Perhekohtainen varmuusvarasto.

Tämän aamun uutisoinnissa jälleen kerran tuli esiin tuo poikkeusolojen varmuusvarastointi/perhekohtainen varmuusvarastointi. Esitettiin, että perhekohtaisesti minimi olisi 3 vrk.

Meidän perheemme tilanne on sellainen, että; sähkökatkoista pärjäämme 3-5vrk agregaateillamme. polttopuuta riittää kuukausiksi ja tietenkin meillä on puulämmitteinen hella/leivinuuni.

Näin kaikenlaisten varavirtalähteiden aikana tietokoneet ja kännykät pelaavat.

Varastoissamme on ainakin 5kk:n ruokatarvikkeet, 9l kivennäisvesipullopaketteja aina vähintään viikoksi.

Se tuo kotivara ei tarkoita mitään sotatilannetta (eihän meillä ole edes mitään ”kohdekätköjä”), vaan sähkökatkoja, yms kriisitilanteita; joten katsoisimme, että varsin hyvin meillä lienee tilanne.

17 vastausta artikkeliin “Perhekohtainen varmuusvarasto.”

  1. Kerrostalolähiöissä eletään suurempien uhkien alla. Kylmäkellareitakin otetaan muuhun käyttöön.

    1. Ikivanha elintarvikkeiden, mm kalojen, lihojen ja mausteiden, yrttien ja jopa juuresten kuivaaminen alkaa unohtua.
      Hommaan ei tarvita kuin 300-400€ kuivuri; iloa jopa pariksi kymmeneksi vuodeksi.
      Kuivaamisen voi suorittaa esim parvekkeella, … mutta se, ”uusavuttomuus”.

  2. Minä ostan aina maksimissaan 2 päivän ruokaostokset, kun enempää en viitsi kantaa 2 kilometrin päästä.

  3. Kannattaisi hamstrata tarjoustuotteita hyllyille ja pakastimeen.

    Itse käyn kaupassa päivittäin reppu selässä ja kävelysauvoin varustautuneena. Teen matkaan lisämutkaa liikuntamielessä. Joskus matka on venähtänyt yli kymmenen kilometrin.

    1. Eipä noiden ”punalappusten” perään juurikaan täältä maalta lähdetä. Noista tarjouksista, mm S-ryhmä, oli muistaakseni pari päivää sitten uutisointiakin. Mm viimeinen käyttöpäivä-tuotteiden kohdalla oli mainittu vain yksi päivä jäljellä; tarkkana täytyy olla, nimittäin viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa todellakin sitä. Pakastettua tuotetta ei voi enää jatkopakastaa.
      Parasta ennen-päivämäärän kohdalla niin tarkkaa ei ole.

  4. Kyllä käy kateeksi Kallea ja minullakin oli aikanaan omakotitalossa.
    Kerrostalopikkuasunnossa täytyy aika harkiten pitää ns varmuusvarastoa.
    Jos sähkö ja lämpo katkeaa ollaan jo hukassa vaikka leipää riittäisi.

  5. Kun katsoo millaset varastot minulla on aino suuri asia olisi jos tulee sähkökatko minulla kun ei ole agregaattia sähkön tuottamiseen
    Ruka tosin riittää vähintään yhdeksi kk jopa pidempään
    Mutta tiedän ihmisiä jotka ei voi ostaa ruokaa enempää kun pariksi päiväksi koska ei ole säilytys paikkaa
    Siinä tulee varmuusvarastolle suurempi onkelma no säilyke purkit säilyy vaikka ei olisi kylmä tilaakaan niitä ei vaan viitsi pidempää aikaa syödä jos ei ole pakko terv tepivaari

  6. Kyllähän sitä kannattaa pitää vähintään muutaman päivän varmuusvarastoa kaapissa / pakkaksessa ja muistaa myös kierrättää sitä niin etteivät mitkään vanhene.

    Nordea eilinen palvelukatko oli hyvä muistutus siitä, että myös käteistä kannattaa olla varalla, kun muoviraha tökkii.

  7. Ainoa toimiva malli on vesikanisterin ja ritttävät kuivamuonat ja säilykepurkit. Lisänä vällyjä ja valoa.
    Akkulaturit kännykkään ja tankki täyteen.

  8. Kyllähän nuo säilykepurkit, kuivaeinekset yms tyhjääkin parempia ovat. Minä nyt nuo purkit teetän itse, einekset, yrtit, kalat ja lihat kuivaan itse; se laatu.
    Vällyjä ja villoja ei pientalossa paljonkaan tarvita.

  9. Tuo Marttojen kotivara kannattaisi päivittää. Siinä on tyystin unohdettu vanhat perinteiset säilömistavat; puhutaan vain valmiista tuotteista, pakasteista jne. Kuivaaminen, umpioiminen(Rexa-purkit), fermentoidut tuotteet (monet juurekset esim kurkku, hapankaali jne). Suolaaminenkin toimii jopa kerrostalossa kylmänä vuodenaikana parvekkeella jopa viikon.
    Toisaalta; helppohan on puhua kun omistaa n 30 neliön kellarin, joka on kallioperään louhittu.
    Peltipurkeissa, ilman lisäaineita esim liha kyllä säilyy mutta siihen liukenee purkeista vähemmän terveellisiä yhdisteitä.
    Taskulampuista paristoineen ei oikeastaan nykypäivin kannattane puhua; varavirtalähteet akkuineen ovat jo syrjäyttäneet paristot. Onhan minullakin Mac Lite; joskaan en ole sitä tarvinnut moneen vuoteen.
    Noita varavirtalähteitä, jopa auton käynnistämiseenkin, meillä on monia eri kokoisia. Radioonkin löytyy ladattavia akkuja.
    Siis tuo kotivara ei liene ihan yksinkertainen kokonaisuus.
    Vielä tuosta vedentarpeesta; 2-hengen talouteen on tarve n 4l, ruokatalouteen, sitten WC:n tarve, pesuvedet/vrk, jne.
    Karkeasti ottaen, kahden hengen vesitarve lienee n 20l/vko.
    Monimutkainen, ehkä tuo laskelma ilman ”sissikätköjäkin” lienee.

  10. Mitäs jos hätävaraksi rakennettaisiin jääkellareita. Siellä säilyi maatalouden kylmätuotteet yli kauden seuraavaan ”jääkauteen” saakka ilman sähköä.

  11. No, katos Heikki, meidän talomme kellari on ihan oikea jääkellari, jääsillatkin vielä tallella.
    Pyhäjärvestä sahattiin jäitä, laskettiin sinne kellariin, peitettiin puruilla ja niin seuraavaan kesän oli kylmä kellari

  12. Meillä on edelleen tallessa tuo iso jääsaha. Sen toimintaa olen minä aina ihmemetellyt, siis kuka on ollut alasahurina ja missä hän on nykyään. Tavallisen justeerin kummassakin päässä on ollut äijä sahurina, hekin ovat jossakin kummassa piilossa.

    Meillä nuo pari mielestäni tärkeintä asiaa on vesi ja lämpö, meillä vesi tulee kaivosta omalla paineellaan ja järvessä on lisää, jos sieltä loppuu. Lämpö tulee sitä mukaa mitä vitsii heitellä puita pesiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *