Suomessa on kohta ulkonaliikkumiskielto

Kyllä sen näki jo aiemminkin että tuo ulkona liikkumis kielto tulee Suomeenkin vaikka se noinkin on

Meillä ei ole mitään valmiutta hoitaa koko kansan  esim ruoka palvelusta ja ilman sitä emme tule toimeen ei siten millään  tavalla

Mutta kun Pääministeri tuota ulkona liikkus kieltoa on jo asetellutkin ei mene kun tunti sekin on sitten koettuna

Ja miksi juuri uudella maalla niitä tartuntoja on eniten syitä voi ne sairastuneet miettiä itse

Ja monikohan siitä tartunnasta tiesi hyvissä ajoin tuskinpa monikaan se nyt vaan  on näin etteipä siitä tienneet

Monikohan niistä sitten oli yli 7 kympin iässä siitä ollaankin hiljaa kuin ns kusi sukassa eipä kerrota kenenkään päättäjän toimesta

Mutta valtion on nyt ensin hoidettava kaikkia ihmisiä koskeva ruoka huolto ja sitten voi sanoa että on perusteet tuohon ulkona liikkumiskieltoonkin

Muutoin sille ei ole perusteita vai voiko olla se että sittenpä ihmisiä kuoleekin nälkään

Kun jääkaapissa ei ole kun valot onpa siinä hommia joita eduskunnan pitää alkaa tekeen konkretian puolelle

Ruoka huolto koko kansalle ei ole aivan pikku asia se kannattas päättäjien pitää mielessään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

56 vastausta artikkeliin “Suomessa on kohta ulkonaliikkumiskielto”

  1. Ja kenenkään ei sitten tarvitse alkaa kertoileen kuinka vanhempi väestö on muka ekana sairastuvaa ja heiltä menee henki
    Aivan saman tuo korona tekee nuoremmallekkin ihmiselle terv tepivaari

    1. Höpö höpö. Nuoremmat sairastuvat siinä missä vanhemmatkin. Mutta kun Italiassa koronaan kuolleiden keski-ikä on yli 80 vuotta niin pitäisi Tepinkin nähdä mitä eroa on sairastumisella ja kuolemisella.

      1. Edellä olevassa minun kommentissa kyllä sanottiin suoraan että nuori sairastuu siinä kun vanhempikin
        Ne jotka kuolee on varmuudella vanhemman väen osalta selviä heillä on muitakin sairauksia jotka olis voinut lopettaa elämän
        Kyllä tepivaari sen ymmärtää ja on reaali tuossa asiassa terv tepivaari

  2. Saksan Baden-Badenissa on se voimassa, joka tarkoittaa , että 3 h saa kerrallaan samassa perheessä hoitaa asioitaan. Ei se Suomessakaan tule tarkoittamaan, että ovet olisivat säpissä, jos tulee.

    1. Eipä tuossa enää keltään kysellä kun pääministeri senpäättää ja sulkee ovet terv tepivaari

  3. Siihenhän saatetaan päätyä, kun nuo muita terveemmät pyörii ohjeista piittaamatta ympäriinsä.

    1. Juhak enää ei kysellä kuka on terve ja kuka ei meille tulee ulkonaliikkumis kielto terv tepivaari

    2. Ei se siitä johdu kun toiset hakee ruokansa ja se tulee sinne missä asukkaisiin nähden on enten tauti tapaukksia
      Jotenka varaudu vaan että portillas on neljä sotilasta pitämässä sut ja perheesi kotona sitäkö halusit terv tepivaari

    3. Jos eivät pyöri he kuolee nälkäänsitä toivot kumma näkemys muttei yllättävä terv tepivaari

    1. Tuskinpa haja-asutusalueile. Ei sitä mikään pysty valvomaan.
      Sen sijaan suuremppin kaupunkeihin tai yleensöä taajamiin se voi tulla, ellei ohjeita noudateta.
      Tuon Uudenmaanläänin tai ainakin kehä-kolmosem sisäpuolen voisi jo nyt sulkea…

      1. Juhak tulee silti koko Suomeen ja siitä ei juhak tarvii venkoilla mistään kohtaa se tulee sen mukaan missä tauteja ilmenee ei kaupunkin koon mukaan
        Helsinkissä se muutenon jo osittain juuri niillä alueilla joissa on eniten tauti tapauksia
        Tästä pitäisi kiittää fanaatikkoja ei 7 kymppiset ole sitä aiheuttanut
        Mutta katsotaan koska tuo ulkona liikkumiskielto tulee sitä voi valvoa vaikkapa puolustusvoimat terv tepivaari

        1. Siinähän ennustelet, mitä ennustelet.
          Voin toki olla väärässäkin, mitä sinä et koskaan ole, mutta olen aika varma siitä, että ei tule koko Suomea koskevaa kieltoa.

          1. Juhak en minä mitään enustele vaan pääministerin kirjoituksia luin ja kyllä niistä tuo ulkonaliikkumis kielto oli aika selvästi sanottuna
            Et voi olla väärässä vaan olet
            Eikä kukaan ole sanonut kokoo Suomensiihen kuuluvan vaanulkona liikkumis kielto tulee sen mukaan mitä on sairastuneita paikkakunnan ihmismäärään
            Voisit lopettaa tuon venkoilusi kokonaan terv tepivaari

            1. ”teuvomast
              21.3.2020 17:02

              Juhak tulee silti koko Suomeen ja siitä ei juhak tarvii venkoilla mistään”

              Vai ei kukaan ole sanonut sen tulevan koko Suomeen?

              Kyllä yksi kaiken tietävä tepi näin sanoi kaksi kommenttia sitte, joten älä valehtele.

              Toistaiseksi siihen vasta varaudutaan – sitä ei ole vielä päätetty, joten se siitä.

              1. Kylläse vaan on juhak aivan eri juttu ja se laki on oikeasti vain eduskuntaan vientiä vailla
                Voit kertoilla satujasi että valehtelen sitä en kyllä tee vakavalla asialla leikit itse
                Ja kun valmiina oleva pykälä menee eduskuntaan se tulee sieltä tunnissa lain voimaisena terv tepivaari

              2. Saa olla mitä vintiä villa tahansa.
                Suomeksi ei ole voimassa.
                Ketku ei näköjään vastaa omista puheistaan.

              3. Kyllä minä pidän puheeni itse jaat selvää potaskaa koska et tiedä asioista varmuudella mitään
                Jotenka on turhaa minua syytellä ja nimitellä tuon kaiken toi pääminsteri aamusella julki
                Jotenka kerro Juhak hänelle mulle ei asiaa tarvii urputtaa terv tepivaari

              4. Pääministeri sanoi, että voi tulla tarpeen.
                Pääministeri ei sanonut, että tuli voimaan.
                Mitä sinä et pääministerin puheeta ymmärrä?
                EI ole voimassa, vaikka joku tepi väitti, että tulee koko Suomeen.

              5. Juhak opettele politiikan kieltä kyllä tajuat mitä nuot Mariinin sanat tarkoittivat
                EI se sanonut että tulisi nyt voimaan mutta n tunnin käsittelyn jälkeen se olisi käytössä
                Kun se menisi eduskunnassa läpi ja voimaan se tulisi heti
                En ole sanonut että olis nyt jo voimassa mutta se saadaan n tunnissa aikaan älä Juhak höpötä silkkaa potaskaa
                En liioin ole sanonut että olisi kokoSuomi vaan se koskee niitä alueita jossa sairastuneita on väestöön nähden kasvanut eniten terv tepivaari

              6. Paskaa tepi.

                ”teuvomast
                21.3.2020 17:02

                Juhak tulee silti koko Suomeen ja siitä ei juhak tarvii venkoilla mistään”

                Tuo on sinun kirjoittamasi ja siinä väität, että ”tulee koko Suomeen”.

                Ja edelleen se, voiko se tulla tunnin, päivän vai viikonkuluttua, on puhdasta roskaa.

                Asiassa ei ole tehty päätöstä eikä asetusta ole annettu. joten se vain ei ole voimassa nyt ja ennustuseukkopuuhasi on oma lukunsa.

                Enempää kanssasi jänkkäämättä, kun sinä luulet aina olevasi oikeassa.

              7. Kyllä se voi noinkin tulla ja eipä se kaukana ole jo nyt
                Ja mitä taas tulee väitteisiisi en minä kaikkia tiedä mutta melkoisesti kuitenkin on asiat kintaalla jospakeskityt itse asiaanja alat loettaan mun arvosteluni koska se ei ole blogin aihio
                Jotenkin tuntuu että et ymmärrä asioiden kulkua kun ei ole taitoa lukea politiikon kirjoituksia taikka puheita terv tepivaari

  4. No ensinnäkin kuka valvoo sitä esim haja asutus alueilla ei muuten kukaan muu kun puolustusvoimat terv tepivaari

  5. Mietin vaan yhtä asiaa. Rokotteen teko vie aikansa. Niin miksei joku tehdas suunnittele jotain hyvää ja halpaa suojavarustusta kaikille. Sen jälkeen ei ulkonaliikkumiskieltoja tarvita. Joku suojavälinetehdas voisi alkaa sassiin laittaa sellaisen markkinoille. Kauppa kävisi kuin siimaa. Kuhan ei maksa 1000 e. Jahka sitten rokote vamistuu.

    1. No ei niitä suojavaatteitakaan nopeesti saa suuremmalle porukalle terv tepivaari

  6. Mitenköhän ne valvoo tuota kun poliiseja vaivaa resurssipula ja niitä tarvitaan kyttäämään vihaisten kansalaisten vihakirjoittelua netissä.

  7. Ei sitä ulkona liikkumiskieltoa poliisilla riitä resurssit eikä se edes poliisille kuulu ainoa joka siihen kykenee on puolustusvoimat olipa vastassa kuinka vihainen porukka hyvänsä
    Ja tautia voi levittää nuori siinä kun vanhempikin ihminen terv tepivaari

    1. Juuri näin!
      .
      Näyttää siltä, että kaikki puolueet eduskunnassa tukevat hallituksen toimia koronaepidemian nopean etenemisen estämiseksi. Epidemian liian nopea leviäminen voisi johtaa tilanteeseen, jossa kaikkien sairastuneiden hoito ei enää onnistuisi.
      .
      Jos tilanne pahenee nopeasti, ainakin minulle kelpaavat rajutkin rajoitukset – vaikkapa kuten Saksan Baden-Badenissa on tehty.

        1. Siis mikä on höpinää?

          ”Näyttää siltä, että kaikki puolueet eduskunnassa tukevat hallituksen toimia koronaepidemian nopean etenemisen estämiseksi. Epidemian liian nopea leviäminen voisi johtaa tilanteeseen, jossa kaikkien sairastuneiden hoito ei enää onnistuisi.
          .
          Jos tilanne pahenee nopeasti, ainakin minulle kelpaavat rajutkin rajoitukset – vaikkapa kuten Saksan Baden-Badenissa on tehty.”

          ***************************************************************************
          Jänkkä ei näytä tajuavan, että mielipiteen nimittely on aivan samaa mielipiteen esittäjän nimittely.
          ******************************************************************************
          22.3.2020 04:49
          Lbaanukslta tyhjää höpinää ei sen kummepaa terv kusipää

          1. Suomeen tule tuolla lailla ulkonaliikkumiskielto ja sille ei Albaanus voi yhtään mitään
            Samalla voit lopettaa minun nimittelyn en ole kusipää vaan katson asiaa reeali silmin en toive ajatteluilla kuten eräät terv tepivaari

            1. Kusipää: ”Suomeen tule tuolla lailla ulkonaliikkumiskielto ..”

              ***************************************************************************
              Kusipää jankkasi aikansa valmiuslaista, että ei tule – tuli kuitenkin
              *
              Voimaan tullee vielä jonkin asteinen ulkonaliikkumiskielto. Ehkä jo huomenna tiedämme enemmän.

              ****************************************************************************
              P.S.
              Etkö itse jankannut melkoisen ajan, että yli seitsemänkymppiset ovat ulkonaliikkumiskiellossa?

              Että ei vain dementia painaisi päälle?

              https://www.pirkanblogit.fi/2020/teuvomast/suomessa-on-kohta-ulkonaliikkiskielto/

              21.3.2020 KIRJOITTANUT TEUVOMAST

              Suomessa on kohta ulkonaliikkumiskielto

              Kyllä sen näki jo aiemminkin että tuo ulkona liikkumis kielto tulee Suomeenkin vaikka se noinkin on

            2. Kusipää: ”Suomeen tule tuolla lailla ulkonaliikkumiskielto ..”

              ***************************************************************************
              Kusipää jankkasi aikansa valmiuslaista, että ei tule – tuli kuitenkin
              *
              Voimaan tullee vielä jonkin asteinen ulkonaliikkumiskielto. Ehkä jo huomenna tiedämme enemmän.

              ****************************************************************************
              P.S.
              Etkö itse jankannut melkoisen ajan, että yli seitsemänkymppiset ovat ulkonaliikkumiskiellossa?

              Että ei vain dementia painaisi päälle?

              https://www.pirkanblogit.fi/2020/teuvomast/suomessa-on-kohta-ulkonaliikkiskielto/

              21.3.2020 KIRJOITTANUT TEUVOMAST
              Suomessa on kohta ulkonaliikkumiskielto
              Kyllä sen näki jo aiemminkin että tuo ulkona liikkumis kielto tulee Suomeenkin vaikka se noinkin on

  8. No ei ole turhaa mistään kohtaa tulet sen huomaan aika lailla pian
    Ja Mariini itse sen kertoi nuot ehdot sinne tulee missä tautia ilmenee eniten ja se tuli suoraan pääministerin suusta ei se ole kenenkään palstanpitäjän idea terv tepivaari

  9. Sanna Marin maikkarilla illan uutisextrassa:

    ”On mahdollista, että tulee uusia rajoittamistoimenpiteitä. Tilannetta seurataan päivittäin ja tarvittaessa teemme päätöksiä.”

    Eli mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Hallitus seuraa tilannetta ja tekee päätöksiä sitten tilanteen mukaan.

    On turha levittää väärää tietoa esim. ulkonaliikkumiskiellosta, koska sellaisesta ei ole päätöksiä tehty. Ei edes Helsingin osalta.

  10. En ole väittänyt että olisi vielä muttanyt ne päätökset saadaan eduskunnassa tunnin sisällä
    Ja voimaan ne tulee heti
    Ei ole väärää tietoa mistään kohtaa ja Helsinkissä on nyt jo paikallisia kieltoja olemassa terv tepivaari

  11. Laki Ulkona liikkumisiin saadan aikaan tunnissa ja voimassa se on heti jotenka turhaa venkoilua eräiden osalta
    Jotenka ei siinä ole suurempaa asiaakaan terv tepivaari

    1. Tautien vuoksi on näinkin mutta maaseudulla taas pitkät matkat ja oikeana talvena lumet tekee esteitä itse en viitsi kahlata niitä myöden hankessa
      No aikansa sitäkin ei enää kiinnosta terv tepivaari

    2. Linkolalaisittain se on ainoa oikea tapa.
      Luonto sitten harventaa sakkia, kun sitä on liikaa.

      1. No eipä kiinnosta nuot joita juhak kertoilee ja maalaa isomman asian
        Vaikka maailman väkiluvusta poistuisi 100 miljoonaa sillä ei olisi mitään vaikutetta koko väkilukuun
        Miettikää mieluummin niitä lapsia jotka kuolee nälkään maailmassa heille ei anneta mahdollisuutta elämän alussa terv tepivaari

        1. Kannattaisi myös miettiä, miksi pitää synnyttää massoittain lapsia olosuhteisiin, missä niitä mahdollisuuksia ei ole edes nykyisille…
          Maailman tai oikeammin ihmiskunnan uhka eivät ole pandemiat, vaan holtiton lisääntyminen nimenoman niillä alueilla, missä maan kestokylky ei riitä edes nykyisille asujille.

          1. Lapset ei ole tän blogin aihio kuitenkaaneli pysy blogin aihiossa ja Suomessa se syntyvyys on laskenut ja paljon
            Ja on niitä uskon lahkojamyös Suomessa joille lapsi luku ontärkein asia
            Yhdysvalloissa et saa aborttia vaikka olisit tiinehtynyt raiskauksen uhrina ja tuon kannattajia oli Suomen viime hallituksessa terv tepivaari

          2. ”Maan kantokyky” ei riitä Suomessakaan jos sillä tarkoitat että pitäisi viljelemällä elättää itsensä. Mutta tarkoitat ehkä, että koyhissä maissa ei saisi tehdä lapia koska siellä ollaan köyhiä. Asukastiheydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, Suurissa kaupungeissa kuten Tokio tai New York on taatusti suurempi asukastiheys kuin jossain köyhässä Afrikan maassa. MIten ne köyhien maiden lapset ovat meidän uhkamme? Kuluttavat luonnonvaroja ja aiheuttavat päästöjä paljon vähemmän kuin rikkaiden maiden asukkaat. Maapallon uhka ovat rikkaiden maiden kansalaiset.

            1. Samaa mieltä : ”Maapallon uhka ovat rikkaiden maiden kansalaiset.”

              *************************************************************************
              Toisaalta ..

              ”MIten ne köyhien maiden lapset ovat meidän uhkamme?”

              Voidaan kylä perustellusti todeta, että köyhien maiden raju väestön kasvu on ihmiskunnan suurimpia uhkia.

              Kun maan talouden, lähinnä ruuan tuotanto, jää jälkeen väestönkasvusta, niin ihmiset maassa muuttuvat epätoivoisiksi – syntyy rauhattomuutta, sotia ja pakolaisuutta.

              Suuri maapallon suuri väestönkasvu on myös uhka luonnon monimuotoisuudelle.

              1. Pelkkää suurta höpinää tuo on terv tepivaari

            2. Afrikassa ja Aasiassa on alueita, missä väkimäärä ylittää jo nyt alueiden kestokyvyn eikä esim. ruokaa tosiasiassa riitä kaikille.
              Silti näilä alueilla väkimäärä lisääntyy holtittomasti, mikä väkisin johtaa kaikenlaisiin kansainvaelluksiin muualle.
              Tämä johtaa järjestelmällisesti väkivaltaan ja sotiin sekä pakolais- ja siirtolaismassoihin, joiden hoitaminen naapurialueillakaan ei ole mahdollista.
              Tästä on jo nyt selviä merkkejä ja tilanne pahenee koko ajan.
              Uhkana se on meille siten, että erityisesti noiden elintasoturistien laumat aiheuttavat ongelmia jo Euroopassa tavalla, mihin meillä ei ole resursseja ja keinoja vaikuttaa saati korjata tilannetta.
              Viimeisin ongelma syntyi Turkissa, missä jo vuosia siellä asuneita ja siten ei turvapaikkaa tarvitsevia yritettiin pakottaa rajan yli Kreikkaan.
              Toki rikkaat maat kuluttavat, mutta tällä hetkellä noiden holtittomasti lisääntyvien maiden väestönlisäyksen aiheuttama päästöjen lisäys ylittää kaikki rikkaiden maiden päästövähennykset.
              On turha keskustella yksittäisen ihmisen päästöistä, kun alueen väkimäärän yhteinen päästömäärä on se ongelma.

              1. Suomessa se kasvu on alkanutkin lasku suunnan ja siitä eräät piirit ovat kauhean huolissaan
                Höpinää vailla alahuulta terv tepivaari

  12. Ongelmia on joka puolella maapalloa. Tällä hetkellä Roomassa saa urheilla omalla pihalla, tai sitten kerrostaloasukkaat korttelikadulla. Vaatimuksena tietysti on urheiluun tarkoitetut jalkineet ja netistä tulostettu oiken täytetty lupalappu. Poliisi saattaa todellakin hylätä jalkineista, todettu on.

  13. Yksi asia Suomessa on, jolla me voimme – taas kerra – kerskailla. Ja se kummasti edesauttaa sekä fyysisen että henkisen terveyden ylläpitoa.

    Viiden pisteen vihje: sitä on meillä 26,3 miljoonaa hehtaaria
    Kolmen pisteen vihje: sitä on 73% maapinta-alasta
    Yhden pisteen vihje: sitä on asukasta kohden 4,6 hehtaaria

  14. Suomi on harvaan asuttu maa jotenka maatahan meillä on kansalla vaan ei ole rahaa sitä hankkia
    Ja oikeasti ei 7 kymppisen kannata sitä edes hankkia kun maalla joutuu kahlaan killuttimet hankessa kun on kunnon talvi
    Ja keneltä vaan asia jää siihen kun terveys keskukseen onkin vaikka 60 km josta se apukin sittenlähtee voi olla että matkalla onkin jo henketön
    Jos ei jo silloin kun se pelasta saapuu ei olekkaan pelastettavaa vaan kuollut terv tepivaari

    1. Juu, kaikki eivät halua asua maalikylissä ja mieluummin luovat me lumet kuin istuvat betonikopissa töllön ääressä.
      Eihän siellä mitään järkevää harrastaakaan voi kuin maleksia ympäri korttelia tai ryypätä kulmapubissa.
      Päivä ilman kiinnostavaa puuhailua on todella tappavaa.
      Toki ne heikkokuntoisemmat joutuvat maalikyliin muuttamaan, mutta ei täällä seitenkymppisenä vielä pulassa olla.

  15. Juhak ei se ole lainkaan noin paikka jossa asun on hyvät liikkumis paikat ja metsäkin noin yhden kilometrin päässä tarkoitan metsä ei mikään Helsinkin espa
    Ryyppäämistä en harrasta en kotona sen enempää kun kulmabupissa
    Mutta en enää viitsi päälle 7 kymppisenä kahlata hankessa kuten se se kuuluisa mummo
    Enkä ole heikko kuntoinen mistään kohtaa
    Ja totuushan on se ettei monesta ok asukkaasta ole sosiaalista puolta asuakkaan kerrostaloissa
    On hyvä kun toiset ovatkin muuttaneet korpeen asuun terv tepivaari

  16. Kuitenkin maalla asuu hyviä ihmisiä enemmän kun muualla sitten on nämät joille ei sovi yhtään mikään
    Ja kertovat paljon valeita kun itse eivät viihdy kaupunkissa
    Itse en muuttaa hankien keskelle ikäni vuoksi sen verran niistä on kokemusta
    Ja ok asumisesta sain lapsena sen verran paljon ettei ole kiinnostanut koskaan aikuis iällä ei sovi minulle terv tepivaari

  17. Kuitenkin maalla asuu hyviä ihmisiä enemmän kun muualla sitten on nämät joille ei sovi yhtään mikään
    Ja kertovat paljon valeita kun itse eivät viihdy kaupunkissa
    Itse en muuttaa hankien keskelle ikäni vuoksi sen verran niistä on kokemusta terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *