Onko oikea tapa tuoda asioita esiin

Hysterian luominen on aina vaara tekijä siitä ei ole kun haittaa jokaiselle sitä vaan ei aina kaikki huomioi

Monasti asiaa seuraa mm itsemurhien kasvu jota nytkin on ollut alku vuodesta verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan

Olen vahvasti sitä mieltä ettei kukaan voi kertoilla asioita jotka faktasti tapahtuu seuraavana päivänä

Tuollasta esim tauti riskien aikana on arveluttavaa sanoa ettei voi tai voi olla että tulee

Pidän niitä lähinnä arveluina en faktana kuitenkaan voihan ne toteutua mutta myös päin vastoin

Mutta onkohan nyt otettava vaan järki mukaan ja katsoa asiaa sellasena kun se oikeasti on

Ja 7 kymppien ikä ei ole se mittari millä asiat tulisi faktaksi mutta jos haluaa kulkea kuten ennenkin niin eipä sitä kukaan estä

Itse en nyt matkaisi Espanjaan Italiaan Venäjälle Yhdysvltoihin  en liioin keskieuroopaan koska noissa maissa se on levinyt liian suureksi riskiksi saada vaikkapa korona

Mutta tuskinpa on suuri vaara jos aikoo mennä vaikka Teiskoon vaikkapa Kapeen kylään Jossa naapurin lehmä onkin ainoa joka tulee kylään

Sekin tosin aidan takaa kurkkii

Meidän taloissa on n 120 huoneistoa ja ainuttakaan korona tapausta ei ole tullut

Ja talojemme asukkaat ovat paljonkin päälle tuon 7 kympin

Mutta eipä ole kukaan tullut kysyyn onkos sulla ruokaa vaikka on suositus ettei mentäs ulos muuta kun metsään

Jos nyt joku saanoo että mene hakeen ruokasi aamulla n 07.00 -08.00 välissä onko tarkoitus myydä vanhemmalle väelle vanhat tuotteet

On van tosiasiaa että kauppaan ei ole aamulla tullut lähetyksiä tuohon aikaan ja maanantaina siellä onkin perjantaina tuotua

vaikkapa maitoa jossa parasta ennen päivä on sama päivämäärä kun sen ostat no sellasta se oikeasti on

Mutta eipä paljon kiinnosta nyt metsissä rämpiä siellä kun on märkää ja kuraista lähes kaikkialla

Ei koronaa pidä vähätellä jos ei myöskään suurennella sitä koskapa siitä voi hyvinkin olla kasvua itsemurha listoille seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

7 vastausta artikkeliin “Onko oikea tapa tuoda asioita esiin”

  1. Olen liikkunut aivan saman mitä ennenkin enkä ainaakaan torstaina tehdyn testin mukaan kanna korona viirusta
    En panikoi tosin en missään porukoissa kyllä liiku jo ennen ulkona liikkumis kieltoa kuljin kauppaan toisia väistäen
    Jotenka ei se korona ole vaaraksi kun perussairaille joille suositus ulos menoihin onkin paikallaan
    Muutenkin ihmisten kannattas pitää huolta itsestään vaikkapa jättämällä sen kahvikupin sisällä nautittavaksi ei kadulla koska siellä kadun pinnassa voi olla mitä hyvänsä tautia
    Oli tuo asia mitä muotia hyvänsä terv tepivaari

  2. Aika moni seitenkymppinen potee hysteriaa saamansa terveysvalistuksen takia. Joitakin hallitsee kamikaze -henki.

    1. Ei kumpikaaan asia ole mun motiivi ja en minä harrsta kamikatse asioita en liiku parvissa kierrän ne normi aikanakin kaukaa
      Ja liikun kuten ennenkin terv tepivaari

    2. Tepin kanssa samaa mieltä; minulla ei ole ollut hysteriaa, ei myöskään kamikaze-henkeä.
      Normaalia aikuisen ihmisen elämää; rajoitukset huomioonottaen, olen elellyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *