Uudenmaan eristäminen alkaa jo tänään

Tuosta se sitten alkaa ja jatkuu koko Suomeen eikä mene montaakaan päivää ja nyt tänään tuleva kulkeminen

Tulisi sitten koskemaan koko uutta maata Suomessa on nyt 880 korona tartuntaa ja kas kummaa Helsinkin alueella eniten

Nyt uudelle maalle tuleva rajoitus koskee koko uuttamaata ja mukaan tulee myös sakotus jos ei noudata kulku kieltoja

Ei voi pois sulkea mitään asiaa jolle emme voi enää mitään nyt valtio vallan pitää alkaa tekeen ruoka palvelun ja mieluusti samalla nopeudella kun nyt tulevat kiellotkin

Nitä joita ei asia koske ei ole ja ulkona liikkumiskielto uudellamaalla se onkin tulossa ei sitä minään rajoituksena eikä suosituksena voi enää pitää

Noin se valmiuslaki asioita sotkee ja ihmisille tulee vaikeuksia saada ruokaansa jota ilman voi kuulkaas kuolla nälkään

Onko silloin joillain nuppi kipee taikka tyhjä kuolleelle on aivan sama kuoliko koronaan vai nälkään kuollut se kuitenkin on

Niitä vainaajia onSuomessa nyt kolme kappaletta kaikki iäkästä porukkaa ja huono kuntoisia jotka ei peruskuntonsa vuoksi voi pitää koronan uhreina pelkästään

Syitä on varmaan monia joita ei kaikkia varmaan tuoda esiin eikä tarviikkaan niin se vaan on seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

moderaattorin muokkaama: osa tekstiä on poistettu

10 vastausta artikkeliin “Uudenmaan eristäminen alkaa jo tänään”

  1. Uudenmaan sulkeminen on yksi asia.
    Jonkin muun alueen sulkeminen sen jälkeen on toinen asia, mikä on mahdollista.
    Sekään ei tarkoita, että koko maahan tulisi liikkumiskielto.

  2. Uudenmaan sulku oli vasta eka sulkeminen ja jatkoa seuraa sen mukaan mitä sairastumisia tulee
    Jotenka aivan mahdollista maan sulkeminen on ja siitä ei juhak lta kysellä terv tepivaari

  3. Tekstistä ja kommenteista on poistettu henkilöön meneviä asioita. Ne eivät kuulu a)tähän blogiin b)koko blogipalveluun.

    Ja vaikka niin käy, että joku käyttäytyy ikävästi, EI JUKOLAUTA OLE PAKKO ITSE MENNÄ SAMALLE TASOLLE! On aivan sallittua olla itse viisaampi kuin joku muu.

  4. Kiitos ei tuohon muuta voi sanoa
    Mutta eräät kaksi nimittelee milloin milläkin nimikkeellä henkilö tasolla ei sellasta viitsi lukea kukaan mutta näillä eteenpäin terv tepivaari

  5. Ihanaa nähdä fasististen otteiden ennakkoluutoton soveltaminen.

    On ollut punalippufasismia (Saksa ja Neuvostoliitto), mutta fasismin väri lienee usein myös musta.

    Eduskuntammekin on puolillaan kielitankeroita, jotka eivät onnistu löytämään fasismin sisintä olemusta, joka on havaittavissa kaikissa fasismin eri tyypeissä.

    Fasismin perustunnus on nyrkki tai vitsakimppu. Tunnus kuvaa fasistisen hallintavan sisintä olemusta, johon aina kuuluu kiellot, pakottaminen ja rankaiseminen.

    Jos yhteiskuntaa uhkaa tuhoutuminen kaaoksen sodan, nälänhädän tai tautien muodossa, niin aina löytyy sosiaalinen tilaus fasistisille keinoille.

    Normaaliaikojen fasismia on poliisi, armeija ja oikeuslatos.

    Tuhon uhatessa tulee fasististen otteiden kiristyä, jotta yhteiskunta kokonaisuutena toimisi uhkaa vastaan.

    Nyt naisista koostuva hallitus on terveen fasismin tiellä, vaikka tällaista fasismin astetta ei ole maassa koettu viime sotien jälkeen.

    ————
    Voi löytää lukuisia esimerkkejä sairaista fasistista hallituksista, jotka eivät olekaan toimineet yhteiskunnan yhteisen hyvän eteen, vaan ovat toimineet valtaklikin valtapyrkimysten tukena.

    Pakkoruotsi olkoon yhtenä esimerkkinä fasismista, joka toimii sekä valtion etua että yksilön parasta vastaan ja samalla osoittaen yhden poliittisen ryhmän valtapyrkimyksiä.

    Rotufreudentalistinen RKP on samalla asialla Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa eli ”valkoisen rodun puolesta” värillisiä ihmisiä, kuten ”keltaihoisia suomalaisia” vastaan. RKP ei ole katunut, eikä ole Pirkka-Pekka Peteliuksen tapaan pyytänyt julkisesti anteeksi.

    Kansanedustajista siis puolet on älyllisesti lahjattomia. Myös moni professoritasoinen henkilö on liittynyt RKP:n sairaan fasismin tukijoihin. Onko kyse suhteellisen heikkotasoisesta professoriälystä vai epärehellisyydestä, lienee tapauskohtainen kysymys.

    Vaikea on luottaa myös täysin maan oikeuslaitokseen. Uskon, että joitakin keinoja löytyisi RKP:n harjoittaman tautisen fasismin lopettamiseksi.

    RKP:n edustaja oikeusministerin pallilla on älyllinen katastrofi, onnettomuus ja murhenäytelmä.

    Koska suomalaisia on nöyryytetty historian saatossa maahan saakka, niin viime keinona suomalaiset ovat taipuneet orjamoraaliin. Tätä suomalaisten ominaisuutta eurooppalaisen rasismin propakandisti, ranskalainen aatelinen ja Tukholman taannoinen suurlähettiläs Gobineau halveksi äärimmäisesti.

    Suomalaisten pitäisi toimia kuin muinainen esi-isäni, tervaparoni Matti Vähä-Kurikka, joka aikoinaan majoitti Kustaa Adolfia seurueineen kartanossaan tämän matkatessa kohden Vaasaa ja meren ylitystä jäätä pitkin.
    Ei ottanut tervehtiessä hattua päästään, kun vieraskaan ei ottanut. Tätä ihmeteltiin, johon Matti vastasi, että paljastaa kyllä päänsä, jahka kyseessä on Jumala. Ei vaivannut orjamoraali Mattia.

  6. Ei ala Uudenmaan eristäminen vielä tänään. Aikaisintaan se alkaa 27.3.

    1. Eivätkä muualle lähteneet palaa, vaikka ministerit kuinka kehoittaisivat.

  7. No onko sen alku tänään vai huomenna se ei kokonaisuutta siitä muuta miksikään terv tepivaari

  8. Kun ollaankin poikkeus tilassa silloin polustusvoimat tulee kaduille sitä valvomaan sille ei kukaan voi
    Kun Uusimaa on kohta sljettu seuraakos sittenmuta sama khtalo joskorona ei ole talttunut ja jossain vieläkasvaa
    Ei koko maan n 7000 poliisia kykene silloin pitään yhtään mitään silloin tulee puolustusvoimat apuun ja niillä on hiukan enemmän väkeä
    Mutta sulku tulee sen mukaan mitä korona siihen edellyttää terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *