote it in his paper to the Minister for Foreign Affairs of Poland, Mr. Beck: “When I heard this … I answered him,” he replied to the Führer, to Hitler, – if he does, we will place a magnificent monument in Warsaw for him,” Putin said.

“You bastard, anti-Semitic pig, couldn’t you say something else. He was in complete solidarity with Hitler in his anti-Jewish, anti-Semitic sentiment, moreover, for the mockery of the Jewish people he promised to erect a monument in Warsaw,” he said.

The diplomat in question is Józef Lipski, who served as ambassador in Berlin from 1934 to 1939.

Józef Lipski with Adolf Hitler. Click to see full-size image

In his September 20th, 1938 report sent to the Polish Foreign Minister, Jozef Beck, Lipski reported on the details of a two-hour meeting with Hitler and German Foreign Minister Ribbentrop on that day.

They mainly discussed the “Sudeten crisis,” but also touched on the “Jewish question,” about which Lipsky wrote as follows: “He [Hitler] was struck by the idea of ​​solving the Jewish problem by emigrating to the colony in accordance with Poland, Hungary, and maybe Romania (here I replied that if this finds permission, we will erect a beautiful monument of him in Warsaw …). ”

This document is not a secret – back in 1981 it was published in the USSR in the collection “Documents and materials on the eve of World War II 1937-1939”, published by the publishing house Politizdat.

A native of the German Empire and a graduate of the University of Lausanne, Lipsky began working at the Polish Foreign Ministry in 1925.

The diplomat was a supporter of rapprochement with Germany and in 1934 became one of the developers of the “Declaration on the non-use of force between Germany and Poland”, also known as the “Pilsudski-Hitler Pact.”

In response, the Polish authorities protested the “historical insinuations” made by Vladimir Putin by summoning Russian ambassador to Warsaw, Sergey Andreyev.

Warsaw and Moscow have been in a spat about the 1939 non-aggression pact between Nazi Germany and the Soviet Union for months now.

“[W]e are ready to explain to Russian diplomats historical facts for as long as it will take for them to understand that the world will never forget the true meaning of the Ribbentrop-Molotov Pact,” Polish Vice-minister of Foreign Affairs, Marcin Przydacz, said on Twitter.

Marcin Przydacz @marcin_przydacz

In response to Amb.Andreyev, just one commentary:we are ready to explain to Russian diplomats historical facts as long as it will take for them to understand that the World will never forget the true meaning of the Ribbentrop- Molotov Pact and the Soviet-Nazi 1939 parade in Brest

144 people are talking about this

Montesquieun Vallan kolmijako-oppi: Viisastenkivi vai muinainen monarkismiapologinen oikeusperiaate-ehdotus?

On hyvä, että pääministeri Marin ei jauha ”EU:n tai EI:n oikeusvaltioperiaatteista” – sillä sellaiset ovat huijuuta: paitsi että YK ei jaa hyväksymiään jäsenmaiden oikeus- systeemeitä ”oikeusvaltiolliiin” ja ”muihin”, vaan ne ovat keskenään tasa-arvoisia kansainvälisessä oikeudessa sikäli kuin noudattavat YK:n omia lakeja,  YK kieltää  myös itse jäsenmaita tekemästä tuollaisia jakoja; ne ovat syrjintää.

Itse YK:n kansainvälinen laki ei noudata vallan kolmijako-oppia poissulkevassa muodossa – eikä sitä silloin välttämättä voi vaatia kaikkien kansallistenkaan la- kien noudattavan.Esimerkiksi Yleiskokous on lakiasäätävä elin,mutta se voi myös toissijaisesti panna niitä toimeenkin ja myös tuomitakin – varsinkin, jos asianomai- set alemmat erikoiselimet Turvallisuusneuvosto ja kansainvälinen peruskirjanmu- kainen valtioidenvälinen tuomioistuin ICJ eivät ole hoitaneet tehtäviään sille mie- leisesti. Ylin toimeenpaneva (ja valmiseleva) elin Turvallisuusneuvosto puolestaan myös sekä säätää omia lakejaan,joiden on oltava Peruskirjan ja yleiskokouspää- tösten konkretisaatiota, että tuomitseekin, mm. terroristeja  ja kansanmurhia. Jä- senvaltioilla on paitsi omaa kansallista mvös kaikkein korkeintakin kansainvälistä lainsäädäntövaltaa yleissitovuusperiaatteella, kun peruskirjanmuutokset pitää vahvistaa tietyllä ratifiointiprosentilla jäsemaista kaikkia sitoviksi.

 

https://demokraatti.fi/sanna-marinilta-kysyttiin-ykkosaamussa-mita-kokoomuksen-pitaisi-haveta-mielestani-kahta-asiaa

Sanna Marinilta kysyttiin Ykkösaamussa, mitä kokoomuksen pitäisi hävetä: ”Mielestäni kahta asiaa”

Ylen Ykkösaamussa palattiin pääministeri Sanna Marinin kysymykseen ”eikö teitä hävetä?”, jonka hän esitti oppositiolle ja etenkin kokoomukselle aiemmin viikolla. Marin kommentoi asiaa jo torstain kyselytunnilla mutta Ykkösaamu nosti tapauksen vielä esiin.

Marinilta kysyttiin lauantaina hänen sanavalinnoistaan ja sitä mitä kokoomuksen pitäisi hävetä.

– Mielestäni kahta asiaa. Ensinnäkin sitä, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on sanonut, että näitä (al-Holin suomalaisia) lapsia ei pidä auttaa, jos se tarkoittaa näiden äitien auttamista. Hallituksen linja lähtee siitä, että nämä lapset, joista monet ovat alle viisivuotiaita, taaperoita, päiväkoti-ikäisiä lapsia, heitä pitää auttaa, lapsen etu pitää olla ensisijainen. Tämä ei ole kokoomuksen linja, ja minun mielestäni kokoomuksen linja on tässä suhteessa väärä.

Lue lisää: Sanna Marin siteerasi Demokraattia kyselytunnilla, Petteri Orpo älähti – lue tästä sanasta sanaan kohun nostanut haastattelu

– Toinen asia. jota olen peräänkuuluttanut ja josta meidän hallituksemme tulee kyllä pitämään kiinni on se että kunnioitetaan meidän oikeusvaltiotamme, sitä et- tä meillä on vallan kolmijako-oppi. Hallitus, eduskunta, poliitikot tekevät poliitti- sia linjauksia, poliittisia päätöksiä, mutta me emme tee päätöksiä yksilöiden hen- gestä ja elämästä, me emme tee päätöksiä yksilötasolla. Se on sitten viranomais- ten tehtävä, joilla se toimivaltuus on. Mielestäni tästä pitää pitää kiinni. Olin aika ihmeissäni siitä, että kokoomuksen suunnalta tämä erittäin voimakkaasti kyseen- alaistettiin ja sanottiin, että hallitus piilottelee virkamiesten selän takana. Näinhän ei ole. Meillä on oikeusvaltiorakenteet ja niistä kaikissa tilanteissa pitää kiinni.

Marin sanoo käyttäneensä häpeä-sanaa, koska hänen puheensa tuli sydämestä.

– Kyllä se tuli siitä ihmetyksestä, millä tavalla kokoomus on tässä kysymyksessä asemoitunut. Ei siinä ollut mitään erityistä hyökkäystä vaan aitoa ihmetystä tätä asemointia kohtaan. ”

RJK: Marinin mukaan juuri vallan kolmijako-oppi sanoo, että poliitikoilla ei ole oi- keutta päättää erillisten henkilöiden asioista, vaan sellainen tehtävä kuuluu sillä hetkellä voimassa olevien lakien pohjalta vain oikeusviranomaisille. Poliitikot millään tasolla eivät todellakaan voi nykyään (enää) LAILLISESTI päättää esimerkiksi, että ” Virta- nen (Berner, Sipilä…)  saa ”varastaa laillisesti”, muut edelleenkään eivät! ”. (Eivätkä kyllä oikeusviranomaisetkaan, ettei sen puoleen…)

Näin on kuitenkin sellaisissakin maissa,joissa vallan kolmijako-oppi ei ole voimas- sa,esimerkiksi neuvostosysteemeissä.YK:n turvallisuusneuvoto voi kyllä vastaan-sanomattoman tutkimusnäytön perusteella päättää,että ”Lahtinen on vaarallinen kansainvälinen terroristi, eikä hänellä ole tästä lähtien kansalaisoikeuksia mis- sään”. Mutta kuten sanottu, sehän onkin myös tuomiovallan haltija, vaikkakaan ei vallankolmijakosysteemissä.

Tähän ei tarvita vallankolmijako-oppia, vaan riittää LAILLISUUSPERIAATE (Rule of Law, joka koskee valtion toimenpiteitä eikä ”itse valtion luonnetta”…),  joka sanoo, että ”kaikkien viranomaistoimien on perustuttava lakiin, ja valtiovaltaa, esimerkiksi tuomiovaltaa, voivat käyttää vain viranomaiset (EIVÄT esimerkiksi firmat, kuten Kokoomus on ajanut!).

Laillisuusperiaatteella on kuitenkin huomattava periaatteellinen rajoitus TÄSSÄ ASIASSA:

Kansallisen lain ja kansallisten viranomisten valta päättyy oletusrvoisesti maan rajalle.

Tästä poiketaan vähän ja harkitusti maan kansalaisten ja myös maan juridisten henkilöiden (firmojen) toiminnan suhteen ulkomailla. Kun sitten rosmo livahtaa naapurivaltion puolelle, häntä metsästävät oletusarvoisesti sen naapurimaan viranomaiset. Tämä perustuu sopimuksille, joita POLIIIKOT ovat tehneet.

On toinenkin asia, joka ehottomasi vaatii poliitikkoja ja poliittisia päätöksiä:

Suomen ulkopolitiikassa  vaikuttaa neljä (4) eri koodia, jotka ovat keskenään risti- riidassa: YK:n laki , jonka rikkomisesta voi joutua kansainväliseen nurkkaan, Suo- men kansallinen laki, erityisesti perustuslaki, joka ei muita paljon kiinnosta, EU:n ”laki”, joka on siltä osin kansallista kuin se on Eduskunnan ratifioimaa sen piiriin, muutoin ”EU-kavereiden toivomuksia”, ja ”Euroopan neuvoston”  ja sen ”tuomio- istuimen” EIT:n valelaki, ”norsunraatolaki”, joka on usein jyrkässä ristiriiassa YK:n kansainvälisen lain kanssa.

NÄIDEN KOODISTOJEN VÄLILLÄ VALITSEMINEN ON AINAKIN EHDOTTOMASTI POLIITIKKOJEN TEHTÄVÄ: PRESIDENTIN, PÄÄMINISTERIN, ULKO- JA OIKEUSMINISTERIEN!

Virkamiehiä ei niiden välillä pidä, eikä ole laillista, päästää surffaamaan! Silloin he eivät taatusti ole todella minkään lain piirissä eivätkä valvonnassa!

 

 

Tyhmä-Saulin ”joulukukkanen”: ”Leipäjonot ja köyhäinjuhlat Suomen hienoimpia perinteitä”

Sauli Niinistön joulufloppaus: ”Leipäjonot ja köyhäinjuhlat Suomen hienoimpia perinteitä” | UMV-Pääkirjoitus

Jäämme korvat entistäkin leveämmällä höröllä odottamaan uudenvuodenpuhetta…

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/saulin-uudenvuoden-puheen-lansi-on-paranormaali-entiteetti

sunnuntai, 11. tammikuu 2015

Saulin Uudenvuoden-puheen ”Länsi” on paranormaali entiteetti…

” Ainakaan siinä ei ole mitään järkeä, eikä myöskään formaaliakaan rationaalisuutta. Mutta minä en ole todellakaan mikään ”paranormaalin asiantuntija”. Joku tietää ehkä tarkemmin. Odotan suurella mielenkiinnolla lisävalaistusta, ja olen valmis hyvän sellaisen edessä myös muuttamaan itse saamaani käsitystä…

http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=319058&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI

Sauli: ” Kaikkina aikoina Venäjä on ja pysyy Suomen naapurina. Olemme lähteneet siitä, että keskusteluyhteytemme säilytetään tiiviinä. Pyrimme edesauttamaan konfliktin ratkaisuyrityksiä sekä jatkamaan kaikkea sitä yhteistyötä, mikä näissä oloissa on mahdollista. Venäjä hyvin tietää, että Suomi on ja pysyy osana länttä. ”
MIKÄ tuo tuollainen MAAGINEN LÄNSI on? Se ei ole selvästikään puhtaasti maan- tieteellinen käsite. Se ei ole maantieteellinen LAINKAAN muutoin kuin sattumalta juuri nyt: Tuo MAAGINEN LÄNSI ”on oikeutettu tunkeutumaan INHAAN ITÄÄN vaikka Vladivostokia ja Pekingiä (Kantonia, Hanoita) myöten, MUTTA IDÄLLÄ EI SAA OLLA MITÄÄN VAIKUTUSTA EIKÄ JALANSIJAA LÄNNESSÄ… Mitään yhtenäistä POLIITTISTA LÄNTTÄ ei ole olemassa sen enempää kuin vuonna 1938, Münchenin sopimuksen aikaan, jossa silloinen ”Länsi” puolin ja toisin vilpillisesti pommi kainalossa manttelin alla viimeisen kerran ”kokosi voimansa” suurvaltojen kaupanteon merkeisssä pienemmistä valtioista.
Entisessä kommunisminvastaisuudessa (joka oli sitten kai sekin muuta pohjimmiltaan …) oli jotakin formaalia rationaalisuutta, vaikkei siinäkään mitään JÄRKEÄ ollut: siinä sentään puhuttiin POLIITTISISTA asioista, vaikka puhuttiinkin paskaa! Tässä EI ole ollut tarkoituskaan puhua VALITTAVISSA OLEVISTA POLIITTISISTA asioista, vaan ”Länsi on Suomen MAAGINEN Kohtalo”, kuten ”Itä on Venäjän Maaginen Kohtalo” (mutta EI esimerkiksi Japanin!): nämä ovat (kilpailevia) Lopullisia Ratkaisuja) minä en ainakaan keksi mitään muuta selitystä enkä tulkintaa…), eikä niissä ole mitään neuvottelu-, peli-, tukimus- eikä yhdistely- ja testausvaraa (kuten inhimillisen toimintaan yleensä kuuluisi, ainakin aikkeen RATIONAALISEEN toimintaan!)…
Venäjällä ei (ainakaan!) ole mitään keinoa ”saada armoa”:”Pyhä Itä-Länsi-Jako” on Lopullinen. Vain sen rajaviiva vaihtelee. Ja sikin voi muuttua vain yhteen ainoaan suuntaan. Se voi ilmeisestikin lakata olemasta vain yhdellä (siis kahdella…) tavalla! Siis Saulin ”ajattelun” mukaan! Jos Venäjä vaihtoi tämän takia oligarkkikapitalismiin, se oli tässä mielessä täysin turha vaihto! (Ja se oli ainakin tässä mielessä myös vahingollinen, koska se heikensi puolustuskyyä (sitä ”lopullisen ratkaisun kapasiteettia”, jos kerran siitä nyt sitten kumminkin on kysmys…). Edelleen absoluuttista puutaheinää:
” On selvää, että kohtaamme paljon uutta; teknologia, automaatio, tuotanto- ja työtavat muuttuvat.Kuitenkin samat inhimilliset lainalaisuudet säilyvät – suomalaisia on pidetty luotettavina, lojaaleina ja vastuunsa tuntevina osaajina. Kaiken uuden keskellä viime kädessä tavallisen suomalaisen asenne ratkaisee myös hyvinvointimme tulevaisuuden. ”
Mitä helvetin ”inhimillinen lainalaisuus” tällainen on!!!??
Kuka taliaivo missään enää pitää Rotumurhapeilineurooni-Suomea ”luotettavana” tai ”vastuunsa tuntevana” (KENELLE???!!! MISTÄ!!!???)??? Joka nälkee asian jyrkästi eri tavalla, kertokoon, MIKÄ jako tuo Saulin_maailmanjako siis on…?

 

 

Vale, emävale ja Saulin tilasto…