Toinen suomalainen kautta aikojen Ortodoksikirkon marttyyriksi

Johannes Karhapää luetaan pyhien joukkoon nimellä pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen.


 
Karhapää julistetaan tänään pyhimykseksi. Hän on järjestyksessä toinen suomalainen siinä suhteessa Ortodoksisen kirḱon historiassa.
.

Valkoiset keräsivät Mannerheimin sotilasvallankaappauksen ja eräiden venäläisten varuskuntien antautumisen jälkeen venäläisiä Joensuuhun, jossa heidät oli tarkoitus tappaa. Sieltä ei ollut talvella kulkureittiä Venäjälle muutoin kuin suksilla tai poroilla.

” Vuoden 1918 huhtikuun taitteessa Johannes kuljetettiin kaupungintalon kella- rista yhdessä muiden sinä päivänä surmattavien kanssa Joensuun Siilaisten kau- punginosaan, jossa teloitukset pantiin täytäntöön. Surmattavat komennettiin riviin ja viisi teloittajaa ampuivat yhteislaukauksen. Perimätiedon mukaan Johannes ei saanut surmaansa heti, minkä vuoksi ammuttiin uusi yhteislaukaus. Tämän jälkeen ammuttiin luultavasti varmistuslaukaus lähietäisyydeltä. Johannes oli kuollessaan 33-vuotias. Hautakiveen merkityn päivämäärän mukaan Johannes surmattiin huhtikuun 8. päivänä.  ”

Tapaus osoittaa, että erilaisilla nilkeillä oli mahdollisuus pistää umpisuomalaisiakin vihollisiaan samaan ”junaan”.

Karhapään käyttäytyminen osoitti, että hyvin informoitu pappismies ja opettaja tiesi tarkalleen, mitä on meneillään ja tuleman pitää, vaikka tieto laajoista puhdistuksista ei vielä voinut kovin laajalle olla levinnyt.

Aiheellinen näpäytys kirkolta ”Isännälle” sen ”kaikenlaista” historiasta, jota yritetään pimitellä.

Yksi vastaus artikkeliin “Toinen suomalainen kautta aikojen Ortodoksikirkon marttyyriksi”

  1. Ortodoksinen uskonto on mielestäni yksi uskonto joka on kestänyt maailman saatossa. Julistaminen on paikallaan. Rauha hänen sielulleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *