Ankeasta aamusta valoon

 

tänään en jaksa hymyillä

olen väsynyt kaikkeen

talebaneihin, koronaan

itseeni, saamattomuuteeni

aioin kiukutella koko päivän

pyörien itsesäälissä

miten vähäpätöisen elämän elin

varisen alas kuin puiden lehdet

maadun lehtien mukana

eikä keväällä enää kukaan minua muista

puihin nousevat uudet lehdet

uudet ihmiset ottavat paikkani

 

havahdun puhelimen ääneen

rakkaani siellä

iloisella mielellä

sanoo ikävöivänsä

lasken kissan sisälle

hyppää rintaani vasten

puskee poskeani vasten

nuolee käsivarsiani, kaulaani

kehrää onnellisena

 

taas kerran mieli teki kuperkeikan

elämä on sittenkin ihanaa

rakkaat ihmiset

läheiset, ystävät

taas jaksan elää

Hannu Tiainen

24.8 2021

 

5 vastausta artikkeliin “Ankeasta aamusta valoon”

  1. Sinä se Hannu osaat pureutua ihmismielen ytimiin ja perusteellisesti.
    Lähestyvä syksy tuo juuri tuommoisia mielikuvia ihmisen pieneen mieleen.
    Osaan minäkin nauttia Mirrin huomionosoituksista, aina silloin tällöin havahdun siihen kun, yksin luultuani olen; se tuttu pusku jalkoihini.
    Mirri muuten on ottanut Volvon suosikikseen; postipolullamme se ei koskaan unohda kynsiä sen renkaita, ennen teki vaimon Fiatille. Merkillinen kissa, sanoisin ja minulle niin tärkeä.

  2. Kyllä täytyy tunnustaa että Hannu alkaa olla täysiverinen lyyrikko.

  3. Miksi säälimättömyyttä itseä kohtaan kutsutaan itsesääliksi?

    Pitää vähän sääliä itseään ja hevostaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *