10 vastausta artikkeliin “Varteenotettava vaihtoehto, jonka edustajaa voisin äänestää kuntavaaleissa”

  1. Ei paikalliseen toimintaan puoluetta tarvita.

    2017 vaaleissa oli Tampereella Vaihtoehto Tampere ja Tampereen Puolesta persumaisella ohjelmalla henkilöitä, jotka eivät halunneet toimia PS-puolueen puitteissa.

    Myös Pro Lahti muistuttaa ohjelmaltaan PS:n ohjelmaa Tampereella vuonna 2017. Se muistuttanee myös Lahden PS-osaston ohjelmaa Lahdessa vuonna 2021.

    Pro Lahden ehdokkailla ei tunnu olevan halua toimia valtakunnallisessa puoluepolitiikassa, vaikka voisivatkin toteuttaa Lahden paikallisia tavoitteita PS -puolueen puitteissa.

  2. Minähän tuota yhtymistä mainostin vaalikopeilla ja jälkeenkin päin. Nyt en ole seurannut, mitä paikallispolitiikassa tapahtuu.

    Ehkä käyn syksymmällä (!) vaalitorilla, jos vaalit pidetään.

  3. Väyryselle mainostin PS -puoluetta ajat sitten, sanoi, että muuten kyllä, mutta ei ole populisti.
    Väyrynen piti kuitenkin myöhemmin Soinia parhaana vaihtoehtona ulkoministeriksi itsensä jälkeen.

    Väyrynen olisi halunnut olla uskollinen omalle puolueelleen, vaikka se on ollut vaikeata. On jouduttu poikkeamaan kahden pienpuolueen kautta.

    Nyt on uhkana se, että puolue lakkauttaa Väyrysen johtaman kaksikielisen piirin.

    Mainostaisin Väyryselle kaksikielisen piirin liittymistä PS-puolueeseen, mikäli keskusta lakkauttaa tuon piirin.

  4. Velipuoleni on ehdolla, mutta vasemmistoliiton leirissä ja se vähän häiritsee.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *