Se siitä korona joulusta

Olen sen verran täynnä tuosta koronasta ja nyt kun on joulu aivn ovella olenkin päättänyt että en aio hankkia mitään jouluun liittyvää

Noinko olis hyvä asia on se minulle itselle ei kaupppiaalle joka menettää mun osalta n 400-500 ekee

Mutten siitä ole lainkaan huolissani eihän nekään ole huolissaan minusta ja jos Suomeen tulee maski pakko alkaa sitten vaan tuomaan ruokaa ulko ovelle

Koska silloin en menee lainkaan ulos vaan jään kotiini tuleeko minusta eka nälkään kuollut yhden maskin vuoksi

Sellasta tarkoitusta maskilla tuskinpa kuitenkaan on mutta kun istut kotona ei tarvii maskia laittaa

Nyt olen voinut käydä kaupassa ja olen sen ajoittanut aamuselle kun kauppa aukeaa 07:00 olen parkissa jo ennen aukeamista

Maskeja on autossa tarpeen mukaan mukana mutten niitä laita kun pakon edessä

Maskirovaat voi huutaa kuinka paljon hyvänsä ja jos maskirovaa tulee pakolliseksi sulkeudun kotiini  kokonaan

Katsotaan sitten kun kuolema nälkään alkaa tulee kuvaan mukaan vai onko se tarkoituskin  mistä senkään tietää

Siitä maskista kun onkin tutkittu ei ole suurempaa hyötyä suurempi hyöty tulee kun ei tuppaa itseään isoihin porukoihin

Siellä ne bakteerit hyppii samoin julkiset kulkuneuvot olipa juna taikka nysse kuten meillä Tampereella linja autoa sanotaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Se siitä korona joulusta”

  1. Mikään maski ei voita koronaa asia on ensi sijassa juuri tuo isojen porukoiden väistäinen taka vasemmalle taikka oikealle makunsa mukaan
    Näin kun toimii voi sanoa itselleen ei tullut nytkään minulle korona terv tepivaari

  2. Maskin lisäksi ne kädet sillä kauppojen koreja ja kärryjä ei rittävästidesinfioida!
    Koske kärryn aisaa ja pyyhi nenää niin saat pöpön?
    Kertakäyttöhanskat ja maski ja ne naamalta käytön jälkeen hanskoineen roskiin koskematta niiden ulkopintoja.
    Koulussa 50-luvulla oli opettajilla kampanja käsien pesusta ennen ruokailua!

  3. Mulla on autossa käsidesiä ja samoin maskeja maskia käytän kun sen katson olevan tarpeen muuten en terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *