Voi niitä jouluruokia syödä näin kesälläkin

Sain naapurin Tiinalta hänen omatekoista perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa. Ne on nyt lavuaarissa sulamassa odottamassa uuniin laittoa.

Kovin usein en kuitenkaan makeahkoja ruokia syö. Kerran menin ostamaan kaupasta bataattiranskalaisia ja hyi hitto. Paljon en niistä saanut syötyä vaan biojätteeseen meni suurin osa.

10 vastausta artikkeliin “Voi niitä jouluruokia syödä näin kesälläkin”

  1. No miksikäs ei voi mulla on pakasteessa nytkin laatikoita viime joululta terv tepivaari

  2. Esimerkiksi riisipuuro koetaan joulusapuskaksi, mutta sitä voi tehdä ja syödä milloin vain. On hyvää ensin heti keitettynä vaikkapa voisilmän kera. Sitten jääkaapista esimerkiksi mustikkakeiton kera. Välillä voi laittaa päälle kanelia, sokeria ja täysmaitoa.

      1. Minusta täysmaitoon plus veteen mikrossa tehty kaurapuuro on hyvää ihan sellaisenaan – ei tarvitse mitään kaveriksi. Suolaa pitää tietysti olla. Tein taas kaurapuuroa puolukkapuuron (4 l kattilallinen) loputtua.

    1. Meillä riisin korvaa ohra (piiraissa, puurona, joulunakin). Valkoisen riisin koen varsin mauttomaksi, siis ei meidän kattaukseen kuuluvaa. Ohra on varsin perinteinen, suomalainen viljakasvi.

  3. Noin on ja terveellisttä huokeeta tuo kukkakaali usein vaan keitän sen ja syön sellasenaan
    Muutonkin keräkaalista saa monen laista hyvää vaikkapa kaalipataa jos ei muuta keksi terv tepivaari

    1. Minä taas tuon kukkakaalin gratinoin; kukinnot erotellaan, vuokaan, päälle mustapippuria ja suolaa, kermaa juustoraasteella ja vuoka uuniin, 200 astetta ja 20 min.
      Timon avaus tosin koski jouluruokia; toisaalta, kukkakaaliahan on saatavilla kaupoissa läpi vuoden, kotimaistakin.

  4. Tuli kerran kesällä löydettyä pakastimesta joulutorttuja, oli aivan mainiota kahvin kanssa 👍

  5. Saman laisen löydön teinitsekkin kun hain vieraille pullaa no syötiin torttuja kun esitä ullaa sitten olllutkaan
    Oli muuten elokuuta kun oli minun synttärini maistu ihan tortuille terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *