EU-nuukamaat

Vanhaan hyvään aikaan oli periaate elää suu säkkiä myöden
eli ei velaksi.
EU-tasolla enemmistö maista on elänyt yli varojensa.
Suomi on asettumassa nuukamaiden joukkoon
ja ajaa talouskuria? Vai ajaako?
Nuukamaat jäävät vähemmistöön EU-päätännässä.
– Niin onko tässä tilanteessa hyväksi ryhtyä
leikkaamaan yli varojen elämistämme?
Ajatushan tuntuu varsin oikealta,
mutta johtaako se siihen että,
joudumme maksamaan yhä enemmän niiden velkoja jotka
elävät yli varojensa?
– Pitäiskö siis elää samoin kuin enemmistö
ja ottaa kaikki hyöty itselle?
– Niin ja ne leikkaukset koskisivat heitä joilla jo nyt menee heikoimmin.
– Osaavatko ekonomistit ajatella kokonaisuutta?

11 vastausta artikkeliin “EU-nuukamaat”

  1. Velkaa otetaan. Sitä otetaan myös vuonna 2065. Oli vallassa kuka hyvänsä.Kannattaa usein ottaa velkaa.

  2. Kannattaapitää sitä velkaa, ettei joudu maksamaan italiaanojen ja kreekujen menoja.

  3. Suomen velkajuna menee yhtenä vaununa Euroopassa ja maailmassa ja aikalailla peräpäässä. Jos siitä vaunu irtoaa sivuraiteille, olet häviäjien joukossa.

  4. Nuukuutta voi olla montaa sorttia,
    mutta päättelen että menoleikkurit koskevat niitä köyhimpiä.
    Toisin sanoen jos EU maat alkaa leikkaamaan niin miten?

    1. Olen samaa mieltä- —

      ”Julkisia menoja on leikattava ihan perusteellisesti,..”

  5. Suomessa ei tällä rakenteleella saada velkoja pienenemään, Kokoomus ja Keskusta aloitti velan oton valtakautenaan hallituksessa 2000- luvun loppupuolella. Jyrki Kataisen kaudella se pomppasi eniten ylös, velka siis,,,

    Lähde:
    Synkkä käyrä Suomen rahoista – he ovat vastuussa, katso nimilista https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000690760.html

    Nyt alamme lähestymään 200 miljardin rahaa, en usko että mikään estää sitä enää.

    1. Siis ”rakenteella”, tabletilla kirjoittaessa meno on kuin jään päällä 🥶🥶👍

  6. Jep, ”200 miljardin rajaa” piti minun kirjoittaa. Anyway, nyt on totuttu siihen että aina saadaan velkaa, miettikää että näin ne lippispojatkin niissä Bemareissaan miettii,,,” aina saa velkaa…ostetaan uudempi, jäännösvelka seuraavaan”. Tähän kun tottuvat ja nämä on niitä meidän seuraavia päättäjiä niin sitten vasta tämä maa onkin KUSESSA! 🤦

Vastaa käyttäjälle heikki karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *