17 Kuollut Korona viirukseen

Niin oli Tiistaina  ilta seitsemään  mennessä muissa maissa se on vienyt ihmisiä tuonelaan nyt sitten alkaa olla ilmeisesti Suomen vuoro

Mutta kuka sen koronan  saa voi saada lievän taikka tappavan asialle THL kään  voi sitten mitään

Mutta ennen kaikkea ei terveyden hoito henkilstö nyt Suomessa on tartunnan saanut 1200 joista teho hoidossa on 41 ja muuta   hoitoa saavia 134

Hallitus on  valmistelemassa tänään sunnuntaina kuinka pitkään Suomi pysyy kiinni

Päätökset tulevat huomenna Maanantaina ratkaisujen pohjaksi hallitus saa arvion  tartunta tilanteesta

Mutta vaikka tilanne onkin hiljentänytkin vauhtiaan ei rajoituksia vielä voi purkaa koulut ovat todennäköisesti kiinni koko huhtikuun

Eikä ole mahdotonta että osan toukokuutakin

Mutta on tuo korona kriisi paljastanut niitäkin jossa tuota vastuun jako on ollut puutteelista niistä nyt sen enempää en voi sanoa kun en niistä tiedä kun kuulopuheita

Ja minä en tälläsissa asioissa kuulopuheisiin usko

Se nyt on selviö että tuo sairastuvista kansassa olisi 70 % näyttää olevan vain jokin kuulopuhe

No niillä saa aikaan paljon pahaa aikaan ja hysteria ei silti auta mitään ja sitä se lietsoo

Ja joka kevät ja syksy nämät taudit kaataa tuonelaan vanhempaa väestöä etupäässä niitä joilla on jo jokin sairaus

Mutta mutta voi se kuolema tulla ilman ruokaakin  ja ei minulta ole kukaan kysyny onko sulla ruokaa

Jo on asia joillakkin pielessä mutta kellä siinä se kuitenkin on ensin suljetaan vanhat kotiin eikä ole vastuulakia kellään

Onko ihan oikein  ei mielestäni ole ja kerjään en ala  elämä on tällästä nyt seommoro tepivaari KirjoittiTeuvo Mast

33 vastausta artikkeliin “17 Kuollut Korona viirukseen”

  1. Pitää eristää kaikki maakunnat toisistaan tai ainakin paikkakunnat karenteeniin joissa sairastavaisuus on suurta suhteessa keskiarvoihin. Tautia pitää hidastaa ja kuluttaa, vara-asemia ei ole. Ruotsissa on kuollut jo yli sata henkeä koska he haluaa olla ja mennä miten vain.

  2. ”Uusi koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektioita. Infektioon menehtyneillä on yleensä ollut elimistön puolustuskykyä heikentäviä perussairauksia, ja he ovat usein olleet iäkkäämpiä henkilöitä. Muiden koronavirusten aiheuttamat infektiot ovat Suomessa tavallisia ja aiheuttavat myös ”flunssan” kaltaisia oireita. Näitä ei pidä sekoittaa tähän Kiinasta lähtöisin olevaan uuteen koronaviruskantaan. ”

    Lähde:

    https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01257

  3. Joka kevät se on uusi en sen enempää tuota nosta tolpan nokkaan enkä yli suurentele asiaa terv tepivaari

    1. Älä kirjoittele tuommoisia. Saattaa olla, että Saukki-setä ottaa kumijalan alleen ja käy tempaisemassa sinua hönöön

        1. Varoitin (suomenkielinen ilmaisu). Saukki-setä on käynyt aika kuumana kaltaisiasi kurittomia kohtaan.

          1. Se nyt on aivan sama olkoot kuinka vihainen hyvänsä jospa se Sauli onkin itse kuriton kuten PS Mageekin on terv tepivaari

  4. Koukkuniemessä kuolee joka kevät ja syksy kymmeniä vanhuksia joilla terveys on jo heikentynyt sille tasolle jossa ei ole muuta vaihtoehtoa
    Ja heitä kuolee tavallisiin infektioihin
    Hyvä kuntoinen 7 kymppinen ei ole mitenkään riskiryhmää tuo asia on eräiden piirien keksimää terv tepivaari

  5. Täytyy erottaa nyt pari asiaa toisistaan; sairastuminen tarkoittaa todettua tartuntaa plus myös tartunnan saanutta oireetonta ihmistä , jopa 70 %.

    10 kuolleista ovat olleet vanhoja ja perussairaita ihmisiä. Yksi työikäinen mies.

    Yli 70-kymppinen määrittely kokonaisuudessa pitää sisällään täysin terveet ja perussairaat. Terve on yhtä terve kuin nuorempikin tai terveempi, jos nuorella on joku perussairaus. Mutta virus voi tarttua molempiin vaikuttamatta mitenkään tai heikkokuntoisen perussairaan jopa tappaa olipa nuori tai vanha.
    Tuota 70 -kymppisten vellontaa ei enää kannata jatkaa, joku määritelmä oli tehtävä selkeästi. Kaikki eivät tiedä edes olevansa perussairas, jos ei ole säännöllisissä kokeissa käynyt, esim. diabetes tai piilevät sydänjutut.

    Eikä myöskään sitä jatkuvaa mölinää, että kun minä olen sitä ja tätä jne…..

    1. Koronaan on mahdollisesti jo kuollut ja aivan varmasti tulee kuolemaan henkilöitä, joiden ei virallisesti katsota kuolleen koronaan, koska testiä ei ole tehty.

      Italian ja Espanjan viralliset kuolinluvut koronan osalta ovat nekin aivan takuulla alakantissa.

    2. Aivan sama juttu joka kerta noihin voi sanoa sen että jos tätillä on munat se onkin setä jos jos
      Nin ei kuitenkaan ole koronan voi saada kuka hyvänsä kuten se on nähtykin jo se voi iskeä 20 v yhtälailla kun 7 kymppiseen
      Ei ole myös oikein jankuttaa samaa että oothän sää riskiryhmää kun olet 7 kymppinen pelkkää suurta höpinää terv tepivaar

  6. Espanjan koronakuolleissa ovat nekin, jotka olisivat tilaston mukaisesti kuolleet jo kovaan flunssaan, ja se luku on äärimmäisen korkea eli todellisia nettokuolleita on vaikea laskea.

    1. On selvä asia ettei Espanjan eikä Italian terveyden hoitoa voi verrata pohjoismaiden vastaavaan mistään kohtaa
      Ne toimii n 1950 luvun tasolla terv tepivaari

  7. Minä vaan ennustan, että tässä kevään mittaan joku kehittää toimivan rokotteen. Niitä on jo nyt laajassa koekäytössä vanhoista toimivista rokotteista kehitettyjä lääkkeitä. Vanhoissa on se etu, että ne saadaan nopeammin markkinoille, eikä se kestä vuosia.

  8. Vastustuskyky ei ole yks yhteen verrannollinen ruumiilliseen suorituskykyyn.
    Vastustuskyky riippuu toisenlaisesta solukemiasta kuin suorituskyky.

    Oli meikällä vähän stressitaso korkealla viime vuonna erilaisten vastoinkäymisten takia. Tappajasolut ilmeisesti väsähtivät. Yksi syöpäsolu todennäköisesti monista jäi tuhoamatta. Seurauksista tässä pikkuhiljaa toipuillaan.

  9. Kukaan ei varmuudella vähättele muttei luo hysteriaakaan jolla tappaa vielä lisää vanhuksia
    No joka kevät ja syksy kuolee esim koukkuniemessä vanhuksia olipa kuinka pikku vaiva hyvänsä syynä heidän muutenkin heikko kuntonsa terv tepivaari

  10. Kun pääset eroon hysteriastasi, niin ymmärrät, miksi passiiviväestön on otettava enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan ja eleltävä hissun kissun viruksia härnäämättä.

  11. Kyllä se hysteria onmuilla olenelänyt aivannormaaliaelämää enä muuttelesitä kenenkään määräyksistä jotka sitä hysteriaa tuovat kansan keskuuteen
    Enkä minä fiiruksia härnää kehoitan pysyyn poissa mun nokastani
    Minä en muuten kuulu passiiviin väestön osaan terv tepivaari

  12. Olethan ollut aivan tolaltasi jo pari viikkoa, etkä ole vieläkään pystynyt hyväksymään tilastotieteen johtopäätöksiä, etkä yhteiskuntatieteen havaintoja siitä, ketkä luokitellaan passiiviväestöön.
    Paniikissasi et ole kyennyt ymmärtämään, että lääkärit joutuvat panemaan hoitotarpeita tärkeysjärjestykseen normaalistikin ja vielä enemmän silloin, kun terveydenhoitojärjestelmä ylikuormittuu.
    Olet myös paniikissasi heittätynyt edesvastuuttomaksi aivan, kuin yli 70-vuotiailla ei olisi vastuuta enää mistään.

    Eivät vanhuksetkaan ole itkupotkuraivareista vapaat. Tutkaile itseäsi.

  13. Mageen olisi hyvä vain tutkailla itseään minä en ole ollut tolaltani missään vaiheessa Magee sitä kyllä on ollut terv tepivaari

    1. Arvodtelukykysi on himmennyt, et honaa tietämyksesi rajallisuutta.
      Saatat elää oikein, mutta otat kantaa vastuuttomuutta edistäen.

  14. Tänään niitä kuolemia on sitten 13 ja pelkästään tuolla koukkuniemessä kuolee joka kevät ja syksy tkumpanakin aikana tuo määrä milloin mihinkin tartunta tautiin
    Taruntoja on nyt virallisesti 1313 pl olis vaan kiva tietää moniko niistä on 7 kymppisiä ja ketkä 20 vee terv tepivaari

  15. No kausi flunssat vie meillä suuressa vanhain kodissa joka kevät ja syksy tuplaten tuon määrän vanhuksia
    Ei kenenkään pidä liiotella asioita ne luo paniikin vanhusten keskuuteen ja heitä kuolee sitten myös vaikkapa sydän kohtauksiin terv tepivaari

  16. Ihmisen pitää olla aikamoinen jäärä, jos vielä pitää korona–epidemiaa kausi-influenssan kaltaisena. Espanjassa ja Italiassa kuolee koronaan yhteensä lähes kaksituhatta vuorokaudessa.

    Ruotsissa kuolleisuus on merkittävästi suurempaan kuin Suomessa – onhan tosin ruotsalaisia noin tuplasti suomaisten määrä.

    ***************************************************************************************
    https://www.svd.se/atta-nya-dodsfall-i-corona-senaste-dygnet
    29.3.2020

    Antalet dödsfall i Sverige i corona är 110, enligt söndagens uppdatering av Folkhälsomyndighetens statistik. Drygt 60 procent av de avlidna är män, 67 stycken, och 43 är kvinnor.

    Det totala antalet konstaterade fall är nu uppe i 3 700, jämfört med 3 447 på lördagen. Antal personer som har fått intensivvård har ökat med 16 till 255.

    1. Kyllä tuo kuolliden määrä kertoo siitä kaiken koukkuniemeissä kuolee kausi infulenssaan tuplaten tuo määrä pari kertaa vuodessa
      Ainoa asia tässä on se ettei siihen koronaan ole vielä läääkettä seki tosin on hiukan epä uskottavaa
      Kun samankaltasii niitä on olemassa tuskinpa niissä on haittaa koronankaan hoidossa
      Mitä tulee etelän kuolleisiin enpä pidä ihmeenä lainkaan kun terveyenhoito taso on1950 tasolla
      Mitä tulee Ruotsiin on siellä muualta tulleita viisin kertainen määrä Suomeen verrattuna
      En minä ole jäärä vaan eräillä on paniikki päällä aivan kaikessa terv tepivaari

  17. Joihinkin eivät tosiasiat mene perille, koska tietävät kaikesta enemmän kuin muut ja ovat aina kaikessa oikeassa – silloinkin, kun tiede todistaa päinvastaista.

  18. Mikään asia jota kerrotaan huomisesta ei ole tosi asiaa vaan pelkkä ennuste kuka on oikeassa ei siitä ole lainkaan kysymys
    Mutteipa kukaan tiedä huomisesta yhtään mitään voi hän olla oikeassa mutta myös väärässä
    Koska ne ovatkin ennusteita eivät toteutuneita terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *